sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Savossa murre on kieli


Viikon runo 17, 30.4.2017
Savon murretta kieleksi mainitaan…
Kevät tullut on
Nyt kevätviittaan sinipunervaan
jo vanhat pihakoivut pukeutuvat
ja kukkasilmut taas jo uneksivat
kuin aina ennen – omaa nuoruuttaan.
 
Toi huhti sulavedet puroissaan
yöt päivät pääksytysten solisemaan
ja toivoa toi leivot laulelemaan
se ylle paljastuvan peltomaan.
 
Myös runo taas nyt lailla leivojen
jo lennä liverrellen villi trilli
ja ole – niin kuin ennen – levoton
ja kerro kaipuu ihmissydämen
kun ihan liki ilon pajupilli
soi kaikkialla:
Kevät tullut on!
 
Unto Eskelinen:
Mies menee, laulu jää
Valikoima kotiseutuneuvos Unto Eskelisen runoista vuosilta 1939–2013
koonnut Katri Ahokas
Savon kielen seura 2015. 190 s.
 
Vuosien kuluessa savolaiset lukijat ovat oppineet paikallislehdistään lukemaan Unto Eskelisen ajankohtaisia runoja niin murteella kuin yleiskielelläkin.
Unto Kalevi Eskelinen (26. toukokuuta 1921 Kuopion maalaiskunta – 20. tammikuuta 2013 Kuopio) oli suomalainen kansakoulunopettaja, kotiseutuneuvos ja kirjailija. Eskelinen käytti myös nimimerkkejä Tuavetti ja Uke.
Eskelinen kävi Kajaanin opettajaseminaarin vuosina 1945–1948. Jo 1970-luvulla hän kirjoitti savon murteella pakinoita Savon Sanomiin otsikolla Toelailua.
Eskelinen oli naimisissa luokanopettaja Ulla Kaarina Vepsäläisen kanssa.
 
Nyt voimme lukea Unto Eskelisen runoja valikoimasta, joka on koonnut filosofian maisteri Katri Ahokas. Teoksen painatusta tukivat monet yhteistyökumppanit, Olvi-säätiö antoi hyvän pohjan. Muut tukijat ovat Taiteen edistämiskeskus, ja sen Itä-Suomen aluetoimintapiste, Kuopion seurakuntayhtymä, Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta, Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto, Pohjois-Savon sotaveteraanipiiri, Maaninka-seura, Riistaveden Osuuspankki, Pohjois-Savon säästöpankin kulttuurisäätiö, Savon Voima Oyj sekä Savon Sanomat. Runoja löytyi yli 3000, ja Unto Eskelisen leski Ulla Eskelinen antoi runot Savon kielen seuran käyttöön. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Savon kielen seuran puheenjohtaja Seppo Kononen.
Eskelisen runoista on koottu pari aiempaakin kokoelmaa: Yksinkertaisesti aivan. Runoja. Kuopio ja Lähde rohkeasti matkaan. Runoja. Kuopio: Pisara meressä, 2007. Kuopion Alavan seurakunnan Pisara meressä-ryhmä, 1980.
Runovalikoima Armon sana: Juhlakantaatti Alavan kirkon vihkiäisiin palmusunnuntaina 1969 ; säveltänyt Sakari Mononen; sanat Unto Eskelinen. Kuopio, 1968. Savonmuan Hilima -kabaree; käsikirjoitus yhdessä Lauri Leskisen ja Paavo Liskin kanssa, 1971. Myö Muaningan helemassa huppaellaa: Unto Eskelisen säkeitä kotiseudun juhlahetkiin. Maaninka: Huiluutoimikunta, 1982.
Eskelisen savon murteen sanakirja Kieljkiärylöitä oli 1980-luvulla menestys, piirrokset Irma Nissinen, Kustannuskiila, Kuopio 1985. Enää ei savolaisuus ollut naurun ja vitsien aihe.
Aiemmin oli julkaistu Eskelisen Tavvoo savvoo -sanakirja, WSOY 1997. Se sai aikaan oikean murrebuumin sanakirjojen teossa.
 
Kielimiehenä Unto Eskelinen toimi myös Vestäjissä. Hän oli Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen puheenjohtajana 1970–1972. Eskelisen tekstin voi lukea Vestäjien 50-vuotisjuhlakirjasta Alussa on piste.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti