Runot elävät kirjailijan lähdettyä

Parhaimmat runoista ovat ajattomia

Tommy Tabermann: Runot 1970–2010

Toimittanut Kaija Valkonen

Gummerus 2010. 636 s.

                                                                                



Tommy Tabermnn, kuva: Ritva Kolehmainen



Ruusuja Rosa Luxemburgille (1970) ja monet Tommy Tabermannin alkutuotannon runot ovat olleet mieluista luettavaa. Jossain vaiheessa runot alkoivat tuntua liian makeilta. Kyllästyminen tuli myös viihdeohjelman myötä. Runot alkoivat taas maistua, kun olin vuosia katsomatta televisiota. Tähtiä kämmenellä (1974) uusintapainos 1995 tuntui ihan mukavalta lukukokemukselta.

Tuuli,

minä keksin,

on ruohon tanssiaiset,

sade koivunlehtien kapakka.

Yöt tahtoisin likistellä ruohonkortta,

päivät juopotella koivunlehtien kansa.

(Tähtiä kämmenellä)

Jonkin kokoelman annoin kiertoon, kun en jaksanut kuunnella mukana tullutta levyä.

Tabermann oli tuottelias runoilija, vähintään kirja vuodessa.

Arvostusta osoittaa WSOYn julkaisema Ihmisen ääni -sarja. Tabermann kirjoitti ihmisen ääneen esseitä 1979.

Joskus olen pitänyt Tabermannin proosasta jopa runoja enemmän, kuten Julian parvekkeesta, Gummerus 2000. Teoksesta löytyy muutama runosäekin:

”Hymyillen hiljaa hyräillen

hän alkoi matkan viimeisen,

hän jätti meidät vain

aavistamaan et näin

kesäisin kaunis on

rauhan maa”

Tabermann on yksi siteeratuimmista runoilijoista. Runot ovat helposti aukeavia, ja siten jokamiehen käyttörunoutta. Jos ei uskalla itse sanoa tai ei löydä sanoja, voi lainata Tabermannia.

Tämän runon voi kuvitella jokaisen suomalaisen kuulleen tai lukeneen:

Haave

Tulla lujaksi,

pysyä pehmeänä.

Siinä on haavetta

kylliksi yhdelle elämälle.

(Kipeästi keinuu keinumme, 1979)

Kaija Valkosen toimittamaa teosta Tommy Tabermann. Runot 1970–2010 (Gummerus 2010) on ilo lukea. Valkonen on valinnut pieteetillä runot uudistettuun laitokseen, jossa on runoja myös Veren sokeri -kokoelmasta (2009). Valkonen kirjoittaa, että Runot 1970–2010 sisältää Tabermannin kauneimmat säkeet neljältä vuosikymmeneltä.

Elinehto

Kaikkea saa tehdä.

Kaikkea pitää tehdä.

Kaikkia ovia täytyy tempoa,

kaikkia kuita kurkotella.

On vain yksi ehto,

elinehto:

Värisevää sielua

ei saa tallata

(Intohimon panttivanki, 1980)

Kaksituhatluvulla on julkaistu paljon luovuusoppaita. Hyllyssäni on tämäkin, Jussi T. Koski & Tommy Tabermann: Luovuuden lumous, Gummerus 2002. Koski ja Tabermann luonnehtivat tekevänsä tietorunoutta.

Tavallaan opas etenee katekismuksen tapaan; ensin on sääntö ja sitten selitys mitä se on. Ilmeisesti runot ovat osin kaksikon tekemiä, mutta mukana on runolainauksia ja mietelmiäkin.

Kultainen sääntö

Opi ensin säännöt.

sitten riko niitä.

Osa selityksestä kuuluu näin: Autuaita / ovat ne jotka luovat, / sillä he voivat / rikkoa / tuhoamatta.

Claes Andersson löytää laiskuudesta luovuuden.  Ja Carl-Gustaf Lilius kehottaa kehittämään itseä; kasva lapseksi.

Ja nykyään kun julkijuopottelusta on tullut maan tapa ja vaiva, otan vielä loppuun tekijöiden yhden ohjeen.

Lääkärillä

Monta avainta.

Monta ovea.

Monta totuutta.

Ethän anna

itsesi kuolla

liian monen lääkärin

apuun?

Ja selitys kuuluu näin: Jos viina / olisi avain / luovuuden oveen / ei alkoholisteja olisi, / vaan pelkkiä / nobelisteja

Tommy Tabermannin (3. joulukuuta 1947 Tammisaari – 1. heinäkuuta 2010 Helsinki) kuolemasta on kulunut vuosi. Hänen runonsa tulevat elämään ihmisten muistissa pitkään. Valkosen kokoaman laitoksen parissa saa hyvän kokonaiskuvan Tabermannin runoudesta.