maanantai 26. syyskuuta 2016

Lapsille ja lapsenmielisille oopperaa


Koko perheen ooppera saa ensi-iltansa aprillipäivänä

Koirien Kalevala - huima sankaritaru saapuu Kuopioon



Koirien Kalevala on Mauri Kunnaksen
kuvakirjaversio Kalevalasta.  
Ensimmäinen painos julkaistiin 1992
ja vuonna 2006 siitä ilmestyi uudella
tekniikalla tehty versio.
               Kirjasta on otettu lukuisia uusintapainoksia.
            Kuvituksena kirjassa on Mauri Kunnaksen
versioita 
Akseli Gallen-Kallelan maalauksista.

 
 
Kuopion kaupunginteatteri, Savonia AMK ja Kuopion konservatorio sekä Musti ja Mirri juhlistavat ensi vuonna satavuotiasta Suomea koko perheen oopperalla. Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuva Koirien Kalevala saa ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä 1.4. Virpi Rautsialan ohjaamana.

Jaakko Kuusiston säveltämä veijarimainen ooppera kertoo kaukana Kalevan mailla ennen muinoin asuneesta villistä ja vapaasta koirien heimosta. Heimon naapurina pimeässä Pohjolassa eleli hurja ja häijy susien kansa ja niiden välissä pieni, mutta sitkeä kissojen heimo. Kun koirat ja sudet kilpailivat metsien kuninkuudesta, kiivailtakaan kahinoilta ei voitu välttyä.

Oopperan kantaesitys oli vuonna 2004 Savonlinnan Oopperajuhlilla. Sen libretto on Sami Parkkisen, puvut on suunnitellut Riitta Röpelinen ja lavastus on Tarja Väätäsen. Rautsialan lisäksi Kuopion taiteelliseen tiimiin kuuluvat musiikin harjoittamisesta ja johtamisesta vastaava kapellimestari Rauno Tikkanen, laulut harjoittava Mari-Anni Hilander ja koreografi Virve Varjos.

Oppilaitosyhteistyönä tehtävässä produktiossa lavalla nähdään lähes 60 esiintyjää.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti