Kuopiossa luotetaan kansanmusikaaliin voimaan
Kuopion kaupunginteatterin tilaustyö Kilpakosijat on Sari Kaasisen (musiikki) ja Tommi Auvisen (dramatisointi ja ohjaus) neljäs yhteistyö.
Tiukassa taloudellisessa tilanteessa on järkevää esittää kotimaista tuotantoa.
– Välttämättömyydestä on tehty hyve, sanoo teatterinjohtaja Lasse Lindeman.
– Kulttuuripoliittisesti on arvostettavaa, että tehdään uutta kotimaista. Luodaan työtä kotimaisille tekijöille.
Kuopion teatterilaiset osaavat laulaa, se on moneen kertaan todistettu. Ja tanssiinkin teatterissa taivutaan. Musikaaliin täällä riittää karismaattisia näyttelijöitä.
Luin uudelleen Maiju Lassilan Kilpakosijat (Karisto 1913) vasta näytelmän katsottuani. Hämmästyin kielen voimaa. ”Tuvassa oli nyt makea lämmin.” Niin oli teatterissakin. Auvinen on nykyaikaistanut tekstin vanhaa säilyttäen.
Mauri Saikkonen Ukko, isä, Sikasena saa avausrepliikillään katsojat heittäytymään mukaan. Eläkkeeltä teatteriin vierailijaksi tullut Saikkonen näyttää koomikon lahjansa. Nauru on katsojilla herkässä, ei tarvitse pelätä olevansa lapsellinen ja samalla voi nauraa vähän itselleenkin. Tyhmyydelle saa nauraa, ivalle ei ole sijaa.
Mutta Sikasilla menee huonosti; piika lähtee, renki lähtee. Mikä avuksi isän ja aikamiespojan talouteen? Pekka Sikanen (Markus Petsalo) sen äkkää: akka pitäisi saada. Ja rikas. Vaan kumman?
Naapurissa on Saastamoisen leski Kaisa (Sari Happonen), mutta tällä on muitakin ottajia.
Niinpä lähtevät miehet kiertoteitse muka muita asioita hoitamaan salaa toisiltaan kilpakosintaan.
Kosiomatkaa ennen kuitenkin on käytävä rippikoulu, sillä niin isä kuin poikakin ovat lukutaidottomina rippikoulun laistaneet.
Aikamoiset kinkerit pitäjätuvassa syntyvätkin lukkarin (Tapani Korhonen) koulussa. Naimalupa ei heltiä ilman viinavoitelua.
Petsalo hurmaa mahtipontisella virrenveisuulla: ”Pois maailman tavara…”
Yhteislaulut rytmittävät
Kosintamenoissa tarvitaan oivaa puhemiestä (Pekka Kekäläinen), ja sivujuonia näytelmässä riittää. Myös Jukka Auvinen Antti Leskisenä naurattaa ja narraa naisväkeä. Ja naiset kutittavat miesten mieliä härnäyslauluillaan.
Kansanmusikaali rytmittyy tanssien ja laulujen tahtiin. Naiset haikailevat miesten perään: Kunpa se joku tulisi… Värttinäistä, mutta myös nasakkaa työväenlaulujen poljentoa. Miesten kosintatanssi on ripsakka pala. Kuvaan kuuluu myös yksinjääneen naisen (Seija Pitkänen) haikea laulu: Toisia naidaan, minua ei narratakaan…
Ilman ryyppyreissua ei kansanmusikaalissa selvitä. Mutta Sikaset eivät sikaile. Poika Sikanen on naisten mieleen, kukin sujauttaa tälle omalla tyylillään, salaa tai keikistellen, itse tekemänsä tuluskukkaron.
Monia hauskoja mielihyvää tuottavia yksityiskohtia Kilpakosijoissa on. Katsoja on koukussa, kun Ilkka Pentti ottaa hevosen roolin. Teatterin taikavoima saa uskomaan, että köyden päässä on härkä, vaikka vedetäänkin vain yhtä köyttä. Mammonan perään olevat rehvastelevat rahoillaan nyt ja aina.
Pelkistetty lavastus antaa tilaa esitykselle. Savolainen jahkailu ja yksinkertainen sanaleikki pääsee oikeuksiinsa ”luukkuleikillä” kuolleesta Siistisestä, siitä pitkästä Siistisestä – sekö pitkä Siistinen – sekö joka kuoli – Siistinenkö. Pitäneekö näyttelijöiden pokka joka esityksessä.
Tampereelta vieraileva ohjaaja Auvinen sanoi: – En ole monta kertaa saanut tehdä näytelmää näin kauniiseen lavastukseen.
Kilpakosijat. Kantaesitys Kuopion kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 4.9.2010
Dramatisointi Tommi Auvinen, musiikki Sari Kaasinen
Ritva Kolehmainen
Ritva Kolehmainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti