keskiviikko 2. helmikuuta 2011

HOPEATÄHTI VÄLKKYY

OPPIA IKÄ KAIKKI

Hopeatähdessä katsomme tiistaina 22.2. klo 13 Lone Scherfigin ohjaaman
elokuvan AN EDUCATION /”OPPIA IKÄ KAIKKI”, Englanti 2009.
Elokuva kertoo nuoren tytön kasvutarinan 1960-luvun Lontoossa. Eletään aikaa jolloin miehet olivat miehiä ja naiset pitivät yliopistoon menoa vain varasuunnitelmana miehen löytämiselle.
Mutta 16-vuotias Jenny (Carey Mulligan) tekee parhaansa päästäkseen opiskelemaan Oxfordiin. Eräänä päivänä Jenny kohtaa Davidin (Peter Sarsgaard), 35-vuotiaan hurmurin. David vie Jennyn musiikki-esityksiin ja taidemaailmaan. Tunteeko Jenny olonsa kotoisaksi ravintola-iltoja viettäen itseään vanhempien seurassa?
Isän porvarilliset suunnitelmat Jennyn tulevaisuudesta eivät tunnu nuoresta naisesta enää kiinnostavilta.
Moni meistä tunnistaa ”kuuskytlukulaisuuden”. Nyt asioita voi katsoa jo huvittuneesti, mutta ei kannata sanoa: mitäs minä sanoin. Kun muistelemme omaa nuoruuttamme, olemme varmaan monia asioita joutuneet itsekin opettelemaan kantapään kautta. Elokuvan katsottuamme ehkä ymmärrämme nuoria paremmin?
Elokuva viihdyttää jo taitavien roolisuoritusten vuoksi. Elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta, mm. paras naispääosa.
Elokuva on sallittu nuoremmillekin kuin meille Hopeatähti-ikäisille ja se kestää tunnin ja kolme varttia.

Kuvassa:
Peter Sarsgaard, Carey Mulligan, Cara Seymor ja Alfred Molina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti