Aimo Hakanen, Timo Niitemaa & Johanna Krappe:
Kaukametsä
Turun Aleksis Kivi -Kerho 2009, 144 s.
Kirjailijoiden nimikkoseurat pitävät hyvää huolta kirjailijoittensa henkisestä perinnöstä. Monet myös tekevät kirjoja, kuten Turun Aleksis Kivi -Kerho. Suomalaisen kirjallisuuden päivän ja Kiven päivän alla se julkaisi Kaukametsä-kokoelman. Aleksis Kiven syntymästä on kulunut 175 vuotta.
Professori Aimo Hakasen ja maisteri Timo Niitemaan toimittamassa kirjassa on sekä tunnettuja että vähälle huomiolle jääneitä runoja. Kirjallisuudentutkija Johanna Krappe on kirjoittanut jokaisesta runosta johdantopuheen. Hän kertoo myös Kiven runojen kritiikeistä ja runousoppineiden ristiriitaisista kommenteista. August Ahlgvistin murskakritiikki tunnetaan, mutta oli Kivellä myös tukijoita, joskaan ei kylliksi hänen elinaikanaan.
Krappe lainaa Eliel Aspelinin ylistäviä sanoja: ”Eivät nekään ole pidettävät aivan halpoina osoitteina hänen voimakkaasta omituisesta runoilija-lahjastaan. Heti pistää silmihin, että runoelmien esineet ovat suuremmoisemmat ja raittiimmat kuin meikäläisten tavallisten runo-sepittäjien.” Kiven tukijoita olivat myös Fredrik Cygnaeus ja J. V. Snellman. 1900-luvulla nousi kirjailijapolvi, joka korjasi Kiven runoilijamainetta.
Kiven runot ovat laulullisia ja niitä on sävelletty paljon. Oravan laulusta on noin 15 eri sävellystä, samoin Metsämiehen laulusta. ”Terve, metsä, terve, vuori, terve, metsän ruhtinas!” kaikuu komeasti mieskuoron esittämänä. Kiven ainoa isänmaallinen runo, Suomenmaa, on saanut sävelasun yli 20 kertaa, samoin Ikävyys. Se kuuluu Kiven kuolema-aiheisiin runoihin. Krappe löytää Ikävyydestä viitteitä Raamattuun. Kiven surumielisissä runoissa on jokin selittämätön onnellinen vire. Syvä ilo.
Ja kumpua
ei haudallein kohokoon koskaan,
vaan multa kedoksi kamartukoon,
ettei kenkään tiedä,
että lepokammioin
on halavan himmeän alla.
Kivi katsoo maailmaa usein korkealta, harjuilta ja vuorilta. Tunnelma on lintukotomainen onnela ja maailma saa jäädä unholaan.
Sunnuntai ja Onnelliset soivat muistini mukaan aina yleisradion juhannusajan ohjelmissa.
Krappe oikoo kuvitelmaa Kiven naiskuvasta, ei vaalea kiharatukkainen impi vaan yllättäen mustakiharainen neito.
Kirjan nimiruno on klassikko. Kaukametsä kuuluu toiverunoihin siellä missä runoja ääneen luetaan. Äiti ja lapsi on puolestaan traaginen kertomus Pettuleivän Suomesta, jolloin nälkäkuolemakin oli tuttu.
Kaukametsä on kaunis kirja mustavalkoisine puu- ja luontokuvineen. Hyvä kokonaisuus tekee kirjasta todellisen sydämeni laulun.
