Napapiirin sankarit - nykyajan tulitikkujen lainaajat

Napapiirin sankareitten myötä Hopeatähdet jäävät joulutauolle

Napapiirin sankarit Hopeatähdet-kerhoelokuvan seurassa vietetään jo perinteeksi tullutta leikkimielistä pikkujoulua tiistaina 11.12. klo 13 ja 15.30. (kaksi esitystä, jotta kaikki halukkaat mahtuvat). Paikka on tuttu Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio.

Kotimainen railakas veijaritarina vuodelta 2010 on Dome Karukosken ohjaama. Pääosissa ovat Jussi Vatanen (Janne), Timo Lavikainen (Räihänen), Jasper Pääkkönen  (Kapu) ja Pamela Tola (Jannen avovaimo). Joulunhenkeäkin elokuvasta voi löytää.

Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 katsotuin elokuva ja se palkittiin parhaan elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta sekä yleisö-Jussilla 2011.

                                                                 *****

Napapiirin sankarit sai ensi-iltansa vastikään Venäjällä. Kierros alkoi Moskovasta ja Pietarista.

Elokuvaa on esitetty teattereissa useissa Euroopan maissa mm. Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Virossa ja Puolassa. Elokuvan DVD ensi-ilta Pohjois-Amerikassa on vuoden 2013 tammikuussa.

Laestadiuksen jalanjäljissä syyskuun lopussa

Laestadiuksen jalanjäljissä                          

Laestadius-polun viitta jäi mieleen muutama vuosi sitten Sieppijärvellä käydessäni. Sinne! Sopivan hetken tullessa kolkuttelin junalla pohjoiseen.

Sain seurakseni sieppijärveläisen ystäväni Inkeri Vaattovaaran polulle, joka on nimetty Pajalan kirkkoherran mukaan Laestadius-poluksi. Kolarin kunnassa Sieppijärvi – Lappee reitti on 20, 4 kilometrin taival. Matka voisi jatkua Väylän yli Pajalaan asti, mutta siellä kävimme toisena päivänä autolla.

Kyläyhdistyksen kunnostamaa polkua oli helppo vaeltaa, sillä suolla on hyvässä kunnossa olevat pitkospuut. Vaelsimme Suomen puolella noin 10 kilometriä Laavukirkolle, joka on vihitty käyttöön syksyllä 2006.

Matkalla pysähdyimme kaltiolle (lähde) nauttimaan raikasta vettä.

Mustikoita nappasimme tuon tuostakin suuhun. Vaelluksen kiireettömyys antoi levon. Oli aikaa miettiä polun varrella olevia Raamatusta poimittuja lauseita.    

Maiseman kauneus hiljensi, vaikka harvoin tavatessa juttuakin riitti. Paikallistieto kasvoi hyvän oppaan myötä.

Laavukirkolla pidimme pitkän kahvitauon. Turvauduimme termospulloon, koska päivä oli sateinen. Tihkusade ei menoa haitannut, enemmänkin se virkisti.

Laavukirkon alttarin edessä nousi kuin itsestään mielessä hiljainen kiitos. On niin paljon hyvää ja kaunista. Meillä on rikkaus Lapin luonnossa, sen puhtaudessa ja hiljaisuudessa.

Laestadius-polun alueella risteilee metsäautoteitä.  Jos aikoo niille poiketa, on hyvä olla kartta mukana. Itse polku on hyvin merkitty, joten eksymisen vaaraa ei ole.

Paluumatkalla oikaisimme tietä pitkin autolle, koska hämärä alkoi jo laskeutua. Vastaan tuli useita autoja – hirviporukkaa oli menossa Laavukirkolle. Paikka on moninaisessa käytössä.

Hopeatähdet aurinkoisen Italian tunnelmissa

Hopeatähdet valaisee marraskuun

Marraskuun pimeää aikaa valaisee romanttinen tunnelmapala Avain Italiaan tiistaina 20.11. klo 13. (Ohjaus: Rosa Karo. Suomi-USA-Italia-Englanti 2011. 1t 35 min. K7.)

Cabella on 19-vuotias orpotyttö, joka ei koskaan ole tuntenut vanhempiaan. Kun Max-setä kuolee, Cabella saa perinnöksi vanhan avaimen, joka johdattaa hänet rapistuneeseen taloon pienessä italialaisessa vuoristokylässä. Hylätyn talon vaatekaapista löytyy Cabellalle sopivia vaatteita, ja eräänä iltana hän tutustuu nuohoojapojan Angelon haamuun… Tuomas Kantelisen musiikki viettelee mukaan auringonlämpöä hehkuvalle matkalle.

Hopeatähti on eläkeikäisten elokuvakerho, joka toimii Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27, Kuopio.) Kerhon järjestäjä on alueellinen elokuvakeskus ISAK ry.

Lipunmyynti avautuu n. ½ tuntia ennen esityksen alkua (ei ennakkovarauksia).  Esitteitä: Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio. Tiedustelut: 050 338 3640 /ISAK ry tai Kuvakukko 044 718 2470. Hopeatähti netissä  www.isakry.fi  

Ohjelmamuutokset mahdollisia.

Hopeatähdet-festivaaliviikko alkaa ma 5.11.2012

Hopeatähdet-festivaali

 

 

TIE POHJOISEEN avajaiselokuvalla klo 16, toinen esitys klo 19.15

TIE POHJOISEEN on tarinan isästä (Vesa- Matti Loiri), joka pitkän ajan kuluttua tapaa poikansa (Samuli Edelmann). He tekevät pitkän reissun kohti pohjoista. Matkan aikana isä ja poika puhuvat menneestä ja tulevasta sekä tapaavat heidän menneisyytensä liittyviä ihmisiä.

Timo on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon, joka sanoo olevansa Timon isä. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa kolmevuotias ja lähti maailmalle – oli poissa 35 vuotta.

Leo on positiivisen elämänasenteen omaava ikuinen veijari, joka joutui aikoinaan karistamaan kotimaan pölyt jaloistaan erinäisten sotkujen takia. Nyt hän on palannut antaakseen pojalleen hieman salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Mutta niitä varten on lähettävä yhteiselle matkalle, tielle pohjoiseen.

Elokuvan näyttelijäkaarti on valloittava: mm. näyttelijäkonkarit Rea Mauranen ja Aake Kalliala on ilo nähdä jälleen valkokankaalla. Elokuvassa on osa myös Eila Roineella. Hän teki valkokangasdebyyttinsä jo vuonna 1951, ja Roine on yksi suomalaisen televisioteatterin legendaarisia näyttelijöitä.

 

TIE POHJOISEEN. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: Mika Kaurismäki ja Sami Keski-Vähälä.

Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Peter Franzen, Irina Björklund, Mari Perankoski, Elina Knihtilä, Ada Kukkonen, Rea Mauranen, Aake Kalliala, Eeva Litmanen, Eila Roine

SUOMI 2012.  Kesto: 1 t 53 min. K12.

Hiljaisuus 23.10. Kuvakukossa

Hopeatähdet-elokuvakerholla kaksi Hiljaisuus-näytöstä 23.10.  Kuvakukossa

Sinikka Mokkila Hiljaisuus-elokuvassa  



Hopeatähdet-elokuvakerhon lokakuun toinen elokuva Hiljaisuus esitetään kaksi kertaa ti 23.10. klo 13 ja 15.30. Hiljaisuus sai neljä Jussi-palkintoa 2012:

Paras miespääosa Joonas Saartamo

Paras miessivuosa Ilkka Heiskanen

Paras musiikki Timo Hietala

Paras äänisuunnittelu Olli Huhtanen ja Pietari Koskinen

Suomi tunnetaan maana, joka toi kaatuneet kotimaahan haudattavaksi. Esko Salervon käsikirjoittaman Hiljaisuuden ohjasi Sakari Kirjavainen (Suomi 2011).

Eino (Joonas Saartamo) astuu sotapalvelukseen yhdessä ystävänsä Antin (Lauri Tilkanen) kanssa yksikköön, jossa pieni joukko suorittaa raskasta ja vaativaa tehtävää. Antti on kauppamies, joka sälyttää raskaimmat työt Einolle ja keskittyy kaupankäyntiin rintamalinjojen yli. Naisten tehtävä yksikössä on toimittaa kaatuneita sotilaita rakkaittensa haudattavaksi. Arki on ristiriitaisten tunteiden täyttämää. 

Einolla on yksinkertainen sielu, mutta hän on täynnä sankarillisia ihanteita. Evakuoimiskeskuksen henkilökuntaan kuuluu persoonallista väkeä, numerohullu pastori Hiltunen (Kari Hakala), mielisairaalasta lähetetty entinen lääketieteen ylioppilas Korpikangas (Ilkka Heiskanen), vanha kuppari-Miina sekä kaksi nuorempaa lottaa, kovapintainen Jaana ja avosydäminen Siiri.
Tottuneesti kuolleiden kanssa työskenteleviä lottia ovat Siiri (Joanna Haartti), Jaana (Terhi Suorlahti) ja naiskolmikon henkisenä johtajana kuppari-Miina (Sinikka Mokkila).

Aapelin ääni hyrähtelee mielessä

Ihan kuin teatterissa

Kuopion kaupunginteatterin ´väistötila´ osoittautui toimivaksi, kun suuren näyttämön esitys sai ensi-iltansa syyskuussa. Aapelin Siunattu hulluus kantaesitettiin 236-paikkaisessa salissa. Sen dramatisointi ja ohjaus ovat Tommi Auvisen käsialaa. Hänestä näyttää tulleen luotto-ohjaaja Kuopiossa. Lavastaja Erkki Saaraisen työn jälkeen katsoja unohti olevansa koulussa. Puvuista vastasi Taina Natunen.

Kirjailija Simo Puupponen (1915–1967) tunnetaan pakinoitsija Aapelina. Pikkukaupungin pienet ihmiset antoivat aiheet moniin pakinoihin, toki johtajiakin teksteissä vilahti.

Savolaisuus on salaviisaasti läsnä näytelmässä, mutta mitään löyhää vehnästelyä ei dialogeista löydy. Eihän pakinoitsija käyttänyt murretta kuin hippusen mausteeksi. Aapelin huumori oli enemmänkin hyväntahtoista hymähtelyä.



Kuvassa Antti Launonen, Ari-Kyösti Seppo ja Pekka Kekäläinen, kuva Sami Tirkkonen/ Alias Studiot

Rummukaisten veljessarjan tarina on tuttu. Veljeskolmikko Elmeri (Antti Launonen), Vilippus (Ari-Kyösti Seppo) ja Ana (Pekka Kekäläinen) lähtee viemään yhtä heistä hullujenhuoneelle. Matkataan kuplavolkkarillla. Vaikuttaa siltä, että selväjärkisin on tuleva potilas. Mutta kotiinhan matkalta päädytään. Elmerillä on vipinää Ruusun (Lina Patrikainen) kanssa. Romantiikkaa tarvitaan, eikä kyläyhteisö ole täydellinen ilman rosvoa ja poliiseja. Kun joukkoon saapuu vielä hurahtanut saarnaaja, on koko originelli joukko koolla.

Alkupuolella näytelmää uskon, että tässä on pöljyyden ylistys huipussaan, mutta lopulta kokonaisuus osoittautuu hyväksi. Varsinkin väliajan jälkeen esitys pääsee vauhtiin. Aapelin hienovarainen huumori pilkistää usein esiin. Tilannekomiikka toimii, hörönauruun en innostu, mutta hymyn suupieliin esitys tuo.

Isä Jumalalla (Tarmo Valkonen) on paikkansa näytelmässä, puhuihan Pikku Pietarikin Isä Jumalalle. Miksipä ei sitten olisi enkeleitäkin. Ehkä he vartioivat meidän Herramme muurahaisia.

Lehmänkantturaa vähän ihmettelin, mutta muistin sitten vaimon mainion replikoinnin. Saattaa siinä isäntä hämmästyä kun lehmän viereen illalla köllähtää.

Näyttelijöillä on useita rooleja. Takuuvarmaa hauskaa syntyy, kun naiset näyttelevät miesten rooleja. Sari Happonen nousee esityksen tähdeksi.

Hyväntuulisuus on esityksen voima. Kaikesta tästä päästään Aapelin sanontaan:

”Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän. Mutta meitä siunatusti hulluja laskematon määrä.”

Esityksiä kannattaa kiiruhtaa katsomaan, sillä näytelmät vaihtuvat periodeittain. Tilat eivät salli kovin monia rinnakkaisesityksiä.

Suosittelen Siunattu hulluus -näytelmää arjen piristykseksi!

Hyvä Ikä on runoutta

Runokansa näytti taitonsa

Ikäihmisten runokilpailun palkinnot jaettiin Hyvä Ikä -messuilla Tampereella 27.9.2012.

– Suomi on runokansaa, sanoi Risto Ahti. – Tekstien lukeminen antoi energiaa.

Tuija Välipakka hehkutti myös: – Hohdokkaita ja hurmaavia tekstejä. Viisi mappia luettuani kaipasin lisää, vaikka ensi näkemältä määrä hirvitti.

Ikäihmisille suunnattu kirjoituskilpailu oli tarkoitettu 60 vuotta täyttäneille harrastajakirjoittajille. Kilpailuun osallistui 600 runoilijaa. Parhaat tekstit valittiin 3000 tekstin joukosta.

Messujärjestäjä Expomark Oy:n ja kumppanien kilpailun tuomareina olivat Risto Ahti (puheenjohtaja) ja runoilija Tuija Välipakka sekä viestintäpäällikkö LeenaValkonen Vanhustyön keskuliitosta, viestintäpäällikkö Sinikka Rantala Invalidiliitosta ja projektipäällikkö Marjut Suonniemi Expomark Oy:stä. Invalidiliiton IT-lehti, Vanhustyön keskusliiton Vanhustyö-lehti ja Kuuloliiton Kuuloviesti-lehti julkaisevat runojen parhaimmistoa. Suunnitteilla on myös antologia.

Raadin puheenjohtaja luonnehti kirjoituskilpailun tasoa korkeaksi. – Olen iloinen ja yllättynyt, että meiltä löytyy näin paljon hienoja runon kirjoittajia. Teksteistä nousevat esiin sekä kirjoittajien omat, koskettavat elämäntarinat että viisaus, jonka moni on upeasti tiivistänyt runon muotoon.



Tuija Välipakka ja Risto Ahti onnittelivat, Keijo Karhunen kiittää



Raati päätti jakaa rahapalkinnon seuraavasti:

Keijo Karhunen, Kuopio (1500 euroa)

Pirjo Kesti, Puntala (1500 euroa)

Kaarina Jantunen, Helsinki (1000 euroa)

Liisa Alho, Oulainen (500 euroa)

Margaretha Zinadi, Pieksämäki (500 euroa)

Kunniamaininnat saivat: Seija Kaiti Turusta, Sini Kangas Äänekoskelta, Paula Kokkonen Kirkkonummelta, Leena Markkanen Rusutjärveltä ja Marja Salusjärvi Espoosta.

Voittajat olivat hyvin eripuolilta Suomea.

Paikalla olleet palkitut pääsivät esittämään runonsa messujen suurelle yleisölle.

Keijo Karhusen runoissa on raadin mielestä hienoa ja elämänmyönteistä huumoria parhaalla tasolla. Monet kuuluisat pakinoitsijat löytävät hänessä vertaisensa ilottelijan. Teksti saavat lukijansa hyvälle tuulelle ja mielelle.

Mestarit esiintyvät

Runoilijat Kirsi Kunnas ja Risto Ahti keskustelivat runoudesta messuilla. Kunnas luki mainioita lastenrunojaan, jotka ilahduttavat aikuisiakin. Herra Piipoota ei voi olla rakastamatta.

– Lasten aivot tarvitsevat kieltä - ja aikuiset myös. Kun kirjoittaessa on hyvä olla, se tunne siirtyy lukijaan.

– Lukemalla runoja toisten runot tulevat omaksi, Ahti sanoo.

Hän opasti kirjoittavia ihmisiä, että oman tekstin täytyy olla sellaista, ettei itse kyllästy siihen.