Ensisijainen sivupalkki

Etsi sivustolta

HOPEATÄHTI – ELOKUVASARJA: ”ELÄKELÄISTEN ELOKUVAKERHO”

2023

HOPEATÄHTI – ”ELÄKELÄISTEN ELOKUVAKERHO”      
Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27

Hopeatähti-elokuvasarja on kaikille avoin, mutta erityisesti senioriväestölle suunnattu. Ei erillistä jäsenmaksua, maksat lipun vain niihin esityksiin, joihin saavut.

LIPUT: suoraan ovelta. Ovet avataan viimeistään 1/2 tuntia ennen esitysten alkua.

Kaikissa elokuvissa kieli: suomi/ suomenkielinen tekstitys.

KAIKKI ESITYKSET: KINO KUVAKUKKO, VUORIKATU 27, KUOPIO

---

HOPEATÄHTI, syyskausi  2023: syyskuu

Syyskausi  avataan odotetuilla kotimaisilla uutuuselokuvilla,  Kuopion ennakkoesityksinä HOPEATÄHDESSÄ!

ti 12.9. klo 13 ja klo 15: KUOLLEET LEHDET

Elokuva kertoo kauppa-apulaisen  ja hiekkapuhaltajan rakkaustarinan.
Kuva,yllä: Malla Hukkanen/ Sputnik

Mestariohjaaja Aki Kaurismäen  uutuus – KUOPION ENNAKKOESITYKSET!

KUOLLEET LEHDET. SUOMI 2023. Ohjaus, käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Lavastus: Ville Grönroos. Puvustus: Tiina Kaukanen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Pietu Korhonen. Osissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov, Alma-koira.
K7. 81 min.KUOPION ENNAKKOESITYKSET. Liput 8,5 €.

Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen (Alma Pöysti ja Jussi Vatanen) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus. Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Tämä lempeä tragikomedia on neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan: Varjoja paratiisissa (1986) Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

 Arja Tiainen - runoilija                                     

                                                  

Olen pitänyt Arja Tiaista WSOY:n kirjailijana. Piti tarkistaa netistä mihin kirjaan tähänastinen runoilijaura on kestänyt. Löytyi yllätys. Tiainen on julkaissut vielä yhden runokirjan Kirjeitä karkailevalle puolisolle. Palladium Kirjat kustansi v. 2018.

Mistäs tulen -välisivulla kysytään, ja Tiainen vastaa runolla.

Olen Kannaksen evakoitten kersa

mutsi synnytti 8 lasta, koki 3 sotaa

97 muuttoa eikä koskaan valittanut

ei mukavuuksia eineksiä imureita pesukoneita

kun sähköt menee modernista maailmasta

mä pärjään.

Elämäntarinaa runokokoelma kertoo. Hytkäyttää tuo kersa-sana. Lapsuusmaisemista kersa on tuttu sana. Ei niinkään yhdestä lapsesta sanottu, vaan ryhmästä, kylän kersat.

Ankealta lapsuuselämä vaikutti.  Myöhemmillä tapahtumillakin on ollut vaikutusta.

Raja kulki mummoni tuvan halki / pojat saapuivat vahingossa yhtaikaa kotiin / toinen enoni hennalanmiehiä / toinen punapäällikkö / valkoinen käsivarsinauha ja punainen / käsinauha vierekkäin / käsiaseet puurolautasen vieressä / nyt pojat, mummo sanoi tiukasti / Täällä työ ette tappele! / Toinen katosi toinen kohosi asemiin / eihän näistä hiiskahdettu / tältä pohjalta / minun rauhanaatteeni syntyi.

Tiainen kirjoittaa monitaitoisesta lukutaidottomasta mummostaan lempeästi. Ja kysyy: Mitä on sivistys?

Toisen osaston, Perkele taputtaa karvaisia käsiään, aloitussivulla on pieni runo.

Se vakavin onkin hauskin

koska vakavuus

sallii koko hauskuuden.

Yllättäen eteen tulee runo Oriveden opisto 1972. Lyhyeksi näyttää opistoaika jääneen, vai taruako vain.Opistossa ovat monet kirjailijat opiskelleet, ja monet palaavat sitten kursseja pitämään. Arvostettu opisto, vaan sekin tuli tiensä päähän. 

Vuoden 2016 maailma tylsä kauhea

rokkistarat raitistuu tai delaa

ryhtyvät katumaan syntejään

minä kadotin passini

en voi tosissani todistaa

että olen olemassa.

Tiainen kirjoittaa.  Olen aina vihannut köyhyyttä ja aina ollut köyhä.

Perheestään hän ei paljon kirjoita, mutta kertoo kirjoittamisestaan ja paljastaa jotain.

Kirjani kirjoitin kun puoliso ja poika katsoivat / olohuoneessa kisoja, formulaa, tennistä, / kolmiloikkaa, kuulaa, kiekkoa, juoksuja ja / maratonia, lentomäkeä, suunnistusta, raskaan / sarjan nyrkkeilyä, uintia, esteratsastusta, / kouluratsastusta ja kuninkuuslajiamme keihästä, / kaikki kuului hyvin ja seinän takana / tein uskaliaita runoja joissa metelin ja kiistojen / määrä oli vakio.

Kalevin peijaisissa tarjoilijat ja vieraat

leijuivat ovaalipalloina. En kyennyt näkemään

ihoa lihaksia ilmeitä tai silmiä. Kuolema

on järisyttävä asia, ikinä ei enää tule.

Kalevi on ilmeisesti runoilijan puoliso kirjailija Haikara, jonka muistan sananvapaus- ja ihmisoikeusaktivistina. Hän vaikutti Suomen PENissä.

Jääköön kahdenkeskiseksi, kokoelman kolmas osasto kertoo kätevästä miehestä.

 Kerron suvulle (jo ovatkin olleet huolissaan)

löytyi oma-aloitteinen käytännöllinen mies

hallitsee arkiaskareet passaa kokkaa tiskaa

vie pyykit pesutupaan leikkaa mun

varpaankynnet

siltä sujuu kaikki (voitteko kuvitella)

hevoset koirat autot musiikki

lukee paljon, maalaistalon poika.

Kiinnostava on toinenkin säkeistö. Sittemmin ruoditaan suhteita. Omaan harhaan voi lumoutua.

Äidille ei kerrota

sanoi edellinenkin mies

uusi nainen kierrossa

mitä-sitä-suotta vanhaa ihmistä

juututaan hankalaan väittelyyn

en malta olla.

Rakastumisessa Tiainen toteaa olevansa täysin omillaan.

Runoilija voi aina runoilla / siitäkin / mitä ei tapahtunut.

Tänä kokoelmaan paneudun vielä uudelleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SUVEN RUNOILIJAN TEOKSIA

                                                           

 Arja Tiainen

Runoja 1971–1982

WSOY 1884 

Arja Tiaisen runojen kokoelma sisältää runoja esikoiskokoelman Nukun silmät auki lisäksi kirjoista Palava susi (1977), Saatanan tytär (1977), Vallan Casanovat (1979), Isolde, pakolainen (1981) ja Kalastaja Merlin (1982).  

Onhan Tiainen kirjoittanut myös kritiikkejä ja monenlaista proosaa.
Jälleen antikvariaatista löytyi teos, jota ei enää kirjakaupoista löytynyt.

Valitsen tähän itselleni mieluisimmat runot jokaisesta teoksesta. Huomaan, että eri lukukerroilla mieluisin muuttuu. Alla oleva on esikoiskokoelmasta.

   Paperista sierainten reiät katsovat.

Maalaan tussilla

               leiskuvan naisen.

Sormillani sotken

              hiukset ja sääret.

Tuhkakuppi pöydällä.

        Runot taskuissa.

Päivän mentyä

       toivon

       että tulisit.

Meillä olisi yhteinen

         syli.

 Tiaisen runoissa on tuoreita kielikuvia. Oivia oivalluksia. Näkee, että hän rakastaa runoja ja on klassikot lukenut. Ja mikä runon lopetus: yhteinen syli!

Ei mikään turha runotyttö, vaan runoilija, joka ammentaa omasta elämästään ja elinpiiristä sanottavaa.

Tiainen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon 1983 ja vuonna 2011 Pro Finlandian. Taiteilijaeläke Tiaiselle myönnettiin vuonna 2008.

Tuli mieleeni, että Arja Tiainen on tehnyt yhdessä Rauli Badding Somerjoen kanssa sanat Paratiisi-lauluun.  Piti tarkistaa ja samalla kuuntelin Paratiisin kirjoitustyön siivittämiseksi. Paratiisi on yksi lempikappaleistani.

Palava susi -osastosta

otan mukaan runon 1. ANNA MÄ NYT KERRANKIN SELITÄN – viiden runon sarjasta.

Joka ei ole vielä minä / sen on mahdotonta olla me. / Se ei voi kiintyä toiseen / kun se ei ole kiintynyt itseensä. / Se ei voi käsittää suuria ympyröitä / kun se sekoaa pienissäkin. / Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla. / Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta. / Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä / se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy. / Se toistelee nimeään ja innostuu siitä. / Sen pitää saada tottua olemaan joku. / Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita. 

Pienissä runoissa on tiivis sanoma.

Raskaan päivätyön jälkeen

teki aina mieli jotain selitystä

Miksi se arki oli raskasta

ja palkka niin pirun pieni.

Saatanan tytär -osan runoissa puhutaan, miten taivaallista on olla oma itsensä. Mukana on ovela Omakuva-runo, siinä on kujeiluvuutta. Kuolemaakin puhutellaan. ”En minä sinua pelkää.”

Minä mekastan täällä aikani ja kun minun aikani loppuu, kun lähden tänne / tulee hiljaista ja ikävää.

Aika rajuja runoja, joita täytyy lukea yhä uudelleen. Vähän julistajaakin runoilijasta löytyy:

 -  en ikinä asetu sivustakatsojaksi -        

Osasto päätyy balladimaiseen runoon Pihlaja.           

Keskelle metsää naisen kyyneleet kasvattavat pihlajan.

Ja se hehkui ja kukki / senkin jälkeen kun minä olin mennyt.

 

Vallan Casanovat -osastossa Tiainen kirjoittaa, että naiset tukevat Casanovia. ”Naiset ovat Casanovien paras äänestäjäryhmä. Ei miehet, sillä he vihaavat ja kadehtivat häntä.”

Mutta miten eri lailla kohdellaankaan kurtisaaneja.

Tämän runon muistan kuulleeni monta kertaa:

    Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,

se on silkkaa kuukautiskiertoa

pillereitä ja kierukoita, meikkiohjeita

joista ei tolkkua saa,  

omin käsin leivottua pullaa ja lattioita

joissa ei rikkaa käy, tarjouksesta tarjoukseen.

Elämistä kuulopuheiden ja satunnaisuuksien varassa.

Sinun on oltava aina

joku tukipylväs, odotettava almanakka kourassa

mikä tulee ja miksei jo tule.

Siivouskykyinen rintarauhaspari.

        Valkopyykki on kohtalo.

Huolto pelaa, mutta miten on kirjavien laita?

Vanhuudestakin runoilija kirjoittaa ja toteaa, että pitkä elämä ei houkuta.

Tiainen kehottaa: Elä ajoissa!

Ja muistuttaa: Elämänpelko on pahinta kuolemaa.

 

Nimirunossa Vallan Casanovat kysytään:

     Kutsuuko kukaan Casanovaa

kiertopalkinnoksi?

Sanotaanko don Juanista ikinä:

”Sehän nyt on kaikkien kanssa.”

Miehet vetävät yhtä köyttä

ja naiset säestävät heitä, tukevat Casanovia.

jokainen vuorollaan kuvittelee

    parantavansa don Juanin.

Se on näköharhaa, ajatusvirhe: mitä iloa

meille olisi entisestä donjuanista?

                                   *

Tähden väleissä on lisää havaintoja Casanovista.

                                   *

On suuri erehdys kuvitella

Auervaaraa Casanovaksi.

Auervaara on huijari, helppoheikki,

Casanovat toimivat huomattavissa viroissa.

Auervaara katsoo rahaa, ei muotoa.

Casanovalle on oltava parasta,

        muoto ja äly.      

Casanova peittää boheemin sielunsa

liituraitapukuun, solmioon.

Farkkupojat ovat todellakin

poikia vain Casanovan rinnalla.

                                   *

Isolde, pakolainen on omanlaisensa opus. Isolden tiedän oopperan Tristan ja Isolden

kautta. Miten runot sitten viittaavat tuohon vanhaan tarinaan. Traagistahan rakkaus usein on.

    Masennustaan vatvoo aika, lasin alla hioo

kyyninen viisari sekunnit säpäleiksi.

Mutta aamusta iltaan sen omistaja hengittää,

ja puhuu kuolemasta.

Anna ajan olla rauhassa, anna rakkauden.

Mikä kiire aina repiä siivet, työntää neula perhosen läpi.

 

Nimirunossa Isolde, pakolainen, Tiainen kertoo kantaneensa harteillaan maailman murheita,

mutta eheytyneensä. Ja hän toteaa runon lopussa.

Turhaa murehtia eilisiä tai tulevaa, turha

   pohtia mitä muut sanovat tai eivät sano.

Rakastin Tristania ja nyt hän on poissa.

        Hän jätti minulle hyvän perinnön: elämänilon

ja rohkeuden.

Runovalikoiman Runoja 1971–1982 viimeinen osa Kalastaja Merlin

    Kiltit ihmiset? Eivätkö he kävelleet

kyselemättä keskitysleireihin.

Kiltit ihmiset? Eikö juuri heitä poljeta,

riistetä, sysätä laitoksiin.

Kerro mulle mihin kiltteydellä ja empatialla on päästy.

Paitsi tylsään avioliittoon…

Tiainen puhuu naisista ja naisen osasta - ja myös miehen. Hän läväyttää lukijan eteen totuuksia, hän

hämmästyttää. Välillä pitää tarkistaa miltä vuodelta runot ovat, niin tätä päivää ne ovat.

Lainaan loppuun Metsää ei erota, sateen seinä on sumua -runosta jäähyväissanat.

Niin se on, Merlin

            tuhansien turhauttavien päivien perästä,

meillä ei ole enää sanoja.

Iho vain, vain jäähyväiset?

 

SUVEN  RUNOILIJAN ESIKOISKOKOELMA ON VUODELTA 1971

                                                         

Arja Tiainen

Nukun silmät auki

WSOY 1971

 Kun kuulin, että Arja Tiainen on Kajaanin Runoviikon Suven runoilija, aloin etsiä runoilijan kokoelmia. Jokunen on hyllyssäni, mutta esikoista ei. Turha sitä oli kirjakaupoista etsiä, en löytänyt myöskään kootut runot -valikoimaa.

Miten onkaan käynyt näin, etten ole runoilijaa koskaan tavannut, en edes nähnyt messuilla. Käyneekö messuilla, mutta ainakin jossain hän on esiintynyt.

Antikvariaatit ovat oivia ostopaikkoja. Löysin OllinOnni-antikvariaatista pari Tiaisen teosta. Posti toi paketin nopeasti. Kirjoissa oli paperikansi tallessa ja kirjat olivat hyväkuntoisia.

Muistan lukeneeni esikoiskokoelman aikoinaan, mutta nyt koen tekstit uudella tavalla. Ajattelen Tiaista oman tiensä kulkijana.

Koska tunnen runoilijan huonosti, katson tietokirjoistani mitä hänestä on sanottu.

Kai Laitinen kirjoittaa Suomen kirjallisuuden historiassa (Otava 1981, toinen painos):

1970-luvun lyriikassa on havaittavissa rinnakkain monta erilaista linjaa, alkaen osallistuvan lyriikan jatkoilmiöistä ulottuen toisaalta Arja Tiaisen spontaaniin, vitaalista elämänasennetta tähdentävään oppositiorunouteen…

Risto Rantalan toimittamasta teoksesta Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin (Otava 1994) luen sanat: ”Esikoiskokoelma Nukun silmät auki antoi äänen nuorekkaalle uhmakkuudelle, joka asettui kovuutta vastaan.”

Myös Pekka Tarkka on kirjoittanut teoksessaan Suomalaisia nykykirjailijoita (Tammi 2000) runoilijasta monisanaisen kuvailevasti. ”Esikoisteos esitteli suorasuisen katujen kapinallisen, joka varjeli elämäänsä aineellisen ja henkisen köyhyyden toivottomassa köyhyyden kehässä.”

(Oma kirjani on 6. uudistettu laitos -painoksesta.)

 

Arja Tiainen (s.1947) puhuttelee lukijaa runoillaan.  Kulkija, en tiedä minne menet mutta ota tämä tähkä, ota se.

Ehkä runoilijakin on kulkija. Hän viihtyy kahviloissa, vaikka kukaan ei kysy, olenko nälissäni? Viisi tuntia kahviloissa -runo kertoo, että nälkä on. Minut mitataan ulos.

Köyhyydestä kertoo pieni runo. 

Kun kävelet takit langoiksi,

kengät nauraviksi,

       alat jo tietää jotakin.      

Nimirunossa Tiainen kirjoittaa: Ihmisen on oltava kova, pärjätäkseen täällä.

Pitkät kertovat runot puhuvat nuoren naisen elämästä ja ilosta, kun on oma koti. Kahvilan tunnelman Tiainen tavoittaa jouhevasti.

Huvittavasti runo En halua elää ympärivuotista Peyton Placea tuo mieleen 1960-luvun amerikkalaisen televisiosarjan, jota minäkin alussa seurasin.

Olen tulevaisuutta miettinyt,

kädessä lopputili

                                     ja epätietoisuus

 Ja

     nyt puhun itselleni

     kuuntelen sanojen merkityksiä.

 

Pitkässä runossa koulu kauhistuttaa ja kapakassa on halu piiloutua hiuksien alle.

 

Tiainen on sodan jälkeistä suurta ikäpolvea.

Pienet runot ovat nasevia, sanottu vähässä paljon.

 

Kaikki

   kielteiset adjektiivit

joita voi käyttää

naisesta.

Niillä te olette

minutkin

naulinneet.

Runot puhuttelevat, saavat ottamaan kantaa, avaavat lukijan silmät. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa, ja vain muutamalla runolla on nimi. Kolme osastoa runoja, joihin palaan uudelleen. Ajan kuva on kirkas, runoilijan kuva.

 Minä vain kysyn: auttaako tätä maailmaa

       hiljaisuus,

           vaikeneminen?

 

 SUVEN RUNOILJA ON ARJA TIAINEN

47. Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.–9. heinäkuuta 

                                              Arja Tiainen   © Veikko Somerpuro WSOY

Kajaanin Runoviikon ohjelma on julkistettu ja liput ovat myynnissä Kajaani Infossa ja Lippupisteissä. Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen sanoo, että tarjonta oli ennätysmäistä ja tämä näkyy valittujen esitysten määrässä: Runoviikolla on 56 tapahtumaa.

”Tämä kertoo siitä paineesta, joka esitystaiteissa ja tapahtuma-alassa kasvoi pandemian aikana.”

Kasvusta johtuen Runoviikko on ottanut käyttöön enemmän ja erilaisia esityspaikkoja. Hotel Kajanuksen iltakonsertit tekevät myös paluun. Off-ohjelmistossa on edelleen Runoviikko Rock.

Sunnuntaina Kaukametsän nähdään Anna-Mari Kähärän juhlakonsertti. Yksi konsertin solisteista on Vuokko Hovatta, joka nähdään tällä kertaa Runoviikolla kolmessa esityksessä. Hän on lavalla myös Aulikki Oksasen kanssa sekä Huojuu elämän puu -runoesityksen ensi-illassa.

”Jos nostan ohjelmistosta esiin yhden esityksen, jossa meidän on mahdollista nähdä todellisia tulevaisuuden tekijöitä, haluan mainita Teatterikorkeakoulun monologikurssin potpurin. Siinä näyttelijäopiskelijat ovat saaneet itse päättää, kenen suomalaisen kirjailijan teksteistä tekevät monologin. Ja me kuulemme ne tulevalla Runoviikolla”, Kati Outinen kertoo.

Tulemme kuulemaan myös saamelaista runoutta, keskustelua nuoresta runoudesta, useita runoilijahaastatteluita sekä Iiron koulut. Runoviikko on entisensä ja paikalla on Suven runoilija Arja Tiaisen lisäksi muun muassa Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola. Tärkeää on myös nähdä millaisen ensi-ilta esityksen viime vuonna Vuoden nuoreksi lausujaksi valittu Wenla Reimaluoto on Kajaaniin tehnyt.

Lapsikatsojat on tänä vuonna huomioitu runsaasti. Yhtenä esimerkkinä Punainen käpy -yhtye, joka yhdistää kappaleissaan raikkaan rennosti klassikkorunoa, räppiä sekä kansan- ja jazzmusiikkia. Ilakoivan vuorovaikutteinen, kaksikielinen konsertti sopii mainiosti kaikenikäisille ja -kielisille. Esityksessä on mukana myös vuoden nuori lausuja vuosien takaa eli Mirjami Heikkinen.

Tänä vuonna Kaukametsän pihalle asetetaan 20. runokivi. Kivistä on jo muodostunut haaroittuva polku, jossa runoilijoiden säkeet kuljettavat lukijaa eri suuntiin.

Lisätietoja: www.runoviikko.fi

Hitaan nautiskelun teos

Jouni Tossavainen

                                                                       

Näköala Haminanvuorelle, 275 s.

Kannen suunnittelu ja taitto Satu Enstedt       

Aviador Kustannus 2022

   

Kaunis kirja. Kyllä naapurimaassakin osataan.

Tossavaisen kirjan julkistukseen sain kutsun, näyttelyihinkin. En jaksanut. Mutta vihdoin kävelin kirjakauppaan.

Nyt minulla on Näköala Haminanvuorelle -kirja sohvapöydällä. Muutkin kehuvat kaunista kirjaa. Hyllyyn kirja ei pääse vielä pitkään aikaan.

Jouni Tossavainen on syntynyt Tervossa1958. Hänet tunnetaan myös Savon Sanomien toimittajavuosilta. Luen kirjan kuvia moneen kertaan, vasta sitten tartun runoihin. Tossavaisen tuotanto on tuttua. Olen lukenut varmaakin kaikki kirjailijan teokset, jopa ”urheilukirjat”. 

Mieleeni on jäänyt novellikokoelma Lentävä C. Juoksijan testamentista minulle jäi kuva juoksevasta miehestä, ja se kuva istuu sitkeässä. Tossavainen sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon Hannes Kolehmaisesta kertovalla romaanillaan New Yorkin lentävä suomalainen (Like 2014). Muutamia muitakin palkintoehdokkuuksia on ollut.

Tossavainen on moniottelija myös kirjojen suhteen.

Tossavainen on Runopuulaakin järjestelyjen taitaja. Monessa hän on mukana, kuten keväisissä Puškin-runojuhlissa. Kuopiossa Valkeisenlammen rannalla runoväki kokoontuu Puškinin patsaan äärelle runoilijan syntymäpäivän aikoihin.

Puškin-runo löytyy tästäkin opuksesta:

Elämä on kone tankkien kevät

ja talvi kesäkuussa.

Kun neito ei kulje vetten päällä

runoilijan synttärit on juhlittu.

Päättymätön riemu klassikko

kun kuollaan kuten Puškin

luotiin Wallace köyteen

Saarikoski koskenkorvalla.

Tossavaisella on hauska taito ujuttaa tekstiin jotain tuttua lukijan tunnistettavaksi.

Kuusi näyttää olevan hänen voimapuunsa. Tässäkin kokoelmassa puhutaan kuusesta ja mukana on kuusen muotoinen runo, kuvaruno.

Kansikuvan koskelopoikue näköalassa Haminanvuorelle on kuvattu 24. kesäkuuta 2020.

Rautatieasema Helsinki 2007. Tuttu maisema takavuosilta.

Sitten onkin vuorossa Juhlalaulu tytölle ja Juhlalaulu Hevoselle.

Neulaniemi Kuopio 2019 -kuva tuo mieleeni ylvään koiran, jonka tapasin isäntänsä kanssa taannoin Ärrän kulmalla.

Vuorikatu Kuopio 2009 -kuvasta tunnistan sarjakuvan tekijä ja runoilija Jyrki Heikkisen. Äänirunouttako tässä tehdään? ”Pois voihke ja valitus”

Kuvista kerrotaan enemmänkin kirjan lopussa.  

Oriveden Opisto 2009. Kuva on tuttu ja niin on aulan matala nahkasohvakin. Sohvalla istuu joku tuntematon. Tossavainen taisi opiskella siellä kulttuurisihteeriksi. Tuttu paikka minullekin.

Kirjan ensimmäinen runo on Syysunelma. Samanniminen laulu alkaa soida mielessäni.

Aurinkosi kanssa kevyt kävellä

pimeyttä kohti hiljalleen

 

Yhdeksän kaksirivistä säettä loppuu näihin säkeisiin:

Mutta miten marja voi lisääntyä

kyykistymällä? paikka kasvaa ajasta

puolukasta parasta aikaa. Muutama siemen

hampaissa koko talvi käsillä.

 

Otan loppuun runon Kesäpäivä, sen nimisen romaanikin Tossavainen on kirjoittanut.

Pienet kalat kalliolla

kuikka pilven reunassa

onni odottaa laiturilla

 

Kuolemaa on ajateltava jo eläissään. R.K

KÄSIKIRJA AUTTAA JA OPASTAA      

Sarianne Hartonen

Kuolevaisen käsikirja                                                                          

 OTAVA 2021                                                  

                                                              

Vähän emmin, kirjoittaisinko siskon tytön kirjasta, ettei vain syytettäisi nepotismista. Mutta monen selailun ja lopulta läpi lukemisen jälkeen olen varma, että on kirjoitettava. Hyvää kirjaa en voi ohittaa arvostelematta.

Jo sisällön tutkiminen hengästyttää, miten paljon muistettavaa kuoleman jälkeen on. Ja tehtävää!

Hartosen huumorintajusta kertoo lause: ”On hieman hullua yrittää neuvoa asiassa, josta ei ole omakohtaista kokemusta.”

Jo kirjan sisällysluetteloon tutustuminen muistuttaa, että kuoleman kohdatessa tehtävää on paljon. Se ehkä saa lukijan havahtumaan, että on ryhdyttävä toimeen kuolemansa kanssa – mitä kaikkea onkaan tehtävä ennen viimeistä henkäisyä. Äkkikuolemakin voi yllättää ja vakava sairastuminen voi kohdata itseä tai läheisiä. Mihinkään emme ole valmiita.

Olen sentään tehnyt hoitotestamentin ja edunvalvontavaltuutuksen, ne onkin syytä tehdä, kun on vielä voimissaan ja oikeustoimikelpoinen.

Esipuheessa ”Meille kuolevaisille” Hartonen kertoo kirjan tavoitteista. Käydään läpi kuolemiseen liittyvät käytännöt. Tutustutaan hetkiin kuoleman jälkeen. Hautajaisilla ja muistotilaisuuksilla on perinteitä ja myös vaihtoehtoja.

 Lukijaa autetaan kuoleman jälkeisen paperisodan kanssa.

”Kriisin keskellä on usein helpointa heittäytyä ammattilaisten käsiin ja noudattaa tuttua kaavaa.”

Sitä Kuolevaisen käsikirja tarjoaa.

Hartonen haluaa liittää kirjan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisen jatkumoon, jossa kuolemasta halutaan tehdä inhimillinen ja mahdollisimman hyvä meille kaikille.

Kirjan teon hän on ottanut vakavasti; on kouluttautunut saattohoidon vapaaehtoiseksi ja on käytännön töissä mukana.

Lukemattomat keskustelut kuolemasta tavallisten ihmisten kanssa ja hautaustoimistoammattilaisten kanssa, antoivat varmuutta tekemiseen.

Kuolemista ei voi harjoitella, mutta ”Kollektiivina vollottaminen itkuvirsityöpajassa tuntui yksinkertaisesti vapauttavalta.”

Kuolemisen taito on kirjallinen genrensä. Oikein kuoleminen ei ole kristittyjen yksinoikeus, Hartonen kirjoittaa.

Kuolema on piilossa jopa sairaalassa.

Kuoleman tärkeys on huomattu. Elämän loppuvaiheen hoidon tavoitteet on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin. En ole tullut ajatelleeksi, että on olemassa YK:n Kuolevan oikeus, se on vuodelta 1975.

Minulla on oikeus tulla kohdelluksi elävänä ihmisenä kuolemaani asti.

Sivun mittainen julistus on ihmistä kunnioittava ja lohdullinen.

Hautarauha on oma lukunsa. Laki suojaa arvokasta kuolemaa myös kuolinhetken jälkeen.

Miten Suomessa kuollaan -luku kertoo tilastollisia tosiasioita kuoleman syistä. Vanhuuskuolemalle on oma määritelmänsä. Kirjassa kerrotaan myös kohtukuolemasta ja keskenmenosta. Ohjeet äkillisen kuoleman varalta ovat tarpeen, jotta osaa toimia oikein. Lääkäri toteaa kuoleman. Jos kuolemansyytä ei saada selville, tarvitaan ruumiinavaus.

Lapsille kuolemasta kertominen on vaikeaa. Pitää kertoa, mutta ikätasoisesti.

Luvussa Suruviikko juutalaisen tapaan muistutetaan, että ihminen pitäisi muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään, eikä elottomana ruumiina.

Fakta on, että arkku tarvitaan aina. Myös vainajan kuljetuksella on omat sääntönsä, samoin hautajaissaaton kohtaamisessa. Hyvä on tuntea nekin asiat.

Hautajaisten järjestely voi alkaa heti, kun ollaan siihen valmiita. Hautausjärjestelyissä noudatetaan vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Kuolleen lähiomaisilla on edessä rankka kuolinsiivous. Asiaan voi suhtautua niinkin, että ”perikunta hoitaa”.

Ammattisiivoojaa tarvitaan kalmasiivouksessa.

Hartonen kehottaa hyväksymään tosiasian, että asioiden hoitaminen voi tuntua työläältä.

Termejä ja todistuksia on paljon. Monet asiat ovat kuolinpesän hoidettavia.

Jopa sometilien sulkeminen voi olla hankalaa ilman salasanoja. Tuki- ja ohjekeskuksen avulla nekin hoituvat.

Tätäkään en tiennyt. Facebook-tilin voi muuttaa muistotiliksi. Haluaisinko?

Hautajaisista luen omien kokemusteni kautta. Eri yhteisöjen rituaalit ovat erilaisia. Minua vähän jännitti ensimmäiset ortodoksihautajaiset, kun tiesin että arkku olisi auki. Tilanne oli ystävien kesken luontevan rauhallinen, kun kiersimme vainajan arkun ympäri. Kuolema kaunistaa kasvot. Jätin ruusuni vainajan rinnalle. Hautajaiset olivat iloiset ja lämminhenkiset, kuten vanhojen ihmisten hautajaiset usein ovat.

Lapsuudesta muistan, että hautajaisissa miehet lapioivat haudan umpeen ja mullan kummuksi. Tasa-arvoista, minäkin sain olla luomassa hautaa umpeen.

Lähdeluettelosta löydän monia itselle tärkeitä teoksia, kuten Juha Hännisen Kuolemme vain kerran ja Merete Mazzarellan Juhlista kotiin. 

Hätätilalista voi olla hyvä apu, varsinkin yksin asujalla.

Kivun hoidosta ja eutanasiasta sekä avustetusta itsemurhasta kertominen auttaa pohtimaan näitä asioita, ehkä keskustelemaankin.

Hoitohenkilökunnan hyvät sosiaaliset taidot ja herkkätunteisuus ovat kuolevien hoidossa kultaakin arvokkaampia.

Resilienssi ei ole terminä tuttu, mutta asian tajuan. Se tarkoittaa kykyä ponnahtaa vaikeuksista takaisin. Kaikilla meillä ei ole sopeutumiseen samoja eväitä ja tukea, vaan osalle surevista menetykset ovat kohtuuttoman raskaita ja menetykseen sopeutuminen haastavaa, jopa sairastuttavaa.

Lain mukaan vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. 

Ajattelen, että kuoleman jälkeen soitettu sanoma eli sielunkellojen soitto on komeaa. Joskus pysähdyn kaupungilla sitä soittoa kuuntelemaan. Ehkä niitä soitetaan minullekin? Senkin kai voi panna toivelistalle.

Kuolevaisen käsikirja sisältää paljon käytännön asioita, asiahakemisto auttaa pikaisessa hakemisessa.

Hartonen on käyttänyt mukavasti sopivia sitaatteja. 

”Hautajaisten tehtävä on auttaa, ettemme jähmettyisi suremaan läheisemme kuolemaa vaan olisimme onnellisia siitä, että hän on elänyt.” Anneli Aurejärvi-Karjalainen

 

                                  Kirjailijakuva Jonne Räsänen