Insinöörin tarkkuudella kirjoitettu

Mikko Räty lunastaa lupauksensa

 

Lassi Hakulinen

Laatokan sini – romaani suurilta vesiltä
Myllylahti 2014. 317 s.

Lassi Hakulinen (s. 1969) muistetaan Eränkävijän kirjoituskilpailun voitosta. Musta lohi ui vastaan myös esikoisromaanissa Laatokan sini – romaani suurilta vesiltä.

Yhdessä isänsä Veikko Hakulisen kanssa Lassi Hakulinen kirjoitti komean teoksen: Haku-Veikko
– Suurhiihtäjä Veikko Hakulisen muistelmat (WSOY 1999). 

Mikko herää vieraassa mökissä yksin. Vossinoin kalamökkiä se muistuttaa, mutta ei ole kuitenkaan tuttu. Olo on kuumeinen, hän on mökissä yksin. Mikon ajatuksiin alkaa hahmottua lohisiiman nosto. Taivaanranta oli silloin huomaamatta alkanut synketä myrskyn alla. Vene vuotaa. Mikko pääsi kahlautumaan luodolle. Kun raukeus iski, hän asettautuu makaamaan. Olo alkoi tuntua mukavalle. Hän tiesi jossain syvällä mielessään, että paleltumiskuolema oli lähellä. Hän halusi vain nukkua.

Laiha mies luikahti oven raosta sisään, koira jäi ovensuuhun. Mies koettaa kädellään Mikon otsaa. Peltimukista hän tarjoaa lämmintä viinimarjamehua. Mikko on voimaton, mies auttaa. Mikko vaipuu horrokseen, hän matkustaa ajassa. Valamon kellot soivat unikuvissa. Eletään vuotta 1944.

Pian hän on saattamassa isää pyyntireissulle. Isä muistuttaa Mikkoa ja pikkuveli Anttia tottelemaan äitiä kaikessa. Isä ja Pösö-Heikki hävisivät pisteeksi ulapalle. Pösö-Heikin opissa poikien isä, Rävyn Matias, oli kalastajaksi kasvanut.

 Mökin erakko huomaa Mikon olevan hereillä. Tunnistaa tämän kalastajaksi.

”pilven raosta yön ensimmäinen

                       tähti kurkisti jäätyvää ulappaa”

Kuvat sekoittuvat toisiinsa. Poliisi istuu ja kirjoittaa muistiin äidin kertomaa asiaa. Isä oli se Matias Räty, jonka seinällä oli resitentti Toolperin kuva. Mikko ajatteli kysyä, voisiko Toolperi tuoda isän takaisin. Äiti oli kietonut poikien ympärille kätensä ja sanonut, että isä oli hukkunut Laatokkaan.

 Mökissä Harhun erakko Pylväläinen miettii vierastaan ja avaa paperitaitoksesta pulverin, jonka juottaa miehelle.

 

”Hoito on kovoa, mutta niin on tautikin.”

 Tulisi nyt sen verran tajuisina, että söisi ja joisi. Hänkin asettautuu levolle ja pian mökissä on  hiljaista.

”pilven raosta yön ensimmäinen tähti kurkisti jäätyvää ulappaa”

 Hakulisen kerronta on taitavaa; mennyt ja nykyhetki lomittuvat luontevasti.

Eno oli soutanut veljekset Mikon ja Antin salaiselle luolalle. Piilopaikka oli tarpeen myöhemminkin.

Erakon koira, Vahti, ei ollut lakannut haukkumasta ennen kuin sai isännän mukaansa. Lumipyry oli sankka, Vahti näytti suuntaa. Kohmettuneen miehen saaminen veneeseen oli vaikeaa. Tuvassa Pylväläinen oli riisunut Mikon jäiset vaatteet puukolla ratkomalla. Huopien alla Mikko makasi tajuttomana, mutta lämpeni henkiin.

Pylväläinen kertoo tämän eläneen unehumalassa lapsuuden aikoja.

 Mikolla oli ollut mantteli päällään, kun erakko hänet pelasti, mutta sotapuheisiin tämä ei tartu, vaan kääntää puheet uistimiin.

Pylväläinen sanoo hoitavansa miehen kuntoon, ja tämä saa kertoa juttuja sodasta ja Laatokalta. Pylväläinen ei niin vaan rupea tuntemattoman kanssa puheisiin. Mikko hoksaa esittäytyä.

Valamossa käynti on jäänyt vahvasti poikien mieleen. Ja ihan elävä munkki oli vaikuttava, ei ollenkaan pelottava vaan ystävällinen. Valamon suurin kello, Antrei,  piti nähdä, jotta siihen uskoi.

 Mökissä kalamiehet oppivat toisiltaan, kun vieras alkaa päästä jaloilleen.

”Mikä kala se nieriäinen on? Täällä ei sellaista ou ollenkaan!

Hakulisen karjalaiset sukujuuret ja kieli näkyvät hyvällä tavalla. Pääasiassa kirjailija käyttää yleiskieltä, mutta mukavia murresanoja ja sanontoja putkahtelee esiin.

”Mikä kala se nieriäinen on?

Täällä ei sellaista ou ollenkaan!

 

Pylväläinen ihmettelee: ”Kävittekö työ rajan takana kalastamassa?”

Mikko kertoo sopimuksesta, jonka mukaan saatiin kalastaa molemmin puolin rajaa.

Mikko uskaltautuu auttamaan Sokeloovan kylässä asuvaa perhettä rajan yli. Monet ovat jo lähteneet Suomen puolelle pakoon. Inkeriläinen salakuljettaja Musta-Santtu on avulias hevosineen. On paikalla ja häviää taas. Miehen todellinen, luonne ja taito paljastuvat tarinan myötä. Jos Santtu jäisi kiinni, hän esittäisi olevansa Suomesta loikannut kommunisti, joka haluaa siirtyä rakentamaan suurta Neuvostonliittoa.

Auttamismatka on seikkailu, johon Mariaan rakastunut Mikko heittäytyy.  Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Ulkomaille loikkaaminen oli nyt lain mukaan kuolemantuomiolla rangaistava rikos.

Pylväläinen lupaa opettaa uistimen teon Mikolle. Muisteleminen tekee hyvää. Ja Mikolla on nyt kuuntelija. Vielä Mikko saisi tuntea käsissään kuinka korkinpala alkaa saada uistimen muodon.

Ajatus kulkee.

Mikko näkee unihoureissaan Antin, mutta hahmo haipuu usvan tavoin tyhjyyteen. Antti oli Kannaksella kokenut kovia.

Pylväläinen ravistelee Mikon hereille, kun tämä on taas unissaan huutanut Mariaa.

Välirauhan aikana Mikko, äiti, Antti ja isovanhemmat joutuivat evakkoon toisten nurkkiin, Keiteleelle saakka.

Sanansaattaja kertoo, kuinka Antti oli lähtenyt viimeiseen reissuunsa.
Antti näyttäytyy vielä monta kertaa Mikolle, mystisesti.

Mikosta tulee taas venemies, venekunnan päällikkö. Luutnantti Paavo Kaltio on sopiva esimies hänelle. Mikko komentaa Kaltiotakin panemaan päähänsä kypärän, johon kohta kimmahtaa luoti.

Taistelujen lomassa Kaltio oli sanonut, jos tämä joskus rauhoittuu, lähdetään porukalla siimanlaskuun.

”Otahan saikkaa ja vanikkaa, lähdetään sitten luostarille.” Järkytys on suuri; kaikki on sotkettu ja kauniit kuvat maalattu piiloon. Mikko pysäyttää Kaltion, alitajunta saa hänet tarraamaan tämän käsivarteen. Pioneeri katkaisi ansalangan.

Yhteistyö sujuu niin hyvin, että Kaltio valitsee Mikon apurikseen, kun asekätkentä alkaa.

                                                               .

Jännitystä riittää kirjan loppuun asti. Mikolla on vielä vaarallinen tehtävä, jonka hän on luvannut ääneen: ”Kyl mie Antti vien siut kotiin.”

Mikon jalat vievät hänet väkisin toiseen suuntaan. Hän näkee kotipihansa. Taloa asuttavat nyt vieraat ihmiset. Dramatiikkaa ei siltäkään reissulta puutu.  

Antti hänet lopulta haudalle johdattaa. Mikko avaa rasian ja panee pienen puisen ristin kuusen rungolle, mihin on veistetty kirjaimet A. R. Kotimatkalla hänellä on rasiassa hiekkaa Antin haudalta.

                      ”Kyl mie Antti vien siut kotiin.”

Kaltio sai metsänhoitajan paikan Metsähallitukselta. Hän ajattelee myös Mikon tulevaisuutta. Hän kasvattaisi Mikosta apurin itselleen.
 

Hakulisen tarkka kerronta yksityiskohtineen pitää lukijan tiukasti mukana. Sisäkansien kartat antavat maamerkit kulkijoille. Metsätalousinsinööri Hakulinen tuntee metsän ja luonnon. On riemullista kulkea hänen jalanjäljissään tai istua veneessä, jota hän soutaa. Aikamoinen kalamies!

Ihmiset tuovat mukaan uusia kerroksia. Sotaa katsotaan tavallisten ihmisten silmin.

Oiva romaani.