VALKEISENLAMMELLA TÄNÄÄN JA JOSKUS

Valkeisenlammen tienoo Kuopiossa on aina kaunis
(satunnaisia kuvia)

 

 

 

Suomen ainoa Pushkin-patsas on Valkeisenlammen rannalla Kuopiossa

Valkeisenlammen Ruusupuiston ruusut hehkuvat sateellakin

 

28.5.2014



Tänään 28.5.2014

 

Viime talvena, 2013  

Pohjolaisen KEKO julkistettiin

22.5.

Julkiset taideteokset ovat ilonamme

Pauno Pohjolaisen 65-vuotissyntymämäpäivänä julkistettiin hänen uusin teoksensa Keko verotoimiston pihalla. Pohjolainen voitti teosluonnoksellaan Valtion taideteostoimikunnan järjestämän kutsukilpailun vuonna 2012. Pieniä muutoksia hän teki myöhemmin.

Ars Fennica -voittajan veistoksia on Kuopiossa kymmenkunta, muun muassa Osuuspankin kulmalla katseenpysäyttäjä Pennejä taivaasta. KYSin alueella olevaa Aivoitus-teosta on vähän vaikeaa löytää, jos ei tiedä tarkkaan missä se on. (Parkkitalon takana, korkeitten talojen edessä kalliolta teos löytyy.) Kirkkoihinkin Paunonen on tehnyt teoksia, muun muassa alttarireliefejä. Taiteilijan töitä on eri puolilla maata, myös ulkomailla.

Pohjolaiset juhlivat tänään myös 20-vuotishääpäiväänsä. Perhe  on taiteilijalle suurin innoittaja. Ja eläkeiän saavuttanut Pohjolainen haikailee jo uuden työn pariin.

Keko elävöittää ankean asfalttipihan. Sireenien suojassa penkillä istuen voi miettiä Keko-teoksen sanomaa. Kannetaan yhteiseen kekoon muurahaisten ja mehiläisten tapaan. Ehkä ihmisten on opittava sama ahkeruus, jotta voimme jakaa yhteistä hyvää.  

Teräksinen teos heijastaa värejä vaihtelevasti. 

 

 

Albaniaan...

Rohkea nainen kuvaa sanoillaan

 

Maarit Verronen:

Matka Albaniaan.

Kirjayhtymä 1997.

 

Matkasuunnitelmani saavat minut etsimään kaikenlaista mahdollista tietoa Albaniasta. Kovin vähän löydän luettavaa. Netistä löytyy yllättävän paljon asiaa.

Opaskirjan olen ostanut, sekin jo muutaman vuoden vanha. Vaan olisiko Albania niin kovin paljon muuttunut.

Maarit Verrosen matkakirja on löytö kirjastosta. Kirjaa en ehtinyt kokonaan lukea, mutta jatkan loman jälkeen. Matka Albaniaan on kiinnostava, joten luen kirjan loppuun lomalta palattuani. Liekö matka ollenkaan lomaa, sillä opintomatkan ohjelma on tiukka.

 

Kirjan takakansi kertoo, että Verronen jättää taakseen fantasian ja liftaa todellisuuteen. Hän ylittää rajan maahan, joka on ollut suljettuna 50 vuotta.

Karttapiirros auttaa hahmottamaan missä kirjailija kulkee. Kirjailija selvästi nauttii yksinkulkemista. Hän saa matkaseuraa helposti niin halutessaan. Hän pääsee tutustumaan ihmisten koteihin ja nauttii vieraanvaraisuudesta. Hän myös auttaa muita.

Neljännesmiljoonan asukkaan Tiranassa hän aikoo oleutua pari päivää. Taksinkuljettajat ovat avuliaita neuvomaan sopivan pieniä ja vaatimattomia hotelleja, mutta osaavat tarvittaessa ajaa mutkien kautta ja ryöstörahastaa. Kameraa Verronen ei mukanaan kuljeta, vaan kirjaa näkemänsä muistiin.

Joskus on syytä olla paljastamasta, että osaa saksaa.

Kirjan lopussa on Albanian ja lähialueiden historia lyhyesti.

Mukavaa tietoakin löytyy. ”Maailman tunnetuin albaani on Gonxhё Bojaxhi, joka on syntynyt Skopjessa 1910, ja paremmin hänet tunnetaan nimellä Äiti Teresa.”

PS.

Erinomainen matka. Matkanjärjestäjä oli nähnyt paljon vaivaa vuoksemme, siksipä kaikki sujui kuin rasvattu.
Erinomainen opas ja täydellinen kuski, kiitos heille!
Nils-Erik Friis,  matkanjohtaja
Friis&Resor -matkoja voin suositella!




Matkalta palattuani selaan Verrosen kirjaa ja vertaan kokemuksiani hänen tekstiinsä. Kirjan julkaisuvuodesta on jo kulunut paljon aikaa.
Jatkan kun saan kirjan loppuun....luettu on.

Pieniä ryhmiä päästettiin lähtemään maasta. Verronen avaa Albanian historiaakin ja kommunistijohdon toimintaa. Pieniä ryhmiä päästettiin lähtemään maasta heinäkuussa 1990 (ennen maastamuutto oli maapetos ja rangaistava teko).

Maastamuuton salliminen oli näyttävä ele, vaikka tosiasiassa lähtijöitä oli pieni joukko.

Saman vuoden lopussa alkoi muutto etelärajalla. Vuoden 1991 ensimmäisenä päivänä kolmetuhatta pakolaista ylitti rajan. Kaiken kaikkiaan tuossa muuttoaallossa oli noin viisituhatta muuttajaa. Ihmisiä lähti maaliskuussa lisää.
Rahattomat ja kielitaidottomat ihmiset luulivat pääsevänsä paratiisiin, mutta tulijat sullottiinkin leireihin. On järkyttävää lukea kuinka ihmisiä kohdeltiin.

Sosialismia edeltäneet rakennukset ovat harvinaisia. Ethem Beyn moskeija ja keskusaukion laidalla oleva kellotorni näyttävät orvoilta. Tiranan keskustasta on hävitetty menneisyyden jäljet, niiden joukossa Stalinin, Leninin ja Hoxhan patsaat. Hoxhan muistelmistakin Verronen kertoo. Koko maailma oli liittoutunut häntä ja Albaniaa vastaan. Skanderberg oli sankari, josta kerrottiin koulukirjoissakin

Eläimiä kohdellaan huonosti, Verronen havainnoi. Kulkukoiria oli nytkin kaduilla paljon. Opettajia tuntuu olevan paljon, uskomattoman moni esittäytyy opettajaksi

Verronen on uhkarohkea yksinmatkaaja. On paras antaa vaikutelman, että on köyhä, hän pohtii.

Lähentelijöistä hän selviää puhumalla ja tarpeen tullen hento nainen heittää satakiloisen lähentelijän ulos.

Verronen huomaa ajattelevansa matkan jälkeen ”missä oikein kävinkään”.

Samoissa tunnelmissa minäkin.

 

Lähdetään Bettien matkaan 6.5.

Hopeatähden kevään viimeinen näytös 

 

BETTIEN MATKA ti 6.5. Ranska 2013. Draama. 

Ohjaaja Emmanuelle Bercot, pääosissa Catherine Deneuve, Nemo Schiffman ja Gerard Garouste.

Bettien matka on legendaarisen ranskalaisnäyttelijättären Catherine Deneuven tähdittämä ”road movie” Bettiestä. Entisen Miss Bretagnen elämän tukipilarit, oma ravintola ja suhde varattuun mieheen, ovat romahtamaisillaan. Bettie lähtee asioille – ja päättää yhtäkkiä olla palaamatta takaisin kotiin. Uusi aika ja jo eletty elämä risteilevät kuin maaseutujen pikkutiet, aina ei voi tietää minne oikein ollaan matkalla. Deneuve täytti viime vuonna 70 vuotta. Hän säteilee edelleen draamassa, jossa hän pääsee väläyttämään myös komediennen taitojaan.

Mitä misseys merkitsee vuosikymmenten jälkeen. Uudelleen kohtaaminen yllättää!

 

ESITYKSET KINO KUVAKUKOSSA, VUORIKATU 27, KUOPIO

Liput: suoraan ovelta.

 

Ovet avataan n. ½ tuntia ennen esitysten alkua. Järj. ISAK ry.  Lisätietoja: saija.nissinen@kuopio.fi tai Kuvakukko 044 718 2470 www.isakry.fi

 

 

 

Kuvajournalisti Topi Ikäläisen kuvia kuudelta vuosikymmeneltä

Elämänilon ja eläinrakkauden kuvia

Topi Ikäläisen näyttely -Rajaamatonta luomua avautuu Kauppakeskus Apajassa 30.4.2014.

Kuvanveistäjä Kain Tapper Pyhän Markuksen  torilla Venetsiassa 1987.
Copyright Topi Ikäläinen

Kuvajournalisti Ikäläisen kuvat ovat kuudelta vuosikymmeneltä, pääosassa on ihminen. Pysäytetyt tuokiokuvat ja luontevat poseeraukset ovat lämminhenkisiä, hyväntuulisia ja realistisen herkkiä.

Kuvista huokuu syvä kunnioitus kuvattavia kohtaan. Ikäläisen kuvissa on vahvasti esillä suomalaisen maaseudun elinpiiri.

Perinteisessä perheviljelmän harmonisessa elämänmuodossa ja arvomaailmassa ihmiset ja eläimet ovat voineet hyvin. Kuvissa näyttäytyvät myös Ikäläisen lähipiiri ja yhteiskunnan eri sektoreilla toimivat ja toimineet vaikuttajat.

Kuopiosta ympäri Suomea ja ulkomaita valokuvaajana sukkuloineen Topi Ikäläisen juuret ovat syvällä maaseudulla. Hän syntyi Keiteleellä Jauhialan kylän Lähdemäen torpan savusanassa 27.6.1948. Hän toteaa, että lapsuuden ja nuoruuden ikimuistoiset vuodet kotikonnuilla maalla opettivat työn teon merkityksen ja maauskon.

Ikäläisen pitkä kuvaajaura alkoi 1960-luvun puolivälissä Savon Sanomissa avustajana, sitten vakituisena lehtikuvaajana ja kuvatoimittaja jatkuen laaja-alaisena freelance-kuvaajana sanoma- ja aikakauslehdistössä. Hän on tehnyt pitkän päivän myös erilaisissa valokuva-alan järjestö- ja luottamustehtävissä; mm. Kuopion läänintaiteilijana, Valtion valokuvataidetoimikunnan jäsenenä ja sen puheenjohtajan sekä taiteen keskustoimikunnan jäsenenä. Taiteilijaprofessorina Topi Ikäläinen toimi vuodet 1989–1994. Valtion taidepalkinnon Ikäläinen on saanut vuosina 1974 ja 1983. Vuonna 1984 hän voitti Vuoden Lehtikuvakilpailun Feature-sarjan. Vuonna 1988 Topi Ikäläinen sai yhdessä Jorma Komulaisen ja Jaakko Julkusen kanssa Kuopion taidepalkinnon työstä VB-valokuvakeskuksen aikaansaamisessa. Topi Ikäläinen on ollut mukana yli 30 kirjaprojektissa ja näyttelyssä sekä toiminut lukuisissa järjestöissä. Hän on Victor Barsokevitsch -seuran perustaja- ja kunniajäsen. Ikäläinen sai taiteilijaeläkkeen (½) vuonna 2007.

Nyt Rajaamatonta luomua -näyttelyn Ikäläinen kertoo, että kuvia on monista yhteyksistä. Kuvavalinnoissa ja näyttelyntoteuttamisessa hän sai taustatukea ystäviltään Veikko Kankkuselta ja Ossi Walliukselta. Liikkeelle lähdettiin Ikäläisen mittavasta ja laajalti inhimillistä elämää kuvaavasta arkistosta. Valittiin kuvat VB- valokuvakeskuksen kahteen näyttelyyn (esillä vuosina 2012 ja 2013). Niistä kuvista on Apajan näyttelyssä monia ihmisläheisiä kohtaamisia niin pienissä pirteissä kuin kirkkaissa saleissakin. Lisäksi esillä on kuvia VB- valokuvakeskuksen näyttelyiden jälkeen kootusta kahdesta kiertonäyttelystä ”Tiellä, matkalla ja matkan varrella 1972–2012” sekä ”Rakkaudesta koti- ja hyötyeläimiin”.
Apajan näyttelytila on Arkki-kohtaamispaikan vieressä, avoinna Arkin tapaan arkisin klo11–19 ja lauantaisin klo 11–15.

Vapaa pääsy.

Eeva Nevalainen ja luomukanaset Riistaveden Lohilahdessa 1982. Copyright Topi Ikäläinen

Hyvä paimen. Copyright Topi ikäläinen 

.                          

 

Arvostetut Lotat                                        

Kaija Vuorio:
Kuopion LOTAT
Kuopion Isänmaallinen Seura • Aarni 24
Julkaisija: Kuopion Lottaperinne-yhdistys 1997

Tänään 27.4. 2014 Kansallisena veteraanipäivänä katselen Kuopion Lotat -kirjaa, jonka Lottaperinneyhdistys julkaisi ja Kaija Vuorio ammattitaitoisesti kirjoitti. Historiatoimikuntaan kuuluivat:

Elsa Kyntäjä, pj. Pirkko Ahonen, siht., Pirjo Jantunen, Liisa Kiianlinna, Maija-Liisa Soininen. Kannen valokuvat: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/Kari Jämsén. Myös yksityiskokoelmista kuvia on.

Lottien historiaa kirjoitettaessa kirjoitetaan samalla vapaaehtoisen maanpuolustuksen sen käyttövoimana olleen isänmaanrakkauden historiaa, sanoo Vuorio.

Lottajärjestö oli korvaamaton sotavuosina.  Mutta myöhemmin kansakunta kielsi äitiensä ihanteet.

Muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me! kuului yksi lottien Kultaisista sanoista.

Lotat eivät tarvitse kunnianpalautusta, sillä kunniaa he eivät ole koskaan menettäneet.

Sen sijaan tietoa kansakunnan aamun rakentajista tarvitaan.

Kiitollisuudella ajattelen tänään lottien ja sotaveteraanien valtavaa ja uhrautuvaa työtä. Meidän on hyvä olla ja elää itsenäisessä maassa, jonka edellinen sukupolvi rakensi.

Kirjassa nostetaan esiin Suojeluskuntien perustaminen ja Suojeluskuntien emännät. Varsinainen Lotta -Svärd organisotiin ylhäältä päin.

Kirjan kuvia katsellessa tajuaa asioiden suuruuden ja sen, että hommat hoituivat yhteistyöllä.

 

Luen nyt kirjaa selaillen. Pysähdyn tutkimaan kuvia ja elän muistoissa mukana. Hiihtokilpailuihinkin lotat osallistuivat, ja hiihtivät hame päällä. Pidettiin lääkintäkursseja, jotta oltaisiin valmiina tositoimiin. Kahvilatoiminta oli tuottoisaa. Varusteita tehtiin rintamalle ja sotilaita muistettiin joulupaketilla. Kotirintamallakin riitti töitä.

 

Lottamerkit (kirjan takakannesta)

Kun ajattelemme kaunista, tulemme itsekin kauniiksi.

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

231 s., WSOY 1944.

Yrjö Kokko (s.16.10.1903 Sortavala) kirjoitti tunnetuimman teoksensa Pessi ja Illusia rintamalla.

Se on kertomus luonnosta ja ihmisestä, sodasta ja rauhasta, rakkaudesta ja ystävyydestä.

Keijukaissatu avasi satumaailman aikuisille. Luonto oli eläinlääkärinä toimineelle Kokolle läheinen. Tarkat kuvaukset eläimistä vakuuttavat lukijan, samoin valokuuvaajan taito. Herkät mustavalkoiset eläinkuvat ovat satumaisia. Vaikuttava valokuva myhäilevästä mummosta jää mieleen, varsinkin kun kuvan alakulmassa on teksti:  

Kun ajattelemme kaunista,

tulemme itsekin kauniiksi.

”Täytyy osata nähdä ruohon sisään, puitten taakse,  järven pohjaan - - paljon sellaista, jota vain kirjailijat aavistavat ja lapset tuntevat”, Kokko kirjoittaa.
Tyttären kysymykseen, onko olemassa keijukaisia, hän vastaa: Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on.

Syttyi sota. Kukaan ei tullut avuksemme.

Kokko kirjoittaa kuinka hän kevätkesän päivänä palasi rintamalta ja näki kauneutta ja ihmetteli valkovuokkomättään luo polvistuneena, kuinka sodan jälkeen oli jäänyt jäljelle niin puhtaan valkoista ja hentoa kuin valkovuokkoja.
Oli pakko uskoa satuun.

Kokko päätti kirjoittaa kirjan kukista ja eläimistä. Mutta sitten alkoi uusi sota. Joulu pitäisi viettää sodassa.

Kokko kirjoitti joululehteä lapsilleen. Se, miten joulusatu sai alkunsa, on innoittavaa luettavaa.
Upseeritoverit halusivat sadun jäljennöksen lapsilleen ja totesivat, tästä pitää kirjoittaa kokonainen kirja!
Pessin ja Illusian tapaaminen oli riemukas! Sateenkaarelta karannut Illusia oli optimisti, Pessi varovainen. Ystävän saatuaan, hän huomaa olleensa aina yksin.

Illusia näkee kuinka eläimet pitävät huolta lapsistaan. Hän on menettänyt siipensä, Ristilukkiko ne vei?

Kimalaisten, kihokkien ja monien muiden eläinten ja kasvien elämä avautuu lukijalle. Näkistäkin puhutaan. Peilikuvan salaisuus aukeaa Illusialle ja Pessille.

Jokin tuntematon vaaran aavistus lepää kaiken yllä – sodan äänet.

Pessi ja Illusia näkevät teerien kylpevän hiekkakuopassa. He arvelevat ihmistenkin kylpevän hiekassa, koska ne hakevat hiekkaa kuopasta. He eivät tiedä, että ihmiset asuvat maan alla kuin maamyyrät.

Mikä se sota on?

Aika kuluu.
Kevät on alkanut!
Elämä on alkanut!
Leskenlehtien suuri uutinen levisi: Metsänpeikko Pessi ja keijukainen Illusia ovat saaneet lapsen.

 

 

Kirjan pohjalta kuvattu Pessi ja Illusia, vuoden 1954 elokuva, on kotimaisen fantasian kulmakivi.