Runoon rakastunut

Viisi runoa -runon viides runo on aina puhutellut minua

Viikon runo 46, 19.11.2017

 

Viisi runoa

1.

Se jätti minut
lintuna jätti:
Kuten kaikki mitä sanotaan

                    asioiksi.

2.

En minä yksin tunne
olevani, kun olen tässä näin

       että sauna lämpiää,

                 ja savun haju.

3.

Tein kirjan.
Se on nyt kirjakaupoissa.
Sen voi mennä ostamaan.
Se on hyvä kirja

      mutta ei sen vuoksi maksa paljon.

4.

Kun harjalintu lensi pihan yli
minusta tuntuu kuin se olisi
käynyt tervehtimässä.
Näin ei tietenkään ollut.

5.

Tähän lopetan runojen kirjoittamisen.
tai en vanno.
saattaa olla että ikkuna taas joskus

     unohtuu auki, ja lintu

                            eksyy sisään:

että auttaa sen ulos, on runo.

Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin kauden runot

Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut

H. K. Riikonen

 

 

Pentti Ilmari Saarikoski (2. syyskuuta 1937 Impilahti – 24. elokuuta 1983 Joensuu) oli runoilija, suomentaja ja sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita.

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua erottautuen yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi.

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansa Uutisiin.  Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi taitavasti virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä.  Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista ”julkkis”, jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä. Tarkan teokset olen lukenut, ja ne ovat hyllyssäni, sillä saatan niihin vielä palata.

Myös päiväkirjat ovat kiinnostavaa luettavaa: Pekka Tarkka (toim.): Nuoruuden päiväkirjat, 1984; Pekka Tarkka (toim.): Prahan päiväkirjat, Otava, 1998; Pekka Tarkka (toim.): Juomarin päiväkirjat, Otava, 1999; Pekka Tarkka (toim.): Toipilaan päiväkirjat, Otava, 2001 ja H. K. Riikonen ja Janna Kantola (toim.): Suomentajan päiväkirjat, Otava 2012.

Saarikoski oli naimisissa neljästi. Hänen vaimonsa ja myös sisaruksensa ovat myöhemmin laatineet useita hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia.

Ruotsin-kaudellaan Saarikoski käsikirjoitti myös kuunnelmia. Hän voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 1981 käsikirjoituksestaan Kuikan pelto.

Saarikosken teos- ja käännösluettelo on komea.

Kirjailijakuvaa laajentaa myös Sirkka Garamin teos Veljeni Pentti: Pentti Saarikoski sisaren silmin, Kirjapaja 1987.