Runoilijaa muistellessa

Bo Carpelan 25.10.1926–11.2.2011

Tieto kirjailija Bo Carpelanin kuolemasta saavuttaa minut iltapäivällä. On pysähdyttävä hetkeksi hänen runojensa ääreen.

Koko talven

aave on odottanut

merta.

Sumu sanoo:

ole kärsivällinen

Pian olet poissa.

Pian purjeisiin

puhaltavat keväiset tuulet

Ja sinä olet poissa.

Runo on kauniista kirjasta, jossa runot ovat Bo Carpelanin, suomennokset Caj Westerbergin ja kuvat Pentti Sammallahden. Runot on käännetty myös ranskaksi ja englanniksi. Kaunis kirja, jossa Carpelan ja Sammallahti kuvaavat haikeudella synnyinkaupunkiaan.  

Staden – Kaupunki

Opus 45, 2006.

Caj Westerberg on suomentanut myös Uudet runot -kokoelman (Otava 2007).

Poimin tähän päivään sopivan runon.

Vieras valonhohde

Että muistanko miten synnyin?

Että muistanko miten kuolin?

Ikkunasta lankesi vieras valonhohde.

Muistan, että räväytin silmäni auki

ja suljin ne taas.

Taivas avoin sinussa – Valitut runot 1984–2001 (Otava 2001)

Carpelanin Valitut runot on ollut monien lukuhetkien ilo ja kanssapohtija. Runoilla on eri suomentajia. Sanotaan kirjassa näinkin: Tarpeellinen pyyhitään yli.

Sikermän kokoelmasta Silmänräpäyksen tuhat vuodenaikaa on suomentanut Pentti Saaritsa.

Uutta lunta maaliskuussa

ja pilkahdus

mustarastaan keltainen nokka

-

Puut iltaa kohti

lähempänä sinua

-

Syysilta

sinä viet minut

itseni ulkopuolelle

-

Pullopostissa

asumattomalta saarelta nuhruinen lappu

jossa kysytään synonyymeja

sanalle ”yksin”.

Kesän varjot, suom. Oili Suominen (2005) on mieleinen romaani. Hitaasti nautittava.

Kuitenkin jokin henkilökohtainen muisto tekee kirjasta aina ainutlaatuisan. Kesällä 2000 Bo Carpelan oli Oriveden opistossa Uuden kirjan päivien vieraana. Olin opistossa tuolloin kurssisihteerinä. Kesäinen lämmin päivä päättyi opiston ruokasalin parvekkeella nautittuun päivälliseen. Kirjailija oli hauska ja arvokas herrasmies. Päivällisen päätteeksi hän kirjoitti omistuskirjoituksen kirjaani, Ritvalle tervehtien. Kirja on toinen laajennettu painos (1996) painos vuonna 1980 ilmestyneestä Muistan, uneksin -teoksesta, suomennos Kyllikki Härkäpään.

Unet ja muistikuvat ovat Carpelanin innoittajia. Hänen proosansankin on usein runollista.

”On niin aikaista, ettei valo vielä ole voitolla pimeydestä. Hiljaisuus on korkea kuin taivas ja maidonvalkoinen. Tunturit lepäävät kuin siveltimenvedot kosken partaalle ulottuvan mykän metsän yllä. Aurinko ei vielä ole noussut.”