Runot kuin loitsuja

Viikon runo 51, 24.12.2017

(silta)

 

Silta korkealla kaareutuu

valoa vasten eheänä,

ja osoittelen:

olen kulkenut tuolla.

Kuulkaa, olen kulkenut

pitkin sileitä puita,

katsellen kuuta, pilviä,

taivaan rajaa.

Järjestyksessä

kirjat yksiössä,

kaupungin katot,

keskustellut kahviloissa

ruusunterälehtiä kupissa.

Sileät kädet öljyssä uitetut,

ei kämmenten rakkoja, multaa haavoissa,

ei pippuroitua kyynelvettä

haudankaivajan kuutamourakka.

Lapsi ei usko:

en minä osaa.

En minä mahdu.

Ennen mahduin, sanon,

olin laiha, kävin hiljaista siltaa.

En kerro miten karkasin: levisin

purkutaloihin ja ratapihoille,

takahuoneitten sirpalelattioille

öisille metsäaukeille

miten tulin rytisten alas

kun avasin suuni

ja unohdin askeleet,

kun merenmies kiskaisi nilkasta

kietoutui polttava vita

ja vesi oli soista ja ruskeaa,

täytti silmät kun sukelsin.

En kerro, en sitäkään kerro

miten paperit tahriintuivat

ja laulu nitkahti nuotin viereen,

kumpusi uumenesta

tumma veri, kaukaa tuttu.

Kaunis, kaunis silta, lapsi sanoo,

se kaartuu: balettitanssijan uuma,

marmorinilkan kaari,

vitivalkoinen, klassinen,

tyylipuhdas.

On kaunis, tuo on kaunis,

siltaa pitkin pääsee

jalat kuivina virran yli,

minä sanon, opetan.

Johanna Venho: Yhtä juhlaa, runoelma. WSOY 2006.

 

Maria Johanna Venho (s. 3. heinäkuuta 1971) on suomalainen runoilija ja kirjailija.

Venho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1990 ja filosofian maisteriksi vuonna 1998 Helsingin yliopistosta. Hän opiskeli biologiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Jyväskylässä ja Helsingissä. Pro gradu -tutkielmassaan Myytistä historiaan. Eavan Boland ja irlantilaisen tradition naiskuva hän tutki irlantilaista runoutta.

Venho on työskennellyt Ylen Teksti-TV:ssä toimittajana ja elokuva-arvostelijana 1997–2009, Tuli & Savu -runouslehden päätoimittajana, kulttuurilehtien avustajana sekä kääntänyt lastenkirjoja, ohjannut kirjoituskursseja ja toimittanut kirjoja. Venho toimi taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artsin pääsihteerinä 2013–2014. Hän on perustanut runouslehti Janon  Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa, ja oli sen päätoimittaja 2013–2014. Hän on Taiteen edistämiskeskuksen kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunnan puheenjohtaja.

Venhon runoja on käännetty antologioihin englanniksi, ranskaksi, italiaksi, unkariksi, viroksi, tšekiksi, slovakiksi ja espanjaksi ja hän toimii kansainvälisessä Versopolis-runoilijaverkostossa. Vuonna 2006 hänen runovalikoimansa Virtuosi Incantesimi ilmestyi Italiassa Antonio Parenten kääntämänä. Vuonna 2008 lastenrunokokoelma Poèmes pour mon bébé ilmestyi Ranskassa Jean-Luc Moreaun käännöksenä. Vuonna 2001 Suomen arvostelijain liitto myönsi Venholle Kritiikin Kannukset -palkinnon. Hän on saanut myös Arvid Lydecken -palkinnon (2003), KatriVala -palkinnon (2006), Espoon kaupungin kulttuuripalkinnon (2006) Einari Vuorelan runopalkinnon (2008) sekä WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon (2012).

Runoteokset:

• Postia Saturnukseen, WSOY 1998
• Ilman karttaa, WSOY 2000
• Yhtä juhlaa, WSOY 2006
• Tässä on valo, WSOY 2009
• Saaren runot, Palladium 2017

Lastenkirjat:

• Okulus ja yöihmiset, lastenromaani, WSOY 2003
• Okulus ja Livian talo, lastenromaani, WSOY 2004
• Puolukkavarvas, lastenrunoja, WSOY 2006
• Okulus ja Omenamökin salaisuus, lastenromaani, WSOY 2006
• Okulus ja teatteri Outo, lastenromaani, WSOY 2008
• Ollaan kotona (eli kuinka kuunnellaan hiljaisuutta), lastenkirja, Kirjapaja 2009
• Utare-Ursulan onnenapila, lastenkirja, WSOY 2010
• Kissanpissa, lastenkirja, WSOY 2011
• Otto loikkaa ojan yli - kertomus koulun alkamisesta, lastenkirja, Kirjapaja 2011
• Yllin Kyllin, lastenkirja, WSOY 2012
• Linnunmaitoa kainalokanoille, lastenrunoja, Lasten Keskus 2015
• Opossumi repussa, lastenromaani, WSOY 2017

Romaanit

Syntysanat, romaani, WSOY 2011
Revitään rikki se rakkaus, esseeromaani, Jaana Seppänen & Johanna Venho, WSOY 2013
Kaukana jossain onnenmaa. Helsinki: WSOY 2015.

Sekä mukana monissa antologioissa.

 Muistan Johanna Venhon Oriveden opiston kesäkurssilta. Silloin tehtiin jokin elokuvakin kurssilaista, jossa muun muassa Venho souteli veneellä opiston lammella.

Hitaus on arvokas asia

Hitaus on kannatettava asia

 

Viikon runo 50, 17.12.2017

 

Meidän

         on yhä elettävä senkin jälkeen kun valtiot

on siunattu maahan, tai ei, sen oheen,

          itsensä murhaajien, liioittelijoitten hautuumaahan,

                                                           lähelle koiria,

maahan jota hybris yhä ruokkii niin että siellä puut,

         pihlaja, riippakoivu, lehmus tai kuusi menestyvät,

on elettävä niin kuin täällä on eletty jo neljä tuhatta vuotta

          ja siitä neljäsataa tällä seudulla alahuulta riiputtaen,

mietiskellen.

(runo on osastosta Niin katosi voitto maailmasta)

Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä, Otava 2008.

Teos on julkaistu ensimmäisen kerran 1966.

Paavo Juhani Haavikko (25. tammikuuta 1931 Helsinki – 6. lokakuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, runoilija ja kustantaja. Haavikko julkaisi yli 70 teosta. Hänen runokokoelmiaan on käännetty 12 kielelle. Haavikkoa pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä 1900-luvun jälkipuolen kirjailijoista ja runoilijoista. Hänet palkittiin muun muassa kansainvälisellä Neustadt-palkinnolla 1984 ja taiteen akateemikon arvonimellä 1994.

Haavikko kirjoitti runouden lisäksi lähes kaikkia kirjallisuuden lajeja. Haavikko oli paitsi kirjailija ja kustantaja, myös liikemies kiinteistö- ja metsäkauppa-alalla. Haavikko toimi kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallisena johtajana 1967–1983 ja hän oli myös Otavan, Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n ja Rautakirja Oy:n johtokuntien jäsenenä 1970-luvulla. Hänelle myönnettiin akateemikon ja Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvonimet, mutta hän ei itse käyttänyt niitä.

Haavikko oli naimisissa kaksi kertaa: vuodesta 1955 kirjailija Marja-Liisa Vartion kanssa tämän kuolemaan (1966) asti. Vartion kanssa hänellä oli lapset Johanna (1956–1996) ja Heikki (s. 1960). Vuodesta 1971 kuolemaansa asti hän oli naimisissa kirjallisuudentutkija Ritva Haavikon kanssa.

Haavikko kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä lokakuussa 2008. Hänelle oli vasta edellisenä päivänä myönnetty Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto.

Haavikon kuoleman jälkeen hänestä ilmestyi kaksi elämäkertaa: Mauno Saari julkaisi vuonna 2009 kirjansa Haavikko-niminen mies. Heikki Haavikko julkaisi puolestaan vuonna 2015 muistelmakirjan isästään

Haavikko perusti 1975 kustannusyhtiö Art Housen, jonka siipien suojaan tuli myöhemmin myös Jalava-kirjankustantamo. Vuonna 1988 Art House osti lisäksi Uusi Suomi -yhtiöiltä ammatti- ja oppikirjallisuutta kustantavan Tietosanoma Oy:n.

Art Housen runoteoksista on jäänyt mieleen kokoelmien kauneus ja tyylikkyys, muuan muassa Markku Toivonen: Pimeä, kaunis puoliso, 1988.

Palkinnot ja tunnustukset:

• Kirjallisuuden valtionpalkinto 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1971, 1975, 1982
• Eino Leinon palkinto 1963 (ei ottanut vastaan)
• Aleksis Kiven palkinto 1966
• Sokeain kuunnelmapalkinto 1967
• Valtion näytelmäkirjallisuuspalkinto 1969
• Helsingin yliopiston kunniatohtori 1969
• Neustadtin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto 1984
• Aikakauslehtien Liiton J. V. Snellman -palkinto 1988
• Taiteen akateemikon arvonimi 1991
• Ruotsin Akatemian pohjoismainen palkinto 1994
• Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto 1996
• Poeta Finlandiae, Vuoden runoilija 1996
• Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2008
• Samuli Paronen -palkinto 2008

Kekkosen käyttämät Haavikko-lainaukset ovat jääneet elämään: ”Sillat voitetaan kulkemalla niiden ylitse.” Erityisen tunnettu on Haavikon lausahdus parodian tarpeettomaksi käymisestä: ”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.”

Lottovoittajien unelmat

Hyvät Hopeatähti-kerholaiset,

kiitos kuluneesta vuodesta!

Sattui oikein kurja sää viimeiselle katselukerraksi, eikä ihmisiä tungokseen asti ollut. Vaan nautittava oli Idän pikajunan arvoitus! Elokuva näkyy vielä menevän teattereissa, joten suosittelen.

Saija oli ahkeroinut ja tehnyt kevään elokuvaesitteen. Sitä on nyt Kuvakukossa saatavana. Lisätietoja myös www.isakry.fi (alavalikko ”Hopeatähti-kerho”)

Aloitamme kevätkauden Kaikki oikein -elokuvalla ti 16.1.2018 klo13, toinen esitys klo 15.15.

Uutuuselokuva perustuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen menestysromaaniin Kaikki oikein (2014, Otava)

Ohjaus Lenka Hellstedt, kesto 86 min. S. liput 8 euroa.

Näyttelijöinä muun muassa Antti Luusuanniemi, Elsa Saisio, Jenni Kokander, Malla Malmivaara, Pirjo Lonka, Juha Muje, Sinikka Sokka.

Kukapa ei olisi joskus unelmoinut lottovoitosta?

Sää ei kerro vuodenaikaa

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla


Viikon runo 49, 10.12,2017

 

Kevään viimeinen räntäsadeaittaa hattunsa sanojen päähän.

Vai onko se ensilumi?
En saa selvää.
Ne menevät niin nopeasti nykyään,
vuodet aikoineen.
Mutta jossakin välissä on oltava kevät.
Sen tiedän.

Pekka Kejonen: Kevätpäiväntasaus, WSOY 2000

Pekka Antti Aunus Kejonen (s. 18. heinäkuuta 1941 Kuopio) on runoilija, kirjailija ja entinen jazzmuusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän on saavuttanut myös suurimman suosionsa. Hän kertoo lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen

Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän toimi oman toteamuksensa mukaisesti, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.

Kirjailijan uralla hänellä oli pätevät opettajat; Jorma Korpela, Olavi Siippainen ja Tuomas Anhava.  Siippainen piti nouseville kyvyille Harjamäessä ”Siippaisen salonkia”.

Kejonen harrastaa jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Bunuel, Peckinpah), mitkä näkyvät myös tuotannossa. Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää.

Pekka Kejonen asuu tamperelaislähtöisen vaimonsa kanssa tämän kesämaisemissa Vilppulassa. Sinne he muuttivat vuonna 2000 Utsjoelta, jossa he asuivat 1980- ja 1990-luvulla.

Vetäjien (Pohjois-Savon kirjallinen Yhdistys) 50-vuotisjuhlakirjaan Alussa on piste (ARC Books Oy 2010) Lasse Lehtinen kirjoitti valaisevan tekstin Kejonen, pikku Amor-veitikka (teoksesta Luotettavat muistelmat I WSOY 1996). Kejonen antoi teokseen oman runonsa Toinen huuto kokoelmasta Käyttögrafikkaa, Tammi 1965.

Pekka Kejonen Savonia-palkinnon Kevätpäiväntasaus-kokoelmallaan 2001. Hänen runokirjoituksensa Minun Kuopioni oli Kuopiolainen-lehdessä vuoden ensimmäisessä numerossa,

 

Runot:
Hotelli Huminan lauluja. Helsinki: Otava, 1972.
Kotomaani koko kuva. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1981
Runoja, tavallaan. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1983                   
Äänetön läsnäolo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991
Talvipäivänseisaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998.
Kevätpäiväntasaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2000.
Eletyt. Runot 1965–2000. Helsinki: WSOY, 2001.
Walkman, minä se olen. Helsinki: WSOY, 2004.
Suruttoman saattohoito. Helsinki: WSOY, 2005.
Mansardikattoinen mieli. Helsinki: WSOY, 2006.
Mastodontin muistijäljet. Helsinki: WSOY, 2008.
Pohjoinen on kunniallinen juttu. Helsinki: WSOY, 2009.
Kädettömän taputukset. Helsinki: WSOY, 2010.

Proosa:
Jamit. Helsinki: Tammi, 1963.
Napoleonin epätoivo. Helsinki: Tammi, 1964.
Uskomattomat. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
Rullaluistelijan kuolema. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1985.
Jamit. Se tappava tarina. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987.

Muut teokset:
Käyttögrafiikkaa. Helsinki: Tammi, 1965.
Ihmisen ääni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1980.
Jatsia ja Jalokalaa. Muistumia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994.
60-luvun kuvat ja muita otoksia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1997.
Nuoruuden topografia. 60-luvun proosa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999
Muotokuvia mustissa. Helsinki: WSOY, 2002.

Kejonen on kirjoittanut lisäksi kirjallisuusarvosteluja Kansan sanaan, Kansan Uutisiin ja Parnassoon, sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen ja kolumneja Urheilukalastaja-lehteen. Aktiivisin lehtikirjoittamisen aika oli kuitenkin 1960-luvulla ja viime aikoina Kejonen on kirjoittanut vain kahteen viimeksi mainittuun lehteen.

Palkinnot:

• Valtion kirjallisuuspalkinto1967
• Valtion Taiteilijaeläke 1979
• Lapin läänin taidepalkinto 1992
• Minna-palkinto 1967 ja 1985
• Runeberg-palkintoehdokas 1991
• Savonia-palkintoehdokas 1991, 1998 ja 2000
• Savonia-palkinto 2001
• Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2005 ja 2008
• Vuoden aforismikirja 2010

 

 

Hopeatähdessä Idän pikajunan arvoitus

Hopeatähti Kuvakukossa ti 12.12. klo13

Kenneth Branagh ohjasi ja näytteli pääosan

Hopeatähdet syyskausi lähenee loppuaan, ti 12.12. klo 13 katsomme Idän pikajunan arvoitus -elokuvan uuden version. Agatha Christien (15. syyskuuta 1890, Torquay, Yhdistynyt kuningaskunta – 12. tammikuuta 1976, Winterbrook) klassikkoromaaniin vuodelta 1935 perustuvassa trillerissä kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jäävät loukkuun junaan lumiselle vuoristoseudulle. Vahaviiksinen mestarietsivä Hercule Poirot (Kenneth Branagh) ryhtyy taistoon aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan.

Euroopan halki kulkeva ylellinen junamatka muuttuu nopeasti yhdeksi tyylikkäimmistä ja jännittävimmistä mysteereistä. Kuka tahansa salaperäisyyden verhoamista matkaajista voi olla murhaaja. Mutta – kuka?

Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, joka nähdään myös pääosassa. Muissa rooleissa ovat mm. Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley ja Josh Gad.

Liput: 8 euroa eläkeläiset, muut 10 euroa. Elokuvan kesto 114 minuuttia, K12.

 

                                                              

 

                                                                 ****

”Orient Express -junan ensimmäinen reitti: Pariisi–Strasbourg–München–Wien–Budapest–Bukarest–Varna–Istanbul”

Idän pikajuna saavutti mainetta korkeatasoisella palvelullaan ja ravintolallaan. Junalla matkustivat niin kuninkaalliset, aateliset, diplomaatit kuin liikemiehetkin.

 

Runo pysäyttää ja saa ihmettelemään

Runo pysäyttää ja saa ihmettelemään

Viikon runo 48, 3.12.2017

 

Istun tässä, ihmettelen

kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois.

– 1989 –

 

Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen

Valitut runot, Tammi 2012

Kai Tapani Nieminen (s.11. toukokuuta 1950 Helsinki) on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden suomentaja Esikoisrunokokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi 1971. Kai Niemiselle on myönnetty useita kirjallisuuspalkintoja sekä käännöstöistä että runoista.

Työ japanilaisen runouden parissa on heijastunut varsinkin hänen omaan alkuvaiheen tuotantoonsa.

Nieminen toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajana vuosina 1991–1994.

Niemisen isä on runoilija ja kiinalaisen kirjallisuuden suomentaja Pertti Nieminen.

 

Teokset:

Joki vie ajatukseni. Helsinki: Tammi, 1971.
Syntymästä. Helsinki: Tammi, 1973.
Kiireettä. Helsinki: Tammi, 1977.
Tie jota oli kuljettava. Helsinki: Tammi, 1979.
Vain mies. Helsinki: Tammi, 1981.
Elämän vuoteessa. Helsinki: Tammi, 1982.
Oudommin kuin unessa. Helsinki: Tammi, 1983.
En minä tiedä. Helsinki: Tammi, 1985.
Milloin missäkin hahmossa. Helsinki: Tammi, 1987.
Keinuva maa. Helsinki: Tammi, 1989.
Se vähä minkä taivasta näkee. Runot 1969–1989. Helsinki: Tammi, 1990.
Bremer, Caj & Nieminen, Kai: Fuuga. Helsinki: Musta Taide, 1992.
Vakavia runoja. Helsinki: Tammi, 1997.
Kalevala 1999. Elias Lönnrotin vuoden 1849 Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 748. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Lopullinen totuus. Kaikesta. Helsinki: Tammi, 2002.
Perimmäisen kysymysten äärellä. Helsinki: Tammi, 2004.
Alan oppia. Helsinki: Tammi, 2010.
Istun tässä, ihmettelen: Valitut runot. Helsinki: Tammi, 2012.

Suomennosten lista on vielä pitempi kuin runoilijan omien teosten luettelo.

Ryōkanin: Suuri hupsu. (Basam Books, 2000 on jäänyt mieleeni, samoin Hisashi Honda: Pyhä uni. (Seimutan, 1983). Nihil interit, 2002.

Anselm Hollon Corvus; WSOY 2002 on jatkuvasti luettavien hyllyssä.

Palkintoja ja tunnustuksia

• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Kesän pimeys (1978)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Kapea tie pohjoiseen (1982)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto runokokoelmasta En minä tiedä (1986)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto runokokoelmasta Keinuva maa (1990)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Geniin tarina 4 (1991)
• Eino Leinon palkinto 1999
• Mikael Agricola -palkinto 2003 2003
• Pro Finlandia -mitali 2016
• Eeva-Liisa Manner runopalkinto 2016

Kirjailijaliiton Eeva-Liisa Manner -palkinto on myönnetty loviisalaiselle Kai Niemiselle (s.1950) Turun kirjamessuilla. Palkinto jaetaan viiden vuoden välein ja se on suuruudeltaan 10 000 euroa.

Useimmat runoilijat olen tavannut Oriveden opistossa, joko töissä tai kursseilla ollessani. Kai Niemisen tapasin Joensuun kirjallisuustapahtumassa. Se oli jonain Aleksis Kiven juhlavuonna. Nieminen on tehnyt myös oman Kalevalansa, kuvitus on Adam Korpakin käsialaa. Taidanpa paneutua opukseen tulevana Aleksis Kiven päivänä.

Kai Nieminen on yksi mielirunoilijoistani isänsä Pertti Niemisen tapaan.

Monet runokokoelmien nimet sykähdyttävät; Lopullinen totuus. Kaikesta. ja Alan oppia. Näin kai se on, kun tulee kyllin vanhaksi alkaa oppia.

Istun tässä, ihmettelen on kaunis kirja. Hyvä kirja on myös taide-esine, ilo silmälle.

Huomenna Hopeatähdessä Saamelaisveri

Ruotsalaisen Amanda Kernellin  ohjaama SAAMELAISVERI (2017) esitetään Hopeatähdessä tiistaina 28.11. klo 13, Kuvakukko.

 

 

Elokuvan päähenkilö, saamelaisnuori Elle Marja  päätyy karkumatkalle, tavoitteenaan päästä kokonaan irti sukusiteistä ja samalla kokonaisesta kulttuurista. Hän varastaa opettajansa vaatteet ja suuntaa Uppsalaan. Mutta oman identiteetin vaihto osoittautuu vaikeammaksi kuin hän uskoikaan. SAAMELAISVERI on 3 finalistin joukossa eurooppalaisen LUX-elokuvapalkinnon saajaksi 2017.