sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Maan ensimmäinen nainen on myös runoilija


Viikon 9 runo, 5.3.2017

Jenni Haukio

Nimiruno kokoelmasta Paitasi on pujahtanut ylleni, Runo-Kaarina Oy 1999. 50 s.

 
Kansikuva: Annukka Grönlund: Kuuhullujen kokous
Paitasi on pujahtanut ylleni 
kysymättä yhtäkään lupaa

ilman aikomusta kuvioihin
jotka opetellaan

aamuisin unohdetaan.

Tämä on rakas tuoksu
ihoni palvoma tuntu

tämän muistan opettelematta.

Nukahdan uneen
jossa lepään rinnallasi kesäkuun 17.

niittyvilla kutittaa niskaasi
puremme samaa heinänkortta.

Jenni Haukio, s. 1977 Pori, voitti kokoelmallaan kuudennen Runo-Kaarinan runokilpailun.

”Hänen runoissaan ovat voimakkaina elementteinä meri, lapsuus, luonnon ja ihmisen vuorovaikutus sekä rakkauteen liittyvät tunnetilat ja muistot.”  Näin sanottiin raadin perusteluissa.

Pari vuotta aiemmin Haukion runoja oli julkaistu Reviiri-antologiassa.

Sittemmin Haukion runoja on julkaissut turkulainen kustantamo Savukeidas.

Jenni Haukio tunnetaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön puolisona ja Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä. Hän siirtyi opintovapaalle syksyllä 2016 ja palaa tehtäväänsä tammikuussa 2018.

 
Kokoelman kansikuvan kirjailija saa valita Kaarinan kaupungin taidekokoelmista.
 
Suosituimmista Runo-Kaarinan voittajakirjoista on otettu uusintapainoksia, niin myös Jenni Haukion kokoelmasta, tosin uudella kansikuvalla varustettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti