Välähdyksiä Tapperin veljessarjan nuoruudesta

”Maailman kolkka oli ikävä”      

                                

 

Harri Tapper & Terjo Kiljunen: Ampiaisen pesä

Välähdyksiä Tapperin veljessarjan nuoruudesta
Atena 2014

 

Harri Tapper on tarinankertoja, mikä näkyy tämänkin kirjan anekdooteista. Juholan vintillä oli ampiaispesiä, suuria kuin kaalinkeriä. Marko-veli oli kysellyt äidiltä, mitenkä saisin sileäkasvoisen roiston muuttumaan tunnistamattomaksi. Sinun on hakkuutettava se ampiaisilla, äiti vastasi.

Ampiaisen pesä on osuva nimi kirjalle. Lukijan mielikuvitus alkaa pörrätä

Taidevalokuvaaja Terjo Kiljunen kertoo kirjan tekemisen vaiheista. Harrin tytär Kirsi Tapper ja miehensä Terjo hilasivat ullakolta alas pahvilaatikon, jossa oli suuri hylätty ampiaispesä. Laatikon pohjalta löytyi filmirullia. Ensi tarkistus tehtiin ikkunaa vasten katsomalla. Erinomaisia olivat.
”Tein kuvista paperivedokset, joita Harrin kanssa vatvoimme parin vuoden ajan.”

Kirjan alkusivulla on kuva Harrista. Se näyttää kirjailijan huumorintajun ja leikkimielen. Kiljunen kirjoitti: ”Harrin edesmentyä tämä kuva on tullut minulle tärkeäksi – siinä on Harrin runollisuutta ja magiikkaa ja minulle kaunis muisto hänestä.”

Tapperin perheen tarina on mukana lyhyesti kerrottuna. Juho Mikonpoika Tapper rakensi perheelleen yksihuoneisen asunnon. Myöhemmin se oli isämme Vihtorin ja äitimme Ainon ja meidän poikien koti pitkät ajat.  Harri kertoo, että vuonna 1945 alettiin rakentaa rintamamiestaloa. Isä määräsi Kainin ja Harrin purkuhommiin. Isä ei itse voinut tuhota sellaista minkä suku oli rakentanut.

Harri kertoo, että pienviljelijät olivat moneen toimeen pystyviä. Paimenina saivat veljekset työnsä aloittaa, samoin kynnettäessä hevosen taluttajina.

Marko oli eläinrakas, joskus kovaotteinen. Hän myös paini mullikoiden kanssa.

Isä-Vihtori oli ensimmäinen polkupyörän omistaja kylällä. Pojat opettelivat ajamaan samalla polkupyörällä ”välistä” eli rungon kolmiosta.

Komeita kuvia on koskista ja pojista uittohommissa. Tukinuittajan valasta on hauska lukea. Se oli urhea teko, ei mikään sanallinen lupaus.

Kosken kivillä juokseminen houkutti. Siinä toimessa osattiin elää ajatusten ulkopuolella, Harri kertoo hyvästä keskittymisestä.

Perheen roolileikit olivat riemastuttavia. Korttipelillä katsottiin tehtäväjaot.

Tapperin tekstissä on mainioita sanoja, kuten lavistaminen – nopea juoksu.

Marko sai myöhemmin nimen Juokseva Tapper, kun ei malttanut kävellä, vaan pisti usein juoksuksi.
Monipuolista urheilua harrastavien veljesten päälaji oli hiihto. Kuvista näkyy menemisen riemu.

Kirjassa kerrotaan veljesten lähdöstä taiteen tielle. He pyrkivät usein pistäytymään entisessä kodissaan. ”Maailman kolkka oli ikävä.”

”Taiteilija ei koskaan vartu aikuiseksi, hän jää kersaksi”, niin me sanoimme. Tahdoimme lasketella vuorelta ja keksiä kolttosia. Tahdoimme leperrellä eläimille ja telmiä niiden kanssa.

Ampiaispesä-laatikosta löytyivät filmit myös Harrin ja Elinan hääkuvista. Ne ovat mukana kirjassa.

Lahjaansa oli Harrin opiskelukaveri kapteeni Pääkkönen riimitellyt:

Uurahisten laaksoissa toisena he löysi.

Pian heidät yhdisti tuo lemmen turvaköysi.

 

Ampiaisen pesä on kuvateos, jota katselen silloin tällöin. Kirja palauttaa mieleen omia lapsuus- ja koulumuistoja. Ja tietysti ja legendat taiteilijaveljeksistä. Kävimme samaa Saarijärven yhteiskoulua, tosin Harri oli jo lähtenyt, kun minä aloitin. Mutta juttua riitti tavatessamme. Saarijärveläistä puheenpartta oli hauska kuunnella. Noin 100-svuinen kirja on sivumääräänsä suurempi!