tiistai 12. marraskuuta 2013

Liika on aina liikaa on Maaninkavaaran opetus


Urheiluhulluutta sekuntikello kädessä
 

Kuopion kaupunginteatterin Yhteiskoulun näyttämöllä ensi-iltansa sai 1.11.2013 Maaninkavaara.

Miika Nousiaisen samannimisen kirjan mukaan ohjaaja Pentti Kotkaniemi on sovittanut ja ohjannut näytelmän Maaninkavaara. Martti Huttunen (Jukka Pitkänen) valmentaa pojastaan Suomen kestävyysjuoksun maineen pelastajaa. Esikuvia heillä riittää, Hannes Kolehmaisesta Kaarlo Maaninkaan. (Käsiohjelmassa on esitelty juoksijasuuruudet.)

Isä (Jukka Pitkänen) ja tytär (Outi Kärpänen ) harjoittelevat

Kun poika yllättäen katoaa, Huttunen on tyhjän päällä tyhjän päällä. Sureeko hän poikaansa vai kadotettua haavettaan.  Tytär ei kestä surun murtamaa isäänsä, joten hän tarjoutuu valmennettavaksi.

Harjoitusprojekti alkaa notkeasti, onhan tyttären, Heidi Huttusen roolissa Outi Kärpänen. Säpäkästi hän näytteli Peppi Pitkätossuakin. 

Pian juostaan veren maku suussa. Tahti kiihtyy ja matkat pitenevät. Huumori keventää menoa, mutta valmentajaisä Huttunen suhtautuu kuolemanvakavasti juoksuun. Hän ei säikähdä edes Lapin leirillä Heidin eksymistäkään.

Isä ajaa autolla ja jakaa ohjeita Heidille, Jenna (Lina Patrikainen) peesaa.    

Koulukiusatulla Heidillä ei oikein ole kavereita, on sentään Jenna (Lina Patrikainen). Ja tuohon ikään kuuluvat myös ensi-ihastumiset, ja tytöt jahtaavat samaa poikaa. Tekstarit saavat heidät kiljumaan onnesta. Kolmikko tuo näytelmään positiivista sähäkkyyttä. Sakke (Janne Puustinen) on kaikkien äitien mieleinen tyttären poikaystävä. Olisiko tämä nyt nuoria kiinnostava näytelmä?

 
Isä (Jukka Pitkänen) ja äiti (Seija Pitkänen)

Perheen vanhempien suhde on omanlaisena. Isä pitää itsestään selvänä, että äiti palvelee. Mykkäkoulu toimii, ahdistaa tai on luovaa hiljaisuutta, katsojasta ja kokijasta riippuen. Vähitellen Sirkka-äiti (Seija Pitkänen) kasvaa irti perheestään. Isän kanssa ei oikein koskaan päästä keskustelemaan. Pojan kuolemasta pitäisi puhua.
 

Heidillä on poikaystävä (Janne Puustinen)
Tytärkin uupuu isän vauhdissa, mutta hän jatkaa potkut työstään saaneen isän vuoksi jonkin aikaa. Talonmiehen töitä tekee nyt jonkin vartiointifirman miehet. Lopulta Sirkka tekee irtioton.

Roolitus on kohdallaan, mutta miksi lihava, kömpelö rillipää on aina Kuopiosta?  Ilkka Pentti, monen roolin mies, on kotonaan omissa nahoissaan. Hänen alastomuutensa on luontevaa ja häpeilemätöntä, katsoja ei kiusaannu. Näytelmässä monilla on useita rooleja.

Ohjaaja Kotkanimen ja näyttelijätiimin ammattitaito näkyy. Vielä tiedotustilaisuuden aikana näyttämöllä tuntui vallitsevan kaaos. Kotkaniemi näytti humoristin taitonsa ja sai luottamuksen heräämään; kyllä tästä hyvä tulee. Viikon päästä ensi-illassa kaikki rullasi niin kuin pitikin.  Lämminhenkisen huumorin sävyttämä näytelmä oli valmis!

Pentti Kotkaniemi on monipuolinen teatteriohjaaja. Hän on ohjannut myös televisiolle sketsisarjoja sekä tv-elokuvia. Kotkaniemi on työskennellyt eri teattereissa ympäri Suomea, myös Kuopion kaupunginteatterissa. Yli 40-vuotisella urallaan Kotkaniemi on tullut tunnetutuksi erityisesti komedia- ja farssiohjaajana.
Hänen tunnetuimpiin ohjauksiinsa kuuluvat kulttimaineeseen nousseet ilottelut Mysteerio Buffo sekä Kiviä taskussa, mikä on pisimpään yhtäjaksoisesti samalla miehityksellä jatkanut kokoillan näytelmä Suomessa.

Miika Nousiainen (s.1973) on toimittaja ja kirjailija. Esikoisromaanista, Vadelmavenepakolainen, alkaen teokset ovat olleet myyntimenestyksiä. Nousiainen on työskennellyt MTV3:n uutistoimituksessa, juontanut Hyvät naiset ja herrat -viihdeohjelmaa sekä toiminut panelistina ohjelmassa Hyvät ja huonot uutiset. Hän on myös tehnyt käsikirjoitustöitä televisioon, muun muassa huumoriohjelmiin Putous ja Läpiveto, juontanut Hyvät naiset ja herrat -viihdeohjelmaa sekä toiminut panelistina.

 Kuvat: Petra Tiihonen / Alias Studiot
 
Henkilöt:
Martti Huttunen Jukka Pitkänen
Sirkka Huttunen Seija Pitkänen
Heidi Huttunen, heidän tyttärensä Outi Kärpänen
Jarkko Huttunen, heidän poikansa Janne Puustinen
Jenna, lihava Poliisi, rumpalityttö, Kosonen, sairaanhoitaja Lina Patrikainen
Poliisi, tarjoilija, Reiska-bodari, rumpali, Stinde, Pete,
Saken isä, Aslak-saamelainen, rehtori, lähettäjä Ilkka Pentti
Sakke, asunnonvälittäjä, Kosonen Janne Puustinen
Lihava silmälasipäinen poika Kuopiosta Seija Pitkänen

Sovitus ja ohjaus Pentti Kotkaniemi
Lavastus Mirva Mustonen
Puvut Jaana Kurttila
Valosuunnittelu Lassi Kröger
Äänisuunnittelu Mika-Sakari Koponen

 






                               





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti