Hyvä romaani vain paranee uudelleen lukiessa

Kirja vain parani kymmenessä vuodessa

Sofi Oksanen:

Valitut teokset I;
Stalinin lehmät
Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä
Silberfeldt 2013

Luin Sofi Oksasen romaanin Stalinin lehmät ilmestymisvuonna 2003 (WSOY). Jouduin lukemaan teoksen aivan liian nopeasti. Nyt kirjalle oli aikaa kylliksi, vaikka pätkälukemiselle teos jäi. Ihmettelen miten kirja on voinut parantua niin paljon edellisestä lukukerrasta. Näin usein käy hyvälle kirjalle, siitä tulee ajan myötä loistava. Jokainen kirja on yksilö, joka vaatii omanlaisensa lukutavan.  

Oksanen on valmistautunut hyvin kirjailijan työtä varten. Oma lause löytyi opiskeluvuosina, ja hän rohkaistui osallistumaan elämänsä ensimmäiseen kirjoituskilpailuun. Novellit 1999 uutuuskirjojen hyllyssä oli innoittava ihme. Syntyi myös aito ilo onnistumisesta.

Päiväkirjan kirjoittamisesta Oksanen toteaa: ”Ihmisellä on tarve tallentaa elämäänsä myös olosuhteissa, joissa on epätodennäköistä, että viesti koskaan löytää lukijaa.”

Sofi Oksanen (s.1977 Jyväskylässä) on kirjailijauransa alusta alkaen luonut vahvaa linjaansa kirjallisuuden kentällä. Ei se määrä, vaan laatu, ja määrähän kasvaa koko ajan.

Kirjailija, kirjallisuuden tutkija ja akatemian jäsen Anders Olsson sanoi juhlapuheessaan, jonka hän piti Ruotsin pohjoismaisen palkinnon luovutustilaisuudessa Tukholmassa 10.4.2013: ”Ihailtavalla tavalla Oksanen kykenee aineellistamaan ja tekemään läsnä olevaksi huoneessa leijuvan tunnelman.” Puheen on suomentanut Martti Anhava.

Minä olin hyvä heti, Oksanen kirjoittaa ensimmäisestä kirjansa päähenkilön, bulimikko, oksennuskerrasta. Minäkertoja on hyvä valinta, oli sitten kyse autofiktiosta tai ei. Ajattelen päähenkilöä vain Annana.

Kokemattomuuttaan Anna oksensi lavuaariin, mutta hän oppii hallitsemaan tilanteet. Huumori kulkee pinnan alla.

Katariinan ja suomalainen kohtaavat tanssilattialla. Katariina oppii ensimmäisen suomalaisen sanan, kiitos.

Ei liene tavallista, että käsilaukusta putoaa sanomalehteen kääritty hana tai oven kahva. Katariinan maassa nainen voi olla rakennusmestari. Hän vaihtaisi työmaalla vialliset osat tuomiinsa uusiin.
Viru-hotellin rakennustyömaa on Viron ja Suomen suuri yhteistyöprojekti.

Suomalaisten kahvipaussit ihmetyttävät Katariina, myöhemmin monet muutkin asiat. Mutta suomalaiset tekevät heti ja huolella sen mitä pitää. Työhaalarikin saavat kiitosta. Monet työmaakäytännöt ovat erilaisia.

Treffien teko on tarkkaa, sillä keskiviikolla on merkityksensä, kun ilmaisut ovat erilaisia. Katariina ostaa suomi-viro-keskustelukirjan. Vuonna 1972 Katariina osaa ja 1680 suomalaista sanaa. Vuosilukuja on hyvä vilkaista, sillä kirjailija on taitava siirtämään henkilöitään ajassa edestakaisin.

Mummo tykkää Annasta. Hän antaa omenan ja rahaa. Anna ei haluaisi rahaa, ei omenaakaan, koska se ei ole nyt turvaruokaa.

Äidin kanssa matkatessa täytetään aina samanlainen tulliselvityslomake Viroon ja Suomeen kuljettaessa.  Äidille on usein ehdotettu, että tyttö voisi tuoda sitä tai tätä kassissaan. Ei kukaan pientä tyttöä epäile. Äiti ei suostu.

Syömissession kuvaus on hurja. Rällätään kunnolla: Leipää, tietenkin rasvaista juustoa, appelsiinimarmeladia, kaurakeksejä, suklaakeksejä, suklaalevyjä, pitsoja, karjalanpiirakoita, Ambrosiakakkuja, pakastekorvapuusteja, mango-melonijäätelöä ja aina oikeaa voita. Musiikkia pitää olla ja puhelimet pois päältä. Tuoreeltaan oksennettu jäätelö maistuu jäätelöltä.

Äiti ei vahingossakaan puhu tyttärelle viroa. Anna lopettaakin viron puhumisen kokonaan. Muutamassa vuodessa kielten sekoittuminen lakkaa.

Virolaisia pidetään venäläisinä. Suomalaiset eivät voineet käsittää, etten puhu venäjää. Äiti kasvatti minut hiljaiseksi. Hän tiesi, että väärät sanat voivat tappaa.
Äiti oli päättänyt, että Sysi-Suomessa kasvaneena tytönkään tarvitse muistaa maata, josta oli tullut.
Äiti ja tytär käyvät Virossa. Niitä matkoja ei ollut, kun niistä ei puhuttu.

Koulussa terveydenhoitaja ryhtyy tarkkailemaan Annan painoa, kyselee vanhempien pituudet ja antaa lapun äidille vietäväksi.

Koulussa piti tehdä sukupuu. Anna keksi sen. Irene-ystävä ei paljasta häntä, mutta suhde muuttuu.

Myöhemmin puoliverisyys tiedettiin. Miten tuolla voi olla varaa kieltäytyä rehellisestä suomalaismiehestä.

Anna kuulee, kuinka laivalla suomalaismiehet kehuvat huorissa käynneistään. Ne säikähtävät hiljaisiksi, kun äiti tulee Annan viereen ja alkaa puhua suomea.

Neuvostomaa ja neuvostokansalaisen kuvaus hämmästyttää. Ironiaakin.

KGB:n ja Supon ohje on, ettei pitäisi olla tekemisissä itäblokista tulleiden kanssa. Nuuskijoita ja koputtajia voi olla kaikkialla. Kehenkään ei voinut luottaa. Kuka tahansa saattoi ehdottaa, että laukussa voisi viedä jotain.

Annalla ja äidillä on monia laukkuja matkoillaan. Kaupattavan tavaran kuljetus on monimutkaista. Äiti tuo tavarat uusina, joku ostaa ja käyttää. Lopulta joku panee tavaran myyntiin kalliimmalla kuin mitä osti äidiltä.

Joskus äiti väsyy tuomaan deodoranttia koko suvulle ja kahvipaketteja virkamiehille.
Isukki tuo aina tuliaisia. Siihen liittyy oma pelinsä.

Äiti kiertää kaupat, joissa voisi tavata tuttuja. Suomalainen ”poro” on tuttu Tallinnan laivoilla matkustaneille, samoin kännäävät naiset. Olen monta kertaa hävennyt porojen vuoksi. Oksasen kuvaukset tuntuvat aidoilta. Sivistyskansan parissa suomalaisten örvellykset ja isottelut hävettävät. Sukkahousut vaihdannan välineinä olivat moninaiset.

Venäläinen propaganda kertoo, että kaiken saa anteeksi, kun vain

tulee esiin. Jotkut uskovat, että Siperia odottaa tai ampuminen on edessä. Kiinni saatujen ja tapettujen metsäveljien ruumiita heitetään kaivoihin tai tuodaan torille näytille tai syötetään palveluskoirille. 
 

Stalinin lehmät on hyvä pohjustus Puhdistukselle ja Kun kyyhkyset katosivat -romaanille. Vasta luettuani uudelleen Stalinin lehmät ymmärrän sen  ja sitä seuranneet kirjat paremmin. Ymmärrän pelon ja epäilyn.

Hukka, Annan poikaystävä, on ollut kuvioissa mukana. Hänestä tulee kyselijä. Hän haluaa tietää mitä ja miten Anna haluaa. Suhde on erikoinen.

Eletään tilanteisiin, että työttömyyspäiväraha on suurempi kuin opintotuki ja sillä sai enemmän ruokaa ja viinaa, muutaman viivankin silloin tällöin.

Kun äiti saa tietää, että Annan opintotuki on katkaistu, hänen hoivaviettinsä alkaa toimia. Annan mielestä liian myöhään.
Äiti on sitä mieltä, että ilman akateemista loppututkintoa ei ole mitään.

Oksasen kieli on komeaa, virheetöntä suomea. Henkilökuvaukset ovat värikkäitä ja tosia. Sanataituri.

”Äiti sanoi, että kaikista venakoista, jotka olivat pienen siroja nuorina, tuli äitimisen myötä turseita. Mutta sellaisia turseita viiksekkäitä ei enää ole.”

Nykyaika muutti Tallinnan. ”Miliisit ovat kaikkialta poissa. Meitä ei enää seurata. Saamme liikkua vapaasti, sikäli kun rikollisuudelta uskallamme.”

Tallinnan tavarataloon näkyi tulleen maisemahissi. Kuka muistaa vielä Kaubamajan kuluneet portaan ja olemattoman vähäiset tavarat.

Kaljojen rahtaaminen matkatavaroina huvittaa lukiessa. Olen noita hajoavia laatikkopakkauksia itsekin nähnyt. Humalaiset matkustajat yrittävät saada kiinni terminaalin viettävällä käytävällä pyöriviä tölkkejä, jotkut kontaten.

Ihmisten mielenkiinto virolaisuutta kohtaan on pienempi mitä länsimaisemmaksi Viro muuttuu. 

 ”Anna sanoo: Äiti kulta, äitiseni, minä en enää pelkää. Enkä halua takaisin.”

4.4.2008 Tallinnan laivalla pidettiin Puhdistus-romaanin julkistusjuhla. Samalla matkalla tutustuttiin Patarein vankilaan ja sen historiaan. Järkyttävä paikka. Miten voimme olla niin tietämättömiä, vaikka paikka näkyy laivalle asti satamassa. Sitä mitä emme näe, ei meille ole olemassa. (Otin kuvan kirjailijasta Patarein ulkopuolella.)

Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä

Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä on erilaista luettavaa kuin itse romaani. Hyvää taustaa romaanin lukeminen näytelmälle antaa, sillä tapahtumat sijoittuvat Viroon 1930-luvulta vuoteen 1966.  Ensimmäinen miehitys 1940–1941, Kansallissosialistinen neuvostomiehitys 1940–1944 ja toinen neuvostomiehitys 1944–1991.  

Näytelmän kantaesitys oli 27.11.2913 Suomen kansallisteatterissa. Luin Helsingin Sanomista näytelmän arvostelun ja ajattelin, etten mene katsomaan. Jotkut toimittajaystävät ovat kehuneet esitystä, joten voi olla, että käyn näytelmän katsomassa.

Kuopion kaupunginteatterin esitystä odotan. Sofi Oksasen viimeisimmän romaanin Kun kyyhkyset katosivat dramatisointi nähdään Kuopion kaupunginteatterin päänäyttämöllä alkuvuodesta 2016.

Kuopiossa näytelmän tulee ohjaamaan virolainen teatterilegenda Priit Pedajas (s.1954). Hän on Viron ansioituneimpia teatteriohjaajia. Hän aloitti Eesti Draamateaterin ohjaajana vuonna 1992 ja toimii nykyään teatterin taiteellisena johtajana tehden säännöllisesti myös ohjaustöitä. Virolainen ohjaaja ohjaa Sofi Oksasen näytelmän ensimmäistä kertaa Suomessa. Ohjauksen lisäksi Pedajas vastaa myös näytelmän musiikista. Skenografina toimii niin ikään virolainen Liina Unt.