Turkan runoissa kuolemakin on täynnä elämää

Sirkka Turkan tunnemme hevosrunoistaan

 

Viikon 42 runo 22.10.2017

 

Olin tumma tuutulapsi, äidin sylissä aina, pellonjuuri.

                   Ai, runoilija työssä, onko se

                   törmännyt johonkin

                    silmäkulmat noin mustina.

         My world is empty now, baby.

                Joo, joo, kaikki tässä venyttelee,

         ravistelee, kissat, koirat, hevoset

             sun muut, silmät kiinni, niin että

                      valjaat helisee.

         Ja taivas aukeaa, lumi lentää, se peittää

                      meidät, pihan, kaikki vuodet, kuutamon.

              Koirien haudat, paljon seistiin kuopan

                    reunalla, tuska oli kova,

                       ei ollut varaa itkuun, teki niin kipeää.

              Tuuli löi kerran seinään. Ja lujaa.

                     Silloin sinä lähdit, kaunis kohtalo.

                          Ai, että minä sinut unohtaisin

                          kuopan reuna, tuska kova.

Sirkka Turkka: Niin kovaa se tuuli löi, Tammi 2004.

 

Sirkka Turkka (s. 2. helmikuuta 1939 Helsinki) on suomalainen runoilija.  Hän pääsi ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta 1962, valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1967, valmistui tallimestariksi Ypäjän hevoshoitokoulusta 1970. Hän on ollut mukana Iowan yliopiston kirjailijaohjelmassa 1991.

Turkka on työskennellyt Helsingin kaupungin kouluvirastossa 1960-luvulla ja 1971–1972, lomasijaisena Auroran sairaalan kirjastossa 1965, Nikkilän sairaalan kirjastossa 1974–1975, Espoon tallissa tallimestarina 1980–1981 ja hevosten hoitajana Honkolan kartanossa Urjalassa 1984−1986. Hän on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1974. Hän asuu Lohjalla.

Parikymmentä runokokoelmaa kirjoittanut Sirkka Turkka on saanut merkittävät runopalkinnot;

valtion kirjallisuuspalkinto (1980, 1984)

Finlandia-palkinto (1986 teoksesta Tule takaisin, pikku Sheba)

Tanssiva karhu -runopalkinto (1994 teoksesta Sielun veli)

Pro Finlandia -mitali (1996)

Eino Leinon palkinto (2000)

Tammen tunnustuspalkinto 2002

Aleksis Kiven palkinto (2005)

Nuori Voima -palkinto (2009)

Oli taas vaikea valita viikon runoa. Niin kovaa se tuuli löi -kokoelmasta otin kaksi runoa ehdolle ja luin kokoelman taas kertaalleen läpi. Toinen runo samasta kokoelmasta oli vaihtoehtona ”Kaikilla on aina kiire. Haudassa se loppuu.”

Luin aikoinaan Finlandia-palkitun runokokoelman ja pidän siitä. Sattumoisin löysin kirjaston poistomyynnistä Tule takaisin, pikku Sheban ja ostin sen itselleni. Pidän myös kokoelmasta Nousevan auringon talo, Tammi 1997. Selaan silloin tällöin Turkan Runot 1973 – 2004 -opusta. Luen runoja sattumanvaraisesti, sillä 821-sivuinen teos on ”semmoinen pöytäkirja”. Arvokkaassa teoksessa on ansiokas Jukka Koskelaisen esipuhe. Jukka Koskelainen (s. 1961) on suomalainen kirjailija ja suomentaja. Hän on julkaissut viisi runokokoelmaa ja kolme esseeteosta.

Olen tavannut Sirkka Turkan Oriveden opistossa. Hyvä kohtaaminen. Opistossahan olen kohdannut maamme merkittävimmät kirjailijat.