Kivullakin runoja syntyy

Viikon runo 26, 2.7.2017

Ei sanoja voi saalistaa.

Metsästää kuin
perhosia haavilla.
Tulevat
jos ovat tullakseen.

                Syntyvät.

Kipu kätilöi

               Murhe kastaa.

Ilon sanatkin.
Ja juuri ne. Juuri ne.

Maaria Leinonen: Huomisen ovella, Kirjapaja 2012

 

Eeva Maaria Leinonen (s. 27. elokuuta 1933 Iisalmi – 27. joulukuuta 2013 Kuopio).

Leinonen oli yksi Suomen siteeratuimmista kristillisistä runoilijoista, kertoo Wikipedia.

Leinonen oli haluttu kirjailijavieras runoilloissa ja matineoissa.

Maanviljelijäperheen tyttärenä kirjailijalla oli säilynyt elävä suhde luontoon. Koulutukseltaan Leinonen oli nuoriso-ohjaaja ja sosiaalihuoltaja. Hän toimi diakonia ja sosiaalityöntekijänä. Leinosen runoutta on luonnehdittu myös sosiaalilyriikaksi.  

Runoissaan Leinonen tarttuu yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja ihmissuhdeongelmiin. Aluksi vierastin ”sormi pystyssä opettamista”. Myöhemmin huomasin, että herkkyys pienille asioille ja luonnon kauneudelle oli ominaista runoilijalle. Ikä teki hyvää.

Leinonen kirjoitti myös novellikokoelman Avohaava, Kirjapaja 1988.

Esikoisrunokokoelma Ihminen on ihmisen toivo oli suosittu, uusintapainoksiakin otettiin (vieläkin kokoelmaa löytyy netistä). Runokokoelmia syntyi kymmenittäin, mukana myös valittuja kokoelmia ja kaksi Kootut runot kokoelmaa, Kootut runot. Elämän täysi. 1980–1993, Kirjapaja 2005 ja Kootut runot. Matka on laulu. 1994–2005, Kirjapaja 2006.

Avasin sattumanvaraisesti Elämän täysi -teoksen ja luin Käskyt III-X -runosta kolmannen: Muista pyhittää jokainen elämäsi päivä. Muistammeko?