Gabrielit - nuo narsistiset psykopaatit

 

Annukka Blomberg (Ulrika), Karri Lämpsä (Gabriel), Seija Pitkänen (Kristiina)

 



Karri Lämpsä ja Riina Björkbacka (Raili)

Annukka Björkbacka ja Karri Lämpsä

Mika Waltari (19. syyskuuta 1908 Helsinki – 26. elokuuta 1979 Helsinki) tunnetaan tuotteliaana viihdekirjailijana ja vakavana taiteilijana. Viihde sinänsä ei ole huonoa, vaan parhaimmillaan hyvää. 

Waltarin elinvoimaisimmat komediat kestävät aikaa. Niistä

 

löytyy aina kullekin ajalle joitain pieniä nyansseja, jotka purevat katsojaan kuten Gabriel, tule takaisin. Näytelmää Waltari itse luonnehti ”sydämettömäksi komediaksi”.

Vuonna 2012 Yle Uutiset kysyi suomalaisilta kriitikoilta ja elokuvakirjoittajilta, mitkä ovat parhaat kotimaiset elokuvat. Ykköseksi nousi kirkkaasti ensimmäinen komisario Palmu-elokuva, Komisario Palmun erehdys. Sekin Mika Waltarin käsikirjoituksen mukaan tehty, ohjaus Matti Kassilan.

Kaikki kuvat: Petra Tiihonen / Alias Studiot

Lokakuussa Maria-näyttämöllä ensi-iltansa saanut Gabriel, tule takaisin viihdyttää katsojia, ehkäpä mietityttääkin. Näytelmä esitettiin ensi kerran Kansallisteatterissa 1945.  Valentin Vaala ohjasi näytelmän elokuvaksi, josta   Tarmo Manni jäi vahvasti mieleen.

Kuopion kaupunginteatterissa näytelmän pääosissa ovat vahvat tekijät: Annukka Blomberg (Ulrika Anger, paperikaupan omistaja) ja Seija Pitkänen (Kristiina, Ulrikan sisar) sekä Riina Björkbacka (sisaren tytär Raili) ja Karri Lämpsä (kapteeni ja johtaja Gabriel Lindström).

Huijarikomediassa Lämpsällä on hurmaava rooli. Karismaattinen, komea jo luonnostaan ja aimo annoksen karriääriä omaava mies voi  heittäytyä naisia viettelemään. Ikäneitosiskokset rakkaudenkaipuussaan ovat oiva kohde. Gabrielilla on kaikkea, vain pieni ´tilapäinen´ rahan tarve vaivaa. Onhan niin, että kun elää rikkaan tavoin, kaikki uskovat sinua rikkaaksi. Pikkujuttuja riittää, kukkakaupan laskukin tulee naisille kukkien perässä.

Huijatut naiset eivät kutsu poliisia apuun, vaan kärsivät häpeänsä hiljaa. Häivähtääkö Gabrielin kasvoilla välillä tympääntyminen?

Ja kun vauhtiin on päästy, eikö vain naiset tappele miehestä. Kuivakka Ulrikakin käy kelpo saalistajasta. Gabriel on saanut Kristiinan yönhämärään puuhaan. Unilääkkeet ja häkä on tappava ase, syntyy tragikomediaa. Kristiina jää vähän sivuun – syyllisyys painaa, Ulrika nostaa rahat antaakseen ne Gabrielille.

Nyt on Railin vuoro astua kehiin. Toki Gabriel on iskenyt jo aiemmin silmänsä jalkojaan sätkyttelevään neitokaiseen, joka on Ulrikan vallan alla. Täti ei anna hänen perintörahojaankaan, vaikka tyttö haluaisi opiskelemaan. Vaan Raili on nokkela ja vie rahat Gabrielin nenän alta. Häntä ei hurmuri huijaa. Vain rakkaudennälkäiset, hullaantuneesti rakastuneet jäävät rakkautensa vangiksi. Raili on  jalat maassa -olevaa sorttia.

Waltari on käyttänyt näytelmänsä sankariroolin esikuvana Ruben Oskar Auervaaraa ja muita auervaaroja. Heitähän riitti sodan jälkeen maassa, jossa naisia oli 100 000 enemmän kuin miehiä. Näytelmän on ohjannut Jukka Keinonen ja lavastanut Jukka Horsmanheimo. Koko tekninen henkilökunta on osaavaa ja onnistuu luomaan vaikuttavan kokonaisuuden.  Käsiohjelmaa kannattaa lukea, siitä löytyvät tiedot myös musiikista.

Hopeatähdet Pikkujoulu Kuvakukossa 9.12.klo 13
 

Charlotta  Le Bon ja Helen Mirren

9.12. klo 13 HERKULLINEN ELÄMTi 9.12. Kokki Hassan Hajin (Manish Dayal) perheineen päätyy

syrjäiseen ranskalaiskylään, jonne he perustavat intialaisen ravintolan. Naapurissa toimivan hienostoravintolan omistaja, kopea Madame Mallory (Oscar-palkittu Helen Mirren), käynnistää huimat mittasuhteet saavuttavan

kulinaarisen sodan.

Komedia/ draama, Ohj: Lasse Hallström. USA 2014. 2 t 2 min. K7. 6 €

Lars Sven ”Lasse” Hallström (s.2. kesäkuuta 1946 Tukholma) on ruotsalainen elokuvaohjaaja. Hallström aloitti uransa ohjaamalla musiikkivideoita ABBAlle. Myöhemmin hän siirtyi ohjaamaan elokuvia ja päätyi Yhdysvaltoihin. Nykyään hän asuu perheensä kanssa New Yorkissa. Hallström on ohjannut muun muassa elokuvat Elämäni koirana, Melukylän lapset, Oman elämänsä sankari, Pieni suklaapuoti – kukapa ei muistaisi Juliette Binochea  – ja  Casanova.  
 

Marish Doyad
 

ELÄMTi 9.12.

 

  

Helen Mirren ja Om Puri

Rautatiemies

 

The Railway Man (”Rautatiemies”) on sotadraama ja samalla hyvin erityinen rakkaustarina. Elokuvan keskushenkilö on Eric Lomax (Colin Firth) intohimoinen, nippelitietoja junista keräilevä junaharrastaja. Vasta rakastuminen Patriciaan (Nicole Kidman) nostaa pintaan syvälle padotut tunteet. Tarinan edetessä paljastuu, että Lomax on toisen maailmansodan veteraani, joka on joutunut kokemaan ”Kuoleman rautatien”.  Japanilaiset rakensivat 'Kuoleman rautatieksi' kutsutun radan toisen maailmansodan aikana käyttäen rakennustöissä sotavankeja ja pakkotyöläisiä. Tuhannet vangitut liittoutuneiden sotilaat joutuivat pakkotyöhön rautatielle. Parikymppinen Eric Lomax oli yksi heistä.

Sotavankeudessa, 'Kuoleman rautatien' rakennustyömaalla Thaimaassa koetut kauheudet alkavat nousta pintaan painajaisina ja hillittöminä väkivallan purkauksina.

Lomax tajuaa, että hänen on kohdattava menneisyytensä ja kiduttajansa silmästä silmään voidakseen päästä eteenpäin elämässään. Mutta pystyykö hän unohtamaan – saati antamaan anteeksi?

 

 

 

Elokuva perustuu Eric Lomaxin omaelämäkerralliseen kirjaan. Englantilais-australialaisen elokuvan (2013) on ohjannut Jonathan Teplitzky ja sen päärooleissa nähdään Oscar-voittajat Colin Firth ja Nicole Kidman.

 

Hopeatähdet-elokuvafestivaalilla 2011 katsoimme Kuninkaan puhe -elokuvan, jossa pääosan  näytteli niinikään Colin Firth. Loistavasti!

 

SAVONIA-KIRJALLISUUSPALKINTOEHDOKKAAT

Kuopion kaupungin jakaman Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuoden 2015 palkintoehdokkaat on valittu palkintoraadin 11.11.2014 pitämässä kokouksessa. Raati luki 54 palkinnon piiriin kuuluvaa ja vuonna 2014 ilmestynyttä kaunokirjallista teosta. Raati asetti ehdolle kuusi teosta, joita se luonnehtii seuraavasti:

Palkintoehdokkaat, teokset ja perustelut:

Pirjo Hassinen: Sauna Paradis (Otava)

Yleisten saunojen aikaiseen Kuopioon sijoittuva ja paljolti lapsen tarkoin silmin nähty tarina kahdesta perheestä, joiden salaisuudet alkavat paljastua pikku hiljaa muistin sopukoista. Muistamista avittavat sauna ja alastomuus, ihan konkreettisestikin paljaaksi kuorittu totuus ihmisestä.

Antti Holma: Järjestäjä (Otava)

Huikealla verbaalilahjakkuudella kirjoitettu esikoisromaani teatterimaailmasta, epätoivoisesta rakkaudesta ja itsensä etsimisestä. Tragikoominen ja raadollinen työelämäkuvaus, joka pitää lukijansa pihdeissään loppuhuipennukseensa asti.

Pasi Lampela; Kirottujen ilot (WSOY)

Tiheätunnelmainen novellikokoelma tämän ajan ihmisistä ja heidän kaihtelemattomista keinoistaan saavuttaa henkilökohtainen onni. Novellien tarinat kiehtovat, ne jatkavat elämäänsä lukijan päässä. Pasi Lampelan teksti ei selitä, se kysyy ja laittaa ajattelemaan arvovalintoja.

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät (Like)

Iso siirtolaisromaani, joka valottaa suomalaisten maahanmuuttajien vaikeutta sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin vuosikymmentenkään kuluessa. Tummasävyisen tarinan ja surullisten ihmiskohtaloiden takana paistaa kuitenkin elämisen ilon himmeä valo.

Jouni Tossavainen: New Yorkin lentävä suomalainen (Like)

Suomen maailmankartalle juossut kuopiolainen Hannes Kolehmainen tuskailee vuonna 1921 New Yorkissa muuttaako takaisin Suomeen vai ei. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkää juoksemista, vaan enemmin tarina siirtolaisuudesta, rakkauden ja valinnan vaikeudesta sekä siitä, kuinka vanhan maailman aaveet ja politiikka seuraavat uudelle mantereelle.

Helena Waris: Vuori (Otava)
 

Virkistävä, pohjoismaisesta mytologiasta juoneensa ammentava kirja kertoo tarinan maailmanlopusta. Mystinen elonjäämiskamppailu, ihmisen epävarmuus ja jumalten varmuus ihmisten osasta vangitsevat lukijan.

Palkintoraatiin kuuluvat:

Puheenjohtaja, viestintäpäällikkö Varpu Puskala, varapuheenjohtaja, opettaja Jaakko Kosunen ja jäseninä lähihoitaja, valmentaja Atik Ismail, toimittaja Seppo Kononen, maakunta-asiamies Hannu Koponen, fyysikko Jukka Liukkonen, näyttelijä Auli Poutiainen, filosofian tohtori Matti Vanhanen ja sisätautilääkäri Terttu Vilpponen-Salmela sekä raadin sihteeri Kirsti Hietanen.

Pirjo Hassinen on saanut Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuosina 1993 ja 2013. Asko Sahlberg sai palkinnon vuonna 2003. Muutamat kirjkailijat ovat olleet aiemminkin ehdokkaina, mutta nyt palkintoa tavoittelee esikoiskirjailijakin, Antti Holma.
 

HYVYYS, KAUNEUS, ILO OVAT LÄSNÄ SUURMUSIKAALISSA

 

Kuvassa Reeta Vestman, Antti Karppinen/Alias Studiot

 

Siinä hän on, lentää kuin pääskynen näyttämölle – Maria (Reeta Vestman) ja mieli avautuu vastaanottamaan The Sound of Music -elokuvasta tuttua tarinaa.  Nykytekniikalla aikaansaatu alppimaisema lumoaa. Kuulen musiikin, mutta kaipaan orkesterimonttua. Pitäisi nähdä ainakin kapellimestari Timo Kärkkäisen tahtipuikon viuhahdus. Näytelmän edetessä asia unohtuu, kunnes loppuhuipennuksessa kaipaan taas näkyvää orkesteria.

Kapteeni von Trapp (Jyri Lahtinen) on menettänyt vaimonsa ja elämänilon. Kurinalaisuus pitää perheen koossa ja lapset pelossa. Kotiopettajia tulee ja menee, kunnes läheisestä Nonnebergin luostarista löytyy apu. Abbedissa (Ritva Grönberg) etsii sopivan ihmisen tähän toimeen, vasta kokelaana olevan Marian. Maria on poikkeuksellisen iloinen ja rallattelee laulujaan luostarissa, sitä muut paheksuvat. Abbedissa muistaa omaa nuoruuttaan ja pyytää Mariaa opettamaan unohtamansa laulun hänelle.

Maria tyytyy ”jos se on Jumalan tahto” ja lähtee von Trappien luo.

Maria valloittaa lapset heti ja laulu alkaa jälleen soida talossa. Maria on lapsiin tottumaton, mutta pärjää seitsemän lapsen kanssa loistavasti. Jopa perheen isä hämmästyy, kun joutuu luopumaan vihellyspillistään ja tajuaa, että ei lapsia kurilla ja äkseeraamalla kasvateta. Hän huomaa Marian muunakin kuin kotiopettajana. Naisena, johon rakastuu. Maria pitää tunteensa salassa.

 

Reeta Vestman ja Jyri  Lahtinen, kuva Ari Ijäs

 

Ja kun taloon tulee rouvakokelas, ylväsryhtinen Elsa Schräder (Virpi Rautsiala), Maria ottaa laukkunsa ja kitaransa ja lähtee salaa takaisin luostariin.

Eletään levottomia aikoja. Natsimiehitys uhkaa. Hakaristi tarttuu luontevasti lapsen käteen, mutta kapteeni von Trapp on ehdoton isänmaallinen itävaltalainen. Perheen on lähdettävä pakoon rajan taakse. Matkalle heitä auttavat nunnat.

Lieslin (Henna Haverinen) poikaystävä huomaa pakenevan perheen, mutta nopea on nunnankin käsi. Pakomatka jatkuu.

On vaikea noissa oloissa tietää kuka on ystävä kuka kätyri. Von Trappin perheen sisälläkin herää epäilyksiä. Ja mikä on miehiään Max Detweiler (Mikko Paananen)?

Juuri kun perheen piti osallistua Salzburgin laulujuhlille, miehittäjät saapuvat. Max on jo saanut perheelle kutsun kilpailuun, joten he pääsevät lähtemään. Max on ovela ja pelaa aikaa. Jokainen kuoron jäsen häipyy taustalle iloisesti kättään heilutellen. Liian myöhään tajutaan, että he ovat livistäneet.

Natsit muistuttavat oman aikamme miehittäjistä, sikäli näytelmä on ajankohtainen, vaikka miehittäjät ovat nyt toisia. Amiraali von Screiber (Ari-Kyösti Seppo) on monikasvoinen natsi, jonka kasvoilla välähtää viekkaus ja julmuus.

Minna-näyttämöllä The Sound of Music sai kaksoisensi-iltansa syyskuussa. Täysiä katsomoja vetänyt näytelmä jatkaa kevätkaudella. Musiikista vastaa Kuopion kaupunginorkesterin muusikoista ja freelancereista koottu 23 hengen orkesteri ja teatterin omien näyttelijöiden lisäksi näyttämöllä nähdään Savonia ammattikorkeakoulun musiikki- ja tanssiyksikön opiskelijoita ja lapsiavustajia. Lapsilla on kaksoismiehitys, pienimmällä kolme.

Koreografiasta vastaa Jouni Prittinen. Erkki Saaraisen lavastus on vaikuttava, samoin Mirkka Nyrhisen puvustus. Kaikki tekijät näyttävät panneen parastaan.

Aiemmin mainittujen näyttelijöiden kanssa esiintyvät loistavasti Pekka Kekäläinen, Sari Happonen, Antti Launonen, Tapani Korhonen, Tarmo Valkonen, Seija Pitkänen, Riina Björkbacka, Jenny Liebkind, Heli Lyytikäinen, Lotta Seppänen, Anna Mari Heikkinen, Sanna-Mia Toikkanen. Jokainen rooli tässä esityksessä on tärkeä.

Olli-Matti Oinonen on itseoikeutettu musikaalin ohjaaja. Hänellä on näyttöä ja taitoa. Oinonen on ohjannut Kuopion ulkopuolellakin musikaaleja. Mietin miten elokuvan maisemat taipuvat näyttämölle. Hyvin. Vaatii herkkää näkemystä uudistaa vanha musikaali.

Annan musiikin viedä ja nautin hykerryttävän hyvästä olosta katsomossa. En mieti kuinka totuudenmukainen näytelmä on. Otan sen vastaan taiteena.

The Sound of Musicin luojat Richard Rodgers ja Oscar Hammerstein II olivat Broadway-musikaalin (1959) maineikkaat tekijät. Esitys perustuu Maria Augusta Trappin muistelmiin Laulava Trappin perhe.

Menestys jatkui, kun musikaalin pohjalta tehtiin elokuva vuonna 1965 Se palkittiin viidellä Oscarilla, muun muassa paras elokuva ja paras ohjaus.

 

Hyvän puolustaja      

Maija Paavilainen                                    
Onnenlehtiä
Karisto 2014

Karisto taisi nokkia kultajyvän, kun tarttui toisen kustantajan hylkäämään käsikirjoitukseen. Onnenlehtiä on ilontuoja, mutta se pohtii laajasti ihmisen eloa ja luontosuhdetta. Aforisti Maija Paavilainen (s.1945) tunnetaan sanoistaan niin Kotimaa-lehdistä kuin kirjoistakin, joita on julkaistu pitkästi yli kolmekymmentä. Kuva-aforistin kynän jälki on ilahduttanut lukijoita jo vuodesta 1971.

Sanat ovat siemeniä.

Jo kirjan ensimmäinen miete antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia jatkoa. Mitä sanoista voi kasvaa tai kasvattaa.

Ikuista onnea

ei kestäisi kukaan

Totta, sillä säröjä tarvitaan, jotta näemme onnen oikein.

Usein vierekkäisten sivujen ajatukset ja piirrokset muodostavat kokonaisuuden.
Lempeän joutilaisuuden kuva on innoittava. Parisuhteessa kasvaminen antaa molemmille tilaa. Ja kyllä moni on onnellinen, etteivät toiveet toteutuneetkaan.

Aforismit ovat kuin itse koettuja ja lukijakin kokee jonkin mietteen omakseen.

Kun kannustan kukkimaan

on melkein kuin
kukkisin itse
Tämän koin vastikään itse, kun kurssilaiseni julkaisi kirjan, vaikkei siihen ole minulla osaa eikä arpaa. Tai kun posti toi runokirjan, jossa oli kirjoittajakurssilaiseni runo, kilpailussa pärjännyt. Iloitsin.

Luin Paavilaisen aforismit junassa kerralla läpi. Eihän aforismeja niin lueta, silti jäi hyvä tuntuma.

Tänään olen sitten lukenut yksitellen tai aukeaman kerrallaan. On ollut aikaa ajatella koko päivän.

Jokaisella on mahdollisuus

kasvaa omaan mittaansa.
Noinkohan? Ajattelen maailmantilannetta, pakolaisleirejä ja nälkiintyneitä ja sairaita.

Tästä ajatuksesta pidän:

Riittää kun nousee  

omille siivilleen

Olemmeko tulleet ajatelleeksi tätä?

Kaikessa mitä annan
on mukana minua

Humoristi aforisti kääntää asian toisin:

Yksikin pääsky
tekee kesän

Onnenlehtiä on mukava lukea vaikka iltateellä. Ajatus tai aukeama kerrallaan. Ajatussiemeniä iloksi!

Ritva Kolehmainen

Aleksis Kivi ja Petteri Summanen – huumorimiehiä molemmat

Kuopion kaupunginteatterin syksyn ohjelmien infossa vielä ajattelin Kaikki Kivestä -näytelmästä; tuosta ei mitään tule. Vaan tuli, ja näin ja koin sen Minna-näyttämön ensi-illassa.

Petteri Summanen on Kivensä lukenut ja lukenut paljon muutakin. Ohjaaja-käsikirjoittaja on monitaitoinen tekijä. Katsoja voi onnitella itseään, jos pysyy mukana lyhyissä kohtauskissa näytelmän edetessä.

Pidän Aleksis Kiveä iloisena kirjoittajana. Synkistelyt; syksystä jouluun, ovat ehkä loppuvuosien sairasteluiden kuva.

Kivi oli kansankuvaaja. Esiin nousee hieno Kiven luoma Tapio Ykkönen, metsän poika. Antti Launosen bodarin keho on hämmentävä ja komea.  
Kivi oli kielinero, niinpä hän korjaa roolihenkilöiden löyhää puhetta. Hän panee sohvalla löhöilevät perheenjäsenet kuntokuurille, ja Salkkareita katsovat perheen nuoret parantaa luonto ja metsä.

Kivestä oli moneksi, mutta köyhyys rassasi ja hävetti, kun ylioppilas pyrki kaupunkilaisperheen vieraaksi. Se näkyy muun muassa Esko Rahikaisen teoksessa Lumivalkea liina. Aleksis Kivi ja rakkaus (Like 1998). Joitakin kirjan tunnelmia häivähtää Charlotta Lönnqvistin purjehtiessa naiskööreineen lavalla.

Aleksis Kivi kirjoitti naisen ja miehen välisestä rakkaudesta, vaikka pysyikin naimattomana. Mutta rakastettuja ja ihastuksia hänellä oli.

Aikamoista säpinää pukuhuoneissa varmaan on, kun monissa rooleissa esiintyvät näyttelijät vaihtavat rooliasusta toiseen. Taina Natusen puvustus on komea. Puvut on valmistettu Pirkko Jokelan varmalla johdolla.

Teatterin illuusio säilyy

 Ensi-illassa kuuluu pientä naurua ja välitaputuksia. Ääneen en vielä nauranut, mutta sisälläni kupli naurua,

Summanen sanoi pari päivää ennen ensi-iltaa. ”Esitys on kirjava kuten oma mielikuvitukseni ja hulluustaso.”

Kannon nokassa kököttävä Ilkka Pentti (Aleksis Kivi) luontuu hyvin rooliinsa. Yllättävän hyvin jokainen sujahtaa rooliinsa. Yleisön hauskuttajan rooli lankeaa Ari-Kyösti Sepolle. Mikko Paanasen Metsän poika tahdon olla -runo oli koskettava näytelmän loppupuolella. Valoilla saatiin lisää tunnelmaa ja herkkyyttä.

Esityksen yllätyksellisyys oli vaikuttavaa, kun koskaan ei tiennyt mitä näyttämölle tulee. Korsu-kohtaus jäi vähän hämäräksi. Ehkäpä se selviää toisella katsomiskerralla. Tämä näytelmä on niitä, jotka pitää nähdä uudelleen.

Nukuin pari yötä ennen kuin kaikki alkoi jäsentyä päässäni kohdalleen.

Kaikki Kivestä saa vielä tekeytyä, ennen kuin teatteriin sitä uudelleen menen katsomaan. Kyllä Kuopiossa osataan, ja pitääkin kun uusittu teatteri on saatu käyttöön.

Onnesta ja ilosta Kivi kirjoitti paljon, tämänkin: Onni, onnihan on elon tarkoitus. (Aleksis Kivi)

 

Ritva Kolehmainen