KIITOSKUKKA

Kiitos kauniista kukasta!
Harvoin saan Pentikin korkeaan maljakkoon sopivaa kukka. (No, kesällä torilta). Nyt sain, kuvan otin eilen, mutta tänään kukkavarressa on jo kaksi kauniisti auennutta kukkaa.

Hyvää jatkoa kaikille mukana olleille, ja kiitos järjestelyistä!

Hopeatähti esittää uutuuselokuvan 10.12.

Hopeatähti-elokuvakerhon ”pikkujoulu”

TI 10.12. klo 13 ISÄNMAALLINEN MIES

Dopingkomedia, uutuus!

Ohjaus: Arto Halonen (hän ohjasi myös Prinsessa-elokuvan).

Käsikirjoitus Arto Halonen ja Jouni K. Kemppainen.  Suomi 2013. Kesto 96 min.

Näyttelijät: Martti Suosalo, Pamela Tola,  Janne Reinikainen, Mikko Kouki, Satu Paavola, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, Kari Ketonen, Lauri Tilkanen ja Katja Küttner.

Eletään 1980-lukua. Toivon (Martti Suosalo) suonissa virtaa poikkeuksellisen väkevä veri.

Kun Suomen hiihtomaajoukkue kuulee Toivosta, ymmärtävät he löytäneensä kipeästi
kaipaamansa salaisen aseen. Urakehitysnäkymät ovat huikeat, kun Toivosta tulee hiihtäjistä lahjakkaimman, Ainon (Pamela Tola), hyvin läheinen työtoveri.

Elokuvan myötä vietämme Hopeatähden perinteisen pikkujoulun. Ohjelman kokonaiskesto n. 2 tuntia.

Tammikuussa 2014 näytökset jatkuvat!

 

  

Antti Heikkisen esikoisromani

Oman pihan väkeä ja muita tuttuja             

Antti Heikkinen

Pihkatappi

Siltala 2013. 276 s.

Lavealla kädellä Antti Heikkinen (s.1985) kuvaa huoneen, jossa isä kiikuttelee. Pienen pojan kämmenistä jää jäljet mattoon.

”Osaisin kävelläkin, mutta ei huvita.” Ei huvita toistuu vielä monta kertaa kirjassa.
Poika konttaa kiikun luo ja pääsee isän syliin. On tärkeä hetki – Kekkosen hautajaisia. Poika haluaa tietää miten taivaaseen mennään. Isä ja poika katsovat yhdessä televisiosta Kekkosen hautajaiset. Kekkosen miehiä ollaan. Lopuksi näkyy kukkien peittämä arkku. Kuva jää pojan muistiin.

Minäkertoja Jussi Taskinen muistaa tästä tapahtumasta eteenpäin kaiken. Aiempi on kuviteltava. Kun äiti ei enää ole kertomassa, Jussi rakentaa mielessään isän ja äidin tarinan. Tarvitaan vielä ukit ja isoukit ja mummon haastattelu nauhalta. Pitää muistaa Tiina-mummo ja Hannes-ukki sekä Rauha-mummo. Kuvasta Jussi näkee äitinsä. Puhutaan taas taivaasta, missä äiti istuu pilven reunalla. Vilkuttaako se meille?

Näitä miettiessä rakentuu suku kokoon, oman pihan väki. Pihkatappi on nuoren miehen kehityskertomus. Kirja on myös kirjailijaksi kasvamisen kuvaus.

Poika sai kasteessa nimen Jussi Timo Tapio. Tulevaisuus tulee annettuna eteen: Maamieskoulu ja talonpitoon. Mutta Jussin aikeet ovat toiset.

Isä pitää poikaa mukanaan pihatöissä. Välillä hän on liian pieni aikuisten töihin. Mummot huolehtivat silloin. Vieraitakin käy usein. Rissasen Tauno on mukava, auttaa navettatöissäkin. Aikuisten keskellä varttuessaan poika oppii aikuisten tavan puhua, leikkikaveriton lapsi.

Esikoiskirjailija Heikkinen kuvaa maalaiskylää ja ajan tapoja tarkasti. Hän kirjoittaa suvun tarinoita auki isoisänsä isästä. Suvusta löytyy punikintappajakin.”Ei muuta kuin henki pois, kuulusteluissa menee aika hukkaan.” Punikintappajasta ei suvun kesken puhuta, häpeä se oli.

Kylässä kuollaan tiheään, samanikäistä joukkoa kun ollaan.

Eletään suomalaisen maaseudun murrosaikaa. EU:sta puhutaan kirosanojen kanssa.

Koulua käydään ja toinen sukupuoli alkaa kiinnostaa, omassakin on tutkimista. Kavereilta opitaan ja tutkitaan jonkun kaverin isän autotallissa pornolehtiä.

Yläasteiässä Jussi saa olla mummon vahtina. Ja tyttöystäväkin löytyy. Aletaanko olemaan? Se oli sen astisen elämäni onnellisin hetki. Kuljettiin samalla linja-autolla koulumatkoja.

Isän ja Jussin välille tulee suukopua. Isä hermostuu pojan välimerkkisanoihin. Pääasiassa miehet roisia juttuja kertovat. Jussi uhoaa, minusta tulee kirjailija tai näyttelijä. Isää harmittaa eniten se, että asiat kuulee kyliltä, eikä pojalta itseltään.

Isä on löytänyt uudelleen vanhan kaverinsa, Tainan. Taina on helposti lähestyttävä. Koitetaan kumminkin olla kavereita, hän sanoo Jussille.

Usein poika pakenee pahaa oloaan kuolleen mummon asunnolle. Kylällä on autiota ja hiljaista. Tuttuja on vain hautausmaalla, niminä kivissä. Äidin kivessä lukee:

                                            Taskinen Ritva Helena.

                                            Vauva.

Kouluaikana läksyt eivät Jussia kiinnostaneet, mutta kirjasto oli oiva paikka. Kirjastoautosta hän kantaa repussa kirjoja kotiin. ”Päätaloa isälle luettavaks.” Näyttää kirjailija Heikkinen Päätaloon tutustuneen ja varmaan on luettu Heikki Turustakin. Jossain vilahtaa turusmaisia lauseita, ei kuitenkaan matkimista.

Vakisuhde Tampereella saa kolauksen, kun Jussi tapaa kotipuolessa vanhan heilan.
Ukki innostuu järjestämän vanhan ajan yhteisen sukujoulun. Kun teurastetaan sika, joutuu Jussikin tositoimiin.

Lakkiaiskeväänä ukki järjestää juttukeikan Jussille. Jussi pääsee tilaussaunaan sotaveteraanien kanssa. Lehteen juttua ei koskaan paineta.

Koomikon osa on luontaisesti osunut Jussille, armeijassa rooli jatkui.

Isä muistuttaa vanhempien kunnioittamisesta. Riitaa syntyy tuon tuosta. Raivoisasti isä ja poika käyvät toisiaan vastaan.

Erkki-isän viimeiset riehumiset ottivat voimille. Pelotti. Poika ei jatkaisi tilalla, vaikka saattaisi se pärjätä, jos saisi topakan naisen kaverikseen.
Pojalla on hätä isästään, isä huomaa. ”Oli kai se elämisen syy sekin, että joku hätäili.”

Heikkisen Pihkatappi on komea tarina pojasta ja suvusta. Nilsiässä puhuttu murre on minulle keskisuomalaisena yllättävän tuttua. Aivan samoja murresanoja siellä maaseudulla käytettiin.

Murretta on annosteltu likaa löttyyttämättä. Eletään tätä päivää ja mennyttä. Lukijaa saa olla valppaana. Pihkatapissa on suuren kertomuksen alkua. Mihin mies vielä ehtiikään, ehkä hän vetäisee jonkin sananpään teoksesta ja jatkaa suurta tarinaa siitä. Aineksia kirjassa on melkein liikaa.

 ”Minun sukuni.

   Eivät ne ihmisiä kummempia olleet.
    Kuten en ollut minäkään. Mutta ainahan sitä kuvitella saa.”

Asioihin on puututtava ajoissa

Miten käsitellä vihaa

Päivi Nurmi (toim.), Lapsen ja nuoren viha. PS-kustannus 2013. 246 s.

Nuoret, joilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa ja tunteiden hallinnassa, ottavat turvakseen aggressiivisen käyttäytymisen. ”Suojaavaksi tarkoitettu vihan tunne kääntyy itseään vastaan, ellei meillä ole keinoja sen turvalliseen purkamiseen. Lapselle ja nuorelle on toisinaan välttämätöntä todeta ääneen, että hän saa tuntea iloa, vihaa, surua tai pelkoa”, kirjoittaa Lapsen ja nuoren viha -teoksen toimittaja Päivi Nurmi. Teoksessa on asiantuntija-kirjoittajia, ja heidät on esitelty kirjan lopussa: Riittakerttu Kaltiala-Heino, nuorisopsykiatrian professori; Sami Kivikkokangas, nuorisopsykiatrian psykologi; Mauri Marttunen, nuorisopsykiatrian professori; Päivi Nurmi, sairaanhoitaja, erikoistunut perhehoitotyöhön ja nuorisopsykiatriaan; Tiina Röning, psykologi ja psykoterapeutti; Marja Schulman lasten- ja nuorisopsykiatri ja kouluttaja; Olavi Sydänmaanlakka, perheterapeutti ja Mielenterveyden Keskusliiton toiminnanjohtaja.
Meidän aikuisten maailmassa on vihaa. Voimme kysyä, missä on terve, normaali aikuinen? Oikeanlainen huomio rauhoittaa lapsen. Lapsella pitää olla kahdenkeskistä aikaa aikuisen kanssa. Se on vanhemmuuden osa. Vanhemmat tuntevat lapsen kaikki puolet. Nuorilla voi olla väärä kuva aggressiivisuudesta, kukin puolustaa omia oikeuksiaan. Taitoja itsehillintään ei vielä ole. Nuori voi myös luulla, että hyväksytyksi tuleminen vaatii nielemään vihansa. Lasta ja nuorta auttaa vihan käsittelyn opettelemisessa ajoissa asioihin puuttuminen, keskustelu ja ohjaus. Vaikka kaikki tunteet ovat nuorellekin tärkeitä ja sallittuja, kaikki käyttäytymismallit eivät ole. Osalla nuorista viha kääntyy aggression sijaan sisäänpäin tai vakiintuu vihamieliseksi asenteeksi. Osa nuorista jää aroiksi tai he yrittävät manipuloimalla tai selän takana puhumalla selvitä vaikeista tunteistaan, koska todelliset taidot jämäkkyyteen ja sosiaalisesti vakuuttavaan toimintaan eivät ole kehittyneet. Asioiden puheeksi ottaminen nuoren kanssa ei tarkoita niiden hyväksymistä. Esimerkiksi itsemurha-ajatuksista tai -yrityksistä kysyminen ei lisää nuoren itsemurhan ajattelun tai yrittämisen vaaraa. Kuitenkin esimerkiksi neuvominen silloin kun nuori ei pyydä tai tahdo neuvoja, on aggressiivista käyttäytymistä aikuisen puolelta. Nuorta ei pidä kuulustella, ellei todella tarvitse tietoa ongelmanratkaisuun. Se on alentavaa ja aiheuttaa nuoressa kapinaa ja epäluottamusta urkkivaa ja tunkevaa aikuista kohtaan.

Myös "Kiltit tytöt eivät kiukuttele" tai "Kannattiko tuollaisesta suuttua?" -tyyppiset kommentit ovat omiaan viestittämään, että hyväksytyksi tulemisen edellytys on niellä vihansa, purra huulta tai pakottautua positiiviseksi vihan kuohahtaessa, todetaan teoksessa Lapsen ja nuoren viha.

Merkittävä osa nuorista voi hyvin, vaikka väkivaltalööpeistä voisi toisin luulla, Nurmi kirjoittaa.
Avaimet tunneilmaisun taitojen opettamiseen ovat meidän aikuisten käsissä. Jatkuva vihaisuuden sisällään kantaminen on terveysriski. Lapsen ja nuoren viha -teos on hyvin jäsennelty ja sisällysluettelo selvä, joten etsitty kohta löytyy nopeasti. Temperamentti on ihmisen tyypillinen käyttäytymispiirre. Joku ärsyyntyy herkästi, toinen pysyy tyynenä samassakin tilanteessa. Lasta ja nuorta pitää tukea ilmaisemaan vihansa niin, ettei ketään satuteta eikä mitään rikota. Vauvasta lähtien lapsi tarvitsee mielessä ja sylissä pitoa.

Vihan tunne pitää hyväksyä, jotta sen syitä ja seurauksia voidaan ymmärtää.  

Kirjassa tartutaan myös tilanteisiin, kun perhe ei ole turvallinen. Lapsi saattaa ottaa liikaa vastuuta kantaakseen perheen taakkaa. Kodin ja varhaiskasvatuksen yhteistyö on parhaimmillaan kasvatuskumppanuutta. Viha ja rakkaus esitetään toisinaan vastaparina. Kuitenkin rakkauden vastakohta on pikemminkin välinpitämätön kylmyys, Riittakerttu Kaltiala-Heino kirjoittaa.
Sosiaalinen aikuisuus näyttää toisinaan karkaavan yhä kauemmas kahdenkymmenen ikävuoden tuolle puolen ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen on nykynuorelle melkoinen haaste. Terveesti kehittyville nuorille vanhemmat ovat tärkeä sosiaalisen tuen lähde, Ikätoverisuhteet ovat nuoruusiässä äärettömän tärkeitä. Ryhmissä tehdään typeryyksiä, kun yksilön vastuu hämärtyy. Tyttöjen kohdalla erityisenä riskitekijänä on yleensä epäsosiaalinen vanhempi poikaystävä. Koulukiusaamista käsitellään paljon ja se on tärkeä aihe. Koulukiusaaminen ei ole rajoitu vain kiusaajan ja kiusatun väliseen vuorovaikutukseen, vaan suuri joukko on tukemassa kiusaajaa, jotkut uhria puolustamassa. Myös vakavista aiheista, henkirikoksista ja joukkomurhista puhutaan ja paneudutaan myös syihin. Lapsen ja nuoren viha -teos on hyvin jäsennelty ja sisällysluettelo selvä, joten etsitty kohta löytyy nopeasti. Kirjasta löytyy ohjeita, ja meidät haastetaan vihan tunteilla. Miten vastaamme?
Teos on hyvä keskustelun avaaja, samoin nuorten kommentit. ”Toivoisin, että saisin olla rauhassa vihainen, asioista voisi puhua myöhemmin kun pahin viha on laantunut.” Maria, 17 v. se ei ole.   

Jos pila ei ole toisen mielestä hauska, se ei ole.

Nuorten ongelmat käydään tarkasti läpi. Kirjassa on hyvää tietoa kaikille kasvattajille. Ulkopuolisuus ja yksinäisyys on uhkaavaa nuoren kehitykselle. Jokainen tarvitsee olemassa ololleen tunnustusta. Kirjassa lueteltu runsaasti kirjallisuutta, josta itse kukin voi löytää lisätietoa.

 

 

 

 

 

 

Liika on aina liikaa on Maaninkavaaran opetus

Urheiluhulluutta sekuntikello kädessä
 

Kuopion kaupunginteatterin Yhteiskoulun näyttämöllä ensi-iltansa sai 1.11.2013 Maaninkavaara.

Miika Nousiaisen samannimisen kirjan mukaan ohjaaja Pentti Kotkaniemi on sovittanut ja ohjannut näytelmän Maaninkavaara. Martti Huttunen (Jukka Pitkänen) valmentaa pojastaan Suomen kestävyysjuoksun maineen pelastajaa. Esikuvia heillä riittää, Hannes Kolehmaisesta Kaarlo Maaninkaan. (Käsiohjelmassa on esitelty juoksijasuuruudet.)



Isä (Jukka Pitkänen) ja tytär (Outi Kärpänen ) harjoittelevat



Kun poika yllättäen katoaa, Huttunen on tyhjän päällä tyhjän päällä. Sureeko hän poikaansa vai kadotettua haavettaan.  Tytär ei kestä surun murtamaa isäänsä, joten hän tarjoutuu valmennettavaksi.

Harjoitusprojekti alkaa notkeasti, onhan tyttären, Heidi Huttusen roolissa Outi Kärpänen. Säpäkästi hän näytteli Peppi Pitkätossuakin. 

Pian juostaan veren maku suussa. Tahti kiihtyy ja matkat pitenevät. Huumori keventää menoa, mutta valmentajaisä Huttunen suhtautuu kuolemanvakavasti juoksuun. Hän ei säikähdä edes Lapin leirillä Heidin eksymistäkään.



Isä ajaa autolla ja jakaa ohjeita Heidille, Jenna (Lina Patrikainen) peesaa.    



Koulukiusatulla Heidillä ei oikein ole kavereita, on sentään Jenna (Lina Patrikainen). Ja tuohon ikään kuuluvat myös ensi-ihastumiset, ja tytöt jahtaavat samaa poikaa. Tekstarit saavat heidät kiljumaan onnesta. Kolmikko tuo näytelmään positiivista sähäkkyyttä. Sakke (Janne Puustinen) on kaikkien äitien mieleinen tyttären poikaystävä. Olisiko tämä nyt nuoria kiinnostava näytelmä?

 

Isä (Jukka Pitkänen) ja äiti (Seija Pitkänen)

Perheen vanhempien suhde on omanlaisena. Isä pitää itsestään selvänä, että äiti palvelee. Mykkäkoulu toimii, ahdistaa tai on luovaa hiljaisuutta, katsojasta ja kokijasta riippuen. Vähitellen Sirkka-äiti (Seija Pitkänen) kasvaa irti perheestään. Isän kanssa ei oikein koskaan päästä keskustelemaan. Pojan kuolemasta pitäisi puhua.

 

Heidillä on poikaystävä (Janne Puustinen)

Tytärkin uupuu isän vauhdissa, mutta hän jatkaa potkut työstään saaneen isän vuoksi jonkin aikaa. Talonmiehen töitä tekee nyt jonkin vartiointifirman miehet. Lopulta Sirkka tekee irtioton.

Roolitus on kohdallaan, mutta miksi lihava, kömpelö rillipää on aina Kuopiosta?  Ilkka Pentti, monen roolin mies, on kotonaan omissa nahoissaan. Hänen alastomuutensa on luontevaa ja häpeilemätöntä, katsoja ei kiusaannu. Näytelmässä monilla on useita rooleja.

Ohjaaja Kotkanimen ja näyttelijätiimin ammattitaito näkyy. Vielä tiedotustilaisuuden aikana näyttämöllä tuntui vallitsevan kaaos. Kotkaniemi näytti humoristin taitonsa ja sai luottamuksen heräämään; kyllä tästä hyvä tulee. Viikon päästä ensi-illassa kaikki rullasi niin kuin pitikin.  Lämminhenkisen huumorin sävyttämä näytelmä oli valmis!

Pentti Kotkaniemi on monipuolinen teatteriohjaaja. Hän on ohjannut myös televisiolle sketsisarjoja sekä tv-elokuvia. Kotkaniemi on työskennellyt eri teattereissa ympäri Suomea, myös Kuopion kaupunginteatterissa. Yli 40-vuotisella urallaan Kotkaniemi on tullut tunnetutuksi erityisesti komedia- ja farssiohjaajana.

Hänen tunnetuimpiin ohjauksiinsa kuuluvat kulttimaineeseen nousseet ilottelut Mysteerio Buffo sekä Kiviä taskussa, mikä on pisimpään yhtäjaksoisesti samalla miehityksellä jatkanut kokoillan näytelmä Suomessa.

Miika Nousiainen (s.1973) on toimittaja ja kirjailija. Esikoisromaanista, Vadelmavenepakolainen, alkaen teokset ovat olleet myyntimenestyksiä. Nousiainen on työskennellyt MTV3:n uutistoimituksessa, juontanut Hyvät naiset ja herrat -viihdeohjelmaa sekä toiminut panelistina ohjelmassa Hyvät ja huonot uutiset. Hän on myös tehnyt käsikirjoitustöitä televisioon, muun muassa huumoriohjelmiin Putous ja Läpiveto, juontanut Hyvät naiset ja herrat -viihdeohjelmaa sekä toiminut panelistina.

 Kuvat: Petra Tiihonen / Alias Studiot
 

Henkilöt:

Martti Huttunen Jukka Pitkänen

Sirkka Huttunen Seija Pitkänen

Heidi Huttunen, heidän tyttärensä Outi Kärpänen

Jarkko Huttunen, heidän poikansa Janne Puustinen

Jenna, lihava Poliisi, rumpalityttö, Kosonen, sairaanhoitaja Lina Patrikainen

Poliisi, tarjoilija, Reiska-bodari, rumpali, Stinde, Pete,

Saken isä, Aslak-saamelainen, rehtori, lähettäjä Ilkka Pentti

Sakke, asunnonvälittäjä, Kosonen Janne Puustinen

Lihava silmälasipäinen poika Kuopiosta Seija Pitkänen

Sovitus ja ohjaus Pentti Kotkaniemi

Lavastus Mirva Mustonen

Puvut Jaana Kurttila

Valosuunnittelu Lassi Kröger

Äänisuunnittelu Mika-Sakari Koponen

 



                               

Lapsi on maailman ääni

Lapsi on maailman ääni
 

Arto Seppälä

Lapsi, olet puu
Maahenki 2013, 94 s.

Isänpäivän iltana otin esiin moneen kertaan lukemani Arto Seppälän aforismikirjan Lapsi, olet puu. 

Sattumalta sain tiedon kirjasta Helsingin kirjamessuilla. Mariitta-ystävä soitti lauantai-aamuna ja kertoi ostaneensa Seppälän kirjan edellisenä iltana messuilta lähtiessään. Marssin Maahengen osastolle ja ostin kirjan. Kirja oli niin painotuore, ettei sitä vielä ollut luetteloissakaan.

Junamatkalla kotiin luin kirjan ensimmäisen kerran, sittemmin olen tutkinut opusta yhä uudelleen aloittaen sattumanvaraisesta kohdasta. Se näissä aforismeissa onkin mukavaa, lukemisjärjestys voi vaihdella. Kahdeksan osastoa mietteitä panee lukijan ajattelemaan ja saa nauttimaa kirjailijan oivalluksista.

Kirja on sopivaa isänpäin lukemista, sillä lapsi tekee miehestä isän. Taitaa olla niin, että isyys vahvistuu ja kasvaa omien lastenlasten myötä. Ukit ne vasta isiä ovatkin!

Lapsi, olet puu -kokoelma on Arto Seppälän neljäs mietekirja. Aiemmin on julkaistu kokoelmat Aika on oravanhammas (1992), Unet kuin rakkaus (1999) ja Sateenkaari (2005).
Seppälä tunnetaan myös proosateoksistaan, kuunnelmistaan ja näytelmistään, joista menestynein on Viisi naista kappelissa. Hän kirjoittanut tietokirjallisuuttakin ja toimii kirjoittamisen opettajana.

Lapsi on maailma ja maailman ääni. Ja Lapsen kengissä otetaan lasten askeleita.

Lasta, joka ei rakasta itseään, ei kukaan rakasta. Mutta eikö pieni lapsi aina rakasta itseään, kysyn. Oppii hän rakkaudettomuudenkin.

Lapsen itkusta pitää tunnistaa hyvä ja paha. Vanhemmat kyllä oppivat lapsen eri itkut; onko nälkä, kiukuttaa, masua nipistää, syliin pitää päästä jne.

Ajankulun huomaa lapsessa parhaiten. Ensimmäinen oma kalenteri on lapsuuden loppu.

Arjen realismia tämäkin:  Päiväkodin pihalla ei puheenvuoroja pyydetä.
Kiehtovinta lapsessa on lapsellisuus. Toisaalta on hyvä muistaa: On ajattelematonta ja lapsia vähättelevää rinnastaa typeriä tekoja lastenleikiksi.
Lapsen miksi on aikuisen siksi.

Seppälä ikään kuin huomaamatta opettaa meitä vanhempia ja isovanhempia. Lapsi ei ole ihmistä kummempi, hän uskoo esimerkin voimaan. Ei auta sanallinen neuvo, jos itse teet väärin, lapsi matkii kuitenkin.

Kolmen lauseen sikermä kertoo karua kieltä siitä, mitä lapsi voi joutua kokemaan.

Miksi äiti juo?
Siksikö hän lyö? Ja isä.
Kymmenvuotiaan kasvot käräjäsalissa; syyttävä todistaja sanomatta sanaakaan.

Kokoelma opettaa, että vauva on aidosti ihminen.

 

Ihmiset suviyössä

Suomalainen klassikkoelokuva Ihmiset suviyössä täytti tänä vuonna 65 vuotta!

Katsoitko tänään televisiosta Ihmiset suviyössä -elokuvan?  Ei se mitään, kannattaa tulla huomenna ke 6.11. klo 13 Kino Kuvakukkoon toteamaan, että elokuva on elokuvateatterissa katsottuna paras.

Elokuva sai Suomen Kuvalehden TV-maailmassa neljä tähteä, samoin HS:ssa. Savon Sanomat antoi kolme tähteä. Minä annan **** ja ½.

Valentin Vaala/KAVA

Ihmiset suviyössä on Valentin Vaalan ohjaama Frans Eemil Sillanpään romaaniin Ihmiset suviyössä perustuva suomalainen elokuva vuodelta 1948. Palkitussa elokuvassa maalaillaan kohtaloita kesäyötä kokeville ihmisille eräässä maalaispitäjässä.

Ihmiset suviyössä (Människor Hauholla i sommarnatten) kertoo tietyn tapahtuman aina kahdesta eri näkökulmasta. Elokuvassa synnytään ja kuollaan, rakastetaan ja vihataan. Sillanpääläiseen tyyliin suomalainen luonto kuvataan romanttisena uljaiden metsien ja hopeisten järvien kuvina, mitä rytmittää päivän ja yön herkän vähäeleinen vuorottelu.

Ihmiset suviyössä kuvattiin. Kuvauksesta vastasi Eino Heino. Elokuvan lempivänä pääparina ovat Eila Pehkosen tulkitsema Helka ja Matti Oraviston tulkitsema Arvid. Suuren huomion on saanut Martti Katajiston näyttelemä tukkilainen Nokia seksuaalisessa tyydyttämättömyydessään ja uhossaan. Katajisto sai vuonna 1949 suorituksestaan Jussi-palkinnon. Mettälän Santraa tulkitsevan Kaisu Leppänen, kuten myös Syrjämäen Jalmaria tulkitseva Eero Roine, saivat tulkinnoistaan niin ikään Jussi-palkinnon. Ihmiset suviyössä sai myös parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Kaikkiaan se sai puolet vuonna 1949 jaetuista Jussi-palkinnoista. Elokuvan ensiesitys oli Riihimäellä. Suuremmissa kaupungeissa se sai ensi-iltansa kuusi päivää myöhemmin, 15. lokakuuta 1948. Elokuva on esitetty useita kertoja televisiossa.

F. E. Sillanpää syntyi Hämeenkyrön Kierikkalan kylän Myllykolussa 16.9.1888. Mäkituvan poikana hän pääsi poikkeuksellisesti koulutielle ja ylioppilaaksi 1908 Tampereen Lyseosta.

Lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa keskeytyivät ja hän palasi kotiin Hämeenkyrön Töllinmäkeen jouluna 1913.

Sillanpään esikoisromaani Elämä ja aurinko (1916) heijastaa vuosisadan alun luonnontieteiden saavutuksia.

Sisällissodan koettelemuksia kuvaava romaani Hurskas kurjuus tavoitti jo 1919 kestävän näkemyksen niistä syistä, jotka johtivat maalaisköyhälistön kapinaan 1918.

Samaa aihetta Sillanpää kehitteli monissa 1920-luvun novelleissaan ja vielä suuressa romaanissaan Nuorena nukkunut 1931. Siinä näkemys suvun ja aineen rappiosta valmisti tietä hengen kirkastumiselle: nuori Silja Salmelus toteutti hymyillen kohtaloaan keuhkotautiin kuolevana orpona piikatyttönä.

Talonpoikainen maailma saavutti kypsyytensä Sillanpään romaaneissa Miehen tie (1932) ja Ihmiset suviyössä (1934). Samaan aikaan Sillanpää esiintyi näkyvästi Nobel-palkintoehdokkaana, ja pitkäaikainen haave toteutui juuri talvisodan alla 1939. Nobel-perusteluissa mainittiin Sillanpään hienostunut tyylitaide, ylittämätön luonnonkuvaus sekä psykoanalyyttinen ihmiskuva mm. romaaneissa Hurskas kurjuus ja Nuorena nukkunut.

Kesällä 2013 on juhlittu F. E. Sillanpäätä mun muassa 125-vuotisjuhlaseminaarissa Tampereella.

*****

Ja keskiviikkona 6. päivä katsomme myös Kvartetin klo 15.