Torsti
Lehtinen: Kainin merkki, 313 sivua
Arktinen
Banaani 2013
Satunnaisgeneraattori toimii romaanissakin. Hauska
oivallus on rakentaa romaani luennon muotoon, eikä minkä tahansa luennon, vaan
osallistujat saavat roolinsa. He nostavat lapun hatusta ja luennoitsija lukee sen
ja puhuu laajemminkin asiasta. Katsotaan myös dia-kuvia. Luento etenee
vauhdilla ja vie tilanteesta toiseen.
Torsti
Lehtisen romaani Kainin
merkki toimii, huomaan nauravani joskus ääneen. Kirjailija näyttää malliksi
stadin slangia. Murteisiin hän ottaa kantaa. Skidinä oli kova kokemus, kun piti
laulaa landelaisten lauluja. Kirjailija purkaa tuntojaan laulun sanojen kautta.
Kirja kuljettaa lukijaansa maassa ja maailmalla.
Monet asiat ovat tuttuja, olenhan ollut Lehtisen kursseilla ja jopa
ryhmämatkalla Kierkegaardin jalanjäljillä.
Käytiin myös Kristianissa.
Lehtinen ammentaa tietoa ja innoitusta Raamatusta.
Jobin kirja näyttää olevan läheinen. Helsingin Kallio on ”koti” korttelikapakoineen ja kirkkoineen.
Aluksi arvelen kirjaa omaelämäkertateokseksi, mutta
tajuan että elämä on antanut kirjailijalle eväät rakentaa fiktiivinen teos,
jopa ottaa omaksi noloja tarinoita muilta. Ehkä kyseessä onkin parodia.
Pienet ja lyhyet luvut pitävät kiinnostuksen yllä.
Tuttuja ihmisiä ja paikkoja tulee vastaan. Lukiessa itse kukin voi peilata
suhtautumistaan ja arvojaan tekstin kanssa.
Lehtinen on ollut kyseenalaistaja ja ajattelija
lapsesta lähtien. Lastentarhassa hän ihmetteli, miksi käskettiin panna kengät
jalkaan, miksei jalat kenkiin.
Kirjailijuus ja siihen liittyvät luottamustoimet
ovat esillä. Koko aiempi tuotantoni on pitkä esipuhe tähän kirjaan, reilut 30 teosta kirjoittanut Lehtinen tunnustaa.
”Elämääni hallitsevat kolme kovaa tosiasiaa:
kuolema, rakkaus ja seksuaalivietti”, hän kirjoittaa. Lehtinen siteeraa Edith Södergrania: ”Eros on jumalista
julmin.”
Lehtinen on sanan ja sanomisen taitaja. Hän iskee
oikean kohtaan sopivan anekdootin. ”Vietin helluntain yksin, ja nyt olen itseni
heila.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti