torstai 9. kesäkuuta 2011

Taitto nostaa kirjan

Omakustanteeseenkin pitää panostaa

Kuopion kesäyliopiston Ikääntyvien yliopiston kirjoittajaryhmäni teki ensimmäisen yhteisjulkaisun Tupasvillaa vuonna 2006. Kirja sai ulkonäöstään paljon hyvää palautetta. Sisältökin kiinnosti, sillä vanhin kirjoittaja oli syntynyt 1920-luvulla, nuorimmat 1944 ja 1948. Kirjan kansikuva on Keijo Karhusen grafiikkaa. Ylikonstaapeli evp. Karhunen on yksi kirjoittajista. Kirja lienee loppuunmyyty, mutta kirjastosta löytynee.

Jo suunnitteluvaiheessa päätimme, että ulkonäköön satsataan. Kirja kulkeutui myös ystävälleni Helsinkiin, ja innoitti Anna-Liisaa kirjan tekoon.
Sain seurata sivusta kirjan tekovaiheita ja vähän kuriirinakin toimin.












Anna-Liisa halusi tehdä kirjeistä ja valokuvista kirjan jälkipolville. Kirjeet olivat kulkeneet pitkän taipaleen, muutosta muuttoon. Aili Lounelan kirjeet Martta Kalliala oli aikanaan palauttanut sisarelleen Ailille. Eljas Lounela oli ne tallentanut samalla kun perheen muun kirjeenvaihdon ja valokuvat.



Ailin ja Eljaksen kuoleman jälkeen arkisto siirtyi Pekka Lounelan hallintaan. Hänen kuolemansa jälkeen arkisto on ollut Anna-Liisa Tavilla.
Jo kansi kertoo paljon. Kirjan taitto on kaunis sisältäkin. Hypisteltävän ihana kirja.








Suunnittelun ja taiton tekivät Paula Savolainen ja Hartti Lehtimäki.
Ulkoasusta, taitosta ja typografiasta vastasi Savolainen, kuvien käsittelystä Lehtimäki.

Kirja on kulttuurihistoriaa, sillä yksi kirjan henkilöistä on Pekka Eljas Lounela (s. 20.8.1932 – k. 2.12.2002). Pekan vauva-aikoja on kuvattu hyvin tarkasti.


Kirja alkaa runositaatilla.

Äidille

Niin monta sanaa sanomatta
  niin monta lausetta kesken
 
   Suljetut silmäsi pyyhkii
enää rauenneen aikeen siipi

Pekka Lounela: Sanoja rivejä runoja 1952–1992, Tammi 1992

Kehotin Anna-Liisaa tarjoamaan kirjaa kustantajalle, koska hän oli tehnyt suuren ja arvokkaan työn. Hän ei halunnut sellaiseen hommaan ryhtyä, mutta panosti kirjan sisältöön ja ulkonäköön. Ajankuva on tarkka ja mielenkiintoista. Valokuvat aikansa historiaa.
Kirja myikin itsensä, sillä siitä piti ottaa lisäpainos. Olen monelle omakustanteen tekijälle antanut kirjan malliksi; pyri hyvään taittoon ja virheettömyyteen. Enää en kirjaa lainaa, koska käyttö alkaa näkyä liikaa. Kirjan voi löytää Kuopion ja Turun kirjastoista?

Aili ja Eljas Lounelan perhe
Aili Lounelan kirjeet sisarelleen Martta Kallialalle
vuosina 1932–1949
Toimittanut Anna-Liisa Tavi
Paino: Suomen Graafiset Palvelut Oy 2007


Hyvä tyyli tarttuu

Keväällä sain Helsingistä lähtiessäni junamatkalle Kuopioon luettavaa. Jälleen käsissäni oli arvokas kulttuurikodin historia.
Kuvat ovat Mirja Lounelan perhealbumista, teksti hänen kirjoittamansa.
Ulkoasu ja taitto Paula Savolaisen käsialaa, kuvankäsittely ja painokuntoon valmistelu Hartti Lehtimäen.
Vaikka kirjan henkilöt ovat pääosin minulle tuntemattomia, luin innostuneena kirjan läpi. Kuviin vielä palasin, sillä ne ovat maamme historiaa ja ajankuvaa.  Pukeutuminen, tavat ja lasten tärkeys näkyvät kuvista, tuttujakin löysin. Muutama kirjekin sivuilla vilahtaa, sitä kenttäpostia. Ja ajopelit, lastenvaunuista resiinaan, ovat vertaansa vailla.



Mirja Lounela
Pikkuympyrästä isoympyrään
Muistoja ja suvun historiaa
Painopaikka Offsetpaino L. Tuovinen ky. 2010
















Ikääntyvien yliopiston kirjoittajaryhmän kanssa tehtiin vielä kaksi antologiaa:
Soutajat vuonna 2007 ja Yhtä matkaa 2009.
Kansikuvat ovat näissäkin Keijo Karhusen grafiikanlehdistä. Taitto ja ulkoasu olivat Paula Savolaisen ja Hartti Lehtimäen varmoissa käsissä.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti