sunnuntai 28. toukokuuta 2023

 SUVEN RUNOILJA ON ARJA TIAINEN

47. Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.–9. heinäkuuta 

                                              Arja Tiainen   © Veikko Somerpuro WSOY

Kajaanin Runoviikon ohjelma on julkistettu ja liput ovat myynnissä Kajaani Infossa ja Lippupisteissä. Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen sanoo, että tarjonta oli ennätysmäistä ja tämä näkyy valittujen esitysten määrässä: Runoviikolla on 56 tapahtumaa.

”Tämä kertoo siitä paineesta, joka esitystaiteissa ja tapahtuma-alassa kasvoi pandemian aikana.”

Kasvusta johtuen Runoviikko on ottanut käyttöön enemmän ja erilaisia esityspaikkoja. Hotel Kajanuksen iltakonsertit tekevät myös paluun. Off-ohjelmistossa on edelleen Runoviikko Rock.

Sunnuntaina Kaukametsän nähdään Anna-Mari Kähärän juhlakonsertti. Yksi konsertin solisteista on Vuokko Hovatta, joka nähdään tällä kertaa Runoviikolla kolmessa esityksessä. Hän on lavalla myös Aulikki Oksasen kanssa sekä Huojuu elämän puu -runoesityksen ensi-illassa.

”Jos nostan ohjelmistosta esiin yhden esityksen, jossa meidän on mahdollista nähdä todellisia tulevaisuuden tekijöitä, haluan mainita Teatterikorkeakoulun monologikurssin potpurin. Siinä näyttelijäopiskelijat ovat saaneet itse päättää, kenen suomalaisen kirjailijan teksteistä tekevät monologin. Ja me kuulemme ne tulevalla Runoviikolla”, Kati Outinen kertoo.

Tulemme kuulemaan myös saamelaista runoutta, keskustelua nuoresta runoudesta, useita runoilijahaastatteluita sekä Iiron koulut. Runoviikko on entisensä ja paikalla on Suven runoilija Arja Tiaisen lisäksi muun muassa Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola. Tärkeää on myös nähdä millaisen ensi-ilta esityksen viime vuonna Vuoden nuoreksi lausujaksi valittu Wenla Reimaluoto on Kajaaniin tehnyt.

Lapsikatsojat on tänä vuonna huomioitu runsaasti. Yhtenä esimerkkinä Punainen käpy -yhtye, joka yhdistää kappaleissaan raikkaan rennosti klassikkorunoa, räppiä sekä kansan- ja jazzmusiikkia. Ilakoivan vuorovaikutteinen, kaksikielinen konsertti sopii mainiosti kaikenikäisille ja -kielisille. Esityksessä on mukana myös vuoden nuori lausuja vuosien takaa eli Mirjami Heikkinen.

Tänä vuonna Kaukametsän pihalle asetetaan 20. runokivi. Kivistä on jo muodostunut haaroittuva polku, jossa runoilijoiden säkeet kuljettavat lukijaa eri suuntiin.

Lisätietoja: www.runoviikko.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti