Maa on syntinen laulu - mestariteos

Maa on syntinen laulu – rujon kaunis balladi on mestariteos
 

Vuonna 1964 ilmestyi esikoisteos, Timo K. Mukan romaani Maa on syntinen laulu. Ilmestyessään viisikymmentä vuotta sitten romaani sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Mukka kuoli vuonna 1973 vain 28-vuotiaana, julkaistuaan yhdeksän teosta. Kirjailijan arvostus alkoi nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja nykyään Timo K. Mukkaa pidetään yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.

Gummerus juhlistaa Timo K. Mukan tulevaa
(17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi – 27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi) 70-vuotisjuhlaa julkaisemalla uuden painoksen kirjailijan esikoisteoksesta. Mukka julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1964, vain 19-vuotiaana. Hän oli lahjakas lapsi, joka oli kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että piirtämisestä ja luki paljon. Hänet hyväksyttiin vuonna 1961 Taideakatemian kouluun Helsinkiin, mutta hän keskeytti opintonsa ja antautui kirjoittamiselle.

Luin nopeasti kirjan ilmestymisvuonna, kirja kiersi kädestä käteen. Asuin silloin Pellon Turtolassa.

´Jokainen` kirjan halusi lukea. Kirjaa paheksuttiin sen avoimen seksuaalisuuden vuoksi, vaan kesyltähän se nyt vaikuttaa. Eniten puhetta ja kritiikkiä aiheutti kiihkeä uskonnollisuus ja hurmoshenkisten saarnaajien riettaus.                            

Romaani alkaa balladilla. Voi rakkaani maa/ voi rakkaani ranta/ itke oi maa itke oi ihana ranta – –   

En muistanutkaan miten paljon ja kauniita runoja kirjassa on. Tosin lukiessa tulivat mieleen Kuopion kaupunginteatterin Maa on syntinen laulu -näytelmän laulut (ensi-ilta 18.9.2004). Musiikki ja äänisuunnittelu oli Taito Hoffrénin käsissä. Suomen arvostelijain liitto palkitsikin hänet tästä työstä Kritiikin kannuksilla.

Kirja alun luontokuvaus on runollista, mutta Siskonrannan kylän elämä on arkista aherrusta. Rannalta äänet kuuluvat kauas. ”Sumun sisältä kuuluu airojen kitinää, joskus joku voimakkaammasti lausuttu sana tai laulun kailotus. Kylä nukkuu.”

Lukiessa pysähdyn usein nauttimaan kielestä ja sen luomasta tunnelmasta. H-kirjan pehmentää sanat. Näen Länsi-Lapin maisemat vaaroineen, kuruineen ja mustine lompoloineen.

Martta, isä-Juhani, Alli ja äijä asuvat Mäkelän taloa Siskonrannalla.

Martta nukkuu alasti, ja siitä äijä häntä kovistelee: Rehkilö, heitä nukkumasta paijatta.
Alli on kivulloinen ja kumara, Martta hoitaa kahta lehmää.
Sokea Panu nukkuu navetan välikössä ja uikuttaa viestinsä talojen pihojen koirille.

Alatalon ja Kurkelan kohdalla on lava. Gramofini soi, suuri kokko valaisee tienoon. Siellä Poudan renki, Kulkuri, kohtaa elämänsä lopun puukon iskuista. Tapahtumien myötä ihmiset tulevat tutuiksi. Mukka kuvaa loistavasti ihmisten intensiivisiä kohtaamisia.

Kulkurin hautajaisissa Martta huomaa Lappalaisen, joka hymyillee mustia silmiään väläytellen hänelle.

Äijä ja isä-Juhani auttavat Liinukorven Ainoa lehmän poi´ittamisessa. Naimattomalla Ainolla on puolisenkymmentä lasta, vanhin on Hannes. Ihmiset auttavat toisiaan, olivatpa se sitten mitä mieltä tahansa autettavasta.

Poudan Elinalle Martta juttelee: Sie kapioita tehet? Puhutaan Lappalaisestakin, Nahkamaan Oulasta.

Se on liian vanaha sulle, Elina sanoo. Sillä on monta lasta akoile kuulemi… tiä sitte varhmaan…

 Isä-Juhani lähtee savotalle ja vastaa Allin kysymykseen – sie et sitten pyhänä tule? Ei tiä oottaa?

– Saattaa mennä kuukausiksi. Välittäminen kuuluu sanoista: Noh… jaksakaa nyt hyvästi.

Elina kutsuu Martan seuroihin, ja Martta menee. Näkee siellä Lappalaisenkin.

Kurki-Pertti on häneen mieltynyt. Martta lainaa äijältä kengät ja lähtee Kurki-Pertin kanssa hiihtämään. Hihtamhaan, kuten kylässä sanotaan.
Ladolle hiihtoreissu päättyy, mutta Martan mieli halajaa Lappalaisen perään.

Liinukorven Ainon synnytyksen kuvaus on karseaa luettavaa. Aino kuolee. Lapset jaetaan kuka minnekin. Hannes pääsee Mäkelään. Niinko äijäle avuks.

Martta kuuraa Hanneksen pinttyneen lian kahteen kertaa ennen kuin pojan puhtaaksi saa.

Poroaidolla meno on raisua. Siellä käydään katsomassa erotusta ja muuten vain seurustellaan. Mukava kattoa ko poroja kirnuthaan, tuumii Martta. Humalaiset käyvät viinakätköillään.

Vaikuttavaa on kuvaus saarnamiehen toimista. Saarnamiehen ääni oli kaunis ja saa naiset hurmokseen. Miehet kourivat naisia. Ihmiset liikkuvat huoneessa toisiaan halaten, pusertaen toisiaan kaulasta ja hartioitten ympäri ja sopottaen anteeksipyyntöjään. Saarnamies keskittyy Elinaan.

Elämä tasaantuu arkeen. Martta asettelee Hanneksen koulusta tultua tämän kanssa jäniksenansoja.

Kun äijä kuolee, saattajaksi tarvitaan Marttakin, jotta äijä saadaan hautaan laskettua. Jäällä reessä istuen Lanton Antti puhuu kuin  itsekseen… olis se ko joku ossais virsiä veisata… se olisi niin tunnelmallinen, eikä tulis aika pitkäksi… 

Martta aloittaa hiljaisella äänellä: Synkkä yö maan peitti/ vaan meitä sääli Herra taivaan – –

Kun Lappalainen tulee Marttaa kosimaan, selviää, että Martta on raskaana. Isä-Juhani lyö Marttaa kasvoihin ja kantaa Oulan ulos, lyö monta kertaa.  
Tapahtuu suuria asioita. Isä-Juhani kieputtaa köyttä vyyhdelle mukaansa.

Martta synnyttää elokuussa komean pojan.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      TimoK.
Mukka syntyi evakkomatkalla Ruotsissa vuonna 1944. Hän asui lähes koko elämänsä Lapissa, minne kaikki hänen teoksensakin sijoittuvat.