Musta komedia naurattaa, eikä lahjakellokaan käy

Aki Kaurismäen nimi on laadun tae

Aki Kaurismäen I Hired a Contract Killer -elokuva sai vuonna 1990 ensi-iltansa. Siitä on tullut kulttielokuva.  Hired a Contract Killer -näytelmäversio nähtiin kantaesityksenä Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä tammikuussa. Vieraileva ohjaaja prahalainen Miroslav Krobot vastaa myös näyttämösovituksesta. Lavastus ja puvustus ovat tšekkiläisen Andrej Durikin käsialaa. Hän on nyt ensivierailulla Kuopiossa.

Krobot tuntee Kaurismäen tuotantoa. Vuonna 2011 Tampereen Teatterikesässä nähtiin hänen versionsa elokuvasta Mies vailla menneisyyttä, mikä valittiin tuolloin ylivoimaisella äänivyöryllä festivaalien merkittävimmäksi esitykseksi.

Miroslav Krobotin edellinen Kaurismäki-sovitus Mies vailla menneisyyttä (2010) on ollut menestys myös Krobotin kotimaassa. Viisi vuotta sitten Krobot sovitti suomenkielisen elokuvan tšekinkieliseksi näytelmäksi. Nyt englanninkielisestä elokuvasta on saatu suomenkielinen näytelmä. Tekstin on kääntänyt Kari Senius, joka asuu Prahassa ja edistää kulttuurinvaihtoa Tšekin ja Suomen välillä.

Katri-Maria Peltola, Virpi Rautsiala ja Pekka Kekäläinen

 

Ilkka Pentti, Pekka Kekäläinen - Eihän tämä  edes käy! ja Virpi Rautsiala

Kaurismäen musta komedia kertoo Henri Boulangerista, työnsä menettävästä virkamiehestä, joka ei onnistu saamaan edes itseään hengiltä. Hän palkkaa ammattilaisen tappamaan itsensä, ja huomaa, että haluaakin elää. Oopperan orkesterissa viulua soittava Henri Boulanger on juuri saanut potkut 15 vuoden työstään. Hän on pettynyt elämäänsä, mikään ei onnistu häneltä. Kohtalon käsi työntyy esiin, ja rakkaus astuu Henrin elämään. Hän haluaa perua sopimuksen ammattitappajan kanssa, mutta on jo liian myöhäistä.

Ohjaaja Krobot on muokannut esityksen musiikilliseksi. Henri Boulanger (Pekka Kekäläinen) ei olekaan arkinen konttorityöläinen vaan orkesterin kakkosviulisti, joka saa potkut kesken W. A. Mozartin Taikahuilun. Päättämätön viulisti jää pyöriskelemään työpaikalleen, eikä osaa lähteä, vaikka sanookin: nyt hetikö. On vielä seremoniatkin. Järjestäjä (Virpi Rautsiala) hakee lahjatavaralaatikon, josta ojentaa kultaisen kellon viulistille. Vahakasvoinen kylmäeleinen järjestäjä näyttää vielä kaulakorun, jonka Boulanger olisi saanut, jos olisi ollut nainen. Mies kääntyy kannoillaan: Eihän tämä edes käy!

Rautsiala – mikä humoristi.

Kohtalo puuttuu peliin, silmistähän se rakkaus alkaa… Pitkä viskinhuuruinen katse Margaretin (Katri-Maria Peltola) silmiin saa huuman syttymään.

Vaikka näyttämöllä heilutaan pyssyjen kanssa, esitys ei ole pelottava, sillä huumori on vahvasti läsnä. Ihmiset ovat itsensä karikatyyrejä. Valloittavia. Nauru kuplii sisällä ja pääsee välillä valloilleen hauskan esityksen myötä. Näyttää siltä, että kaikki pelaavat yhteen, tämä on meidän juttu. Näytelmässä vierailee suomalaistunut Maksim Pavlenko (alttoviulussa).

Musiikin ammattilainen, muusikko ja musiikkipedagogi Elina Kemppainen, pitää soittaja-näyttelijät ruodussa. Mozartin Taikahuilu kantaa, jotenkin kummasti se sopii näytelmään, vaikka en tiedä miksi.

Krobot toivoi ensi-illassa, että tarina ei unohtuisi seuraavaan aamuun mennessä. Toive toteutui ainakin minun kohdallani. Kirjoitan tätä kuukauden kuluttua, ja näytelmä muhii yhä ajatuksissani.

Aplodit ensi-illassa olivat valtavat ja pitkät. Luulenpa, että säästän uusintakatsomiskerran ensi syksyyn.

Käsiohjelma on komea. Kaurismäki on lainannut kasvonsa Mozartille. Komean peruukin alla ovat tuimat kasvot, mutta onko mukana sittenkin inhimillinen myhäily? Tekstit ovat Kari Seniuksen ja Maija Voutilaisen, myös taitto on Voutilaisen työtä.

Kannen piirros on Antti Voutilaisen käsialaa. Valokuvat Mikko Mäntyniemen.

Kaiken teoria

 

                   Maaliskuun elokuva Hopeatähdessä 3.3. klo13

 

 

Stephen Hawkingsista kertova menestyselokuva Kaiken teoria

          Miespääosan esittäjä brittinäyttelijä Eddie Redmayne sai äskettäin Oscar-palkinnon.

”Ihmisen pyrkimyksille ei pidä asettaa rajoja. Olipa elämä miten tukalaa tahansa, niin kauan kuin on elämää, on toivoa.” – Stephen Hawking

Käsikirjoitus Anthony Mc Carten (Jane Hawkingin kirjan Travelling to Infinity: My Life with Stephen pohjlata).

KAIKEN TEORIA kertoo yhdestä maailman merkittävimmistä elossa olevista ajattelijoista, astrofyysikko Stephen Hawkingista. Se on myös tarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus oli kyllin väkevää uhmaamaan kovintakin kohtaloa. Vuonna 1963 maineikkaan Cambridgen yliopiston lahjakas kosmologian opiskelija Stephen (Eddie Redmayne) etenee tiedemaailmassa pitkin harppauksin.

Stephen myös rakastuu kirjallisuustieteitä opiskelevaan Jane Wildeen. (Felicity Jones). Stephen on vasta 21-vuotias, kun hänellä todetaan harvinainen motoneuronisairaus. Elinajan ennuste on karu: korkeintaan kaksi vuotta. Nuoripari päättää silti pysyä yhdessä, ja Jane kannustaa Stepheniä tekemään loppuun väitöskirjansa, jossa on mukana hänen teoriansa universumin synnystä.

Kaiken teoria on kevään 2015 suuria ensi-iltoja Suomessa. Maailmalla on jo ehditty ylistää elokuvan näyttelijöitä ja tyylitajuista ohjausta. Myös Stephen Hawkings on ollut mukana elokuvan tekoprosessissa.

 3. 3. klo 13 Kuvakukko, Vuorikatu 27.

Kammioiloa on ilo lukea

Kansikuva, Lukeva tyttö

Hyvä kirja ei vuodessa vanhene

Liisa Enwald:

Kammioiloa
ntamo 2013. 235 s.

FT Liisa Enwald tunnetaan monista kirjallisista töistään, myös kirjoittajien ohjaajana ja opettajana sekä tutkijana. Hän ohjaa muistelmien kirjoittajia, mutta Kammioiloa on enemmänkin omaelämäkerrallinen teos.

Enwald löytää sielun vaikka piirongista. Lapsuuskodin piironki on nyt hänen kodissaan monet muutot kestäneenä. Hänen äitinsä oli piirongin teetättänyt ensimmäisillä opettajan palkkarahoillaan.

Kajaanilaisella puuseppä Pikkaraisella oli kärsivällisyyttä ja taitoa tehdä kaiverrukset ja puuleikkaukset pieteetillä. Ja Enwaldilla on tietoa ja intoa kaivaa esiin kirjalliset vastaavuudet. Gaston Bachelard pohtii Tilan poetiikka -teoksessa kaapin olemusta. ”Kaappi on Bachelardin mukaan täynnä muistojen mykkää meteliä.”

Enwald kuvaa myös piirongin sisältöä ja sitä mihin sai koskea ja mihin ei. Alimpaan laatikkoon olivat päätyneet adressit, joita lapsikin sai lukea vaan ei repiä.

Pelottavat satukirjat panin sinne piiloon itseltäni, Enwald kirjoittaa. Kirjailijan ikätoverit tunnistavat kalmistot (kolkko sana). Hautausmaakävelyt ovat nykyään suosittuja.

Hautakivi kertoo vainajan statuksesta. Kestävästä rakkaudesta Enwald antaa esimerkin Lassi Nummen runolla:

He katsovat toisiaan kauniisti, hellästi.

                     He hajoavat tomuksi.

Marmorissa he viipyvät lähekkäin

          kolme vuosituhatta, neljä.

Ja muualla? Tomuna, tuulessa, ilmojen teillä?

Hän oudoksuu amerikkalaista tapaa valmistaa vainajan tuhkasta timantti, muistokoru jälkeenjääville. Antiikin hautakirjoituksista on tehty suomennosvalikoima Hautojen lauluja (suom. Arto Kivimäki ym. Tammi 2008)

Malliksi napakka ja ironiseksi kärjistyvä epigrammi:
”Niukasti söin, niukasti join. / Elin pitkän raihnaan elämän. / Sitten kuolin. / Samaa toivon teille.”

Paitsi seremonian vuoksi, niin haudalla käydään myös muistojen vuoksi, Enwald jatkaa. Hautakivistä voi lukea titteleitä, niissäkin tavat ovat muuttuneet. Polttohautaus on yleistynyt ja rituaalit ovat toiset.

 Värssy päivässä

Enwald kertoo ensimmäisestä muistikirjastaan, jonka sai lohdutukseksi, kun ei päässyt isänsä hautajaisiin, koska makasi keuhkokuumeessa.

Muistit ovat yhteistä omaisuutta kuten kansanrunous. Värssyjä kirjoitellessa syntyi runomitan taju.
Korva oppii tunnistamaa ja värssyjä oppii helposti ulkoa, Enwald kirjoittaa. Hän ottaa esiin värssyjen villin käytön; säejako saattaa muuttua ja tekijää ei mainita.
Enwald tunnustaa kuuluneensa kurissa kasvatettujen joukkoon. Ja niinhän me aikalaiset opettajille niiattiin, kun jotain opettajalle ojensimme. Opettajia luonnollisesti teititeltiin. Enwald toteaa, että meni vuosikymmeniä lapsuudessa sisäistettyjen asetelmien purkamiseen. Ja mitä meistä isoina tuli?
Kuri ja säännöt opettivat ihan luonnostaan moraalintajun.

Kannattaa lukea kirjasta Tomas Tranströmerin sanat. Oppilas saapukoon kouluun säädettyyn kellonaikaan ja asianmukaisesti pukeutuneena – –

Suomen kielioppi taottiin aikanaan päähän niin että säännöt muistetaan yhä.

 Koko eläminen on elämyksiä

Ajat muuttuvat. Ihanneopettajaksi nähdään rinnallakulkija, mutta traditionaalisella opetuksella on ansionsa, Enwald muistuttaa.

Kiitä, kuuntele ja kunnioita, kolmen k:n periaate. Korva voi olla opettajan keskeinen työväline, sanoo Enwald. Valtaa käyttämällä voi myös nostaa. Hän siteeraa Risto Ahtia: ”Oppilas on kohotettava sille tasolle, jolla hän oikeasti on.”
Taiteen tärkeyden hän näkee lehtori Liisa Vanaksen kautta. Tärkeintä on nähdä taidetta, tehdä taidetta ja välittää sitä. ”Katseluhan on jo kuvan tekemistä, kuten kuuntelu musiikin tai lukeminen runon.”
Yliopistolta Enwald mainitsee itseään innoittavia opettajia mm. Aarne Kinnusen, paljon muitakin.
Hän kertoo kuinka opettamisen ilo syntyi. Yksilöohjaus oli ankara lohko.

Oma lukunsa on kuorolaulu, josta Enwald kirjoittaa kiinnostavasti ja omakohtaisesti. Kuorolaulumatkasta tuli pitkä taival ja se tietääkseni jatkuu yhä.

Kuorojen välillä on valtavia eroja. Kuoro kasvattaa sosiaalisuutta, mutta se on myös intensiivistä työtä. ”Laulusuomentajan onni on, että mitta on korvan asia.” Sanoilla kokeilu on tunnontarkkaa työtä.
Ja sitten ovat vielä editoijat, nuo näkymättömät. Hilja Mörsärin aforismi kertoo editoinnin olemuksesta: ”Muutit kaiken ja silti toivoit, että käsialani säilyisi.”  

Sanojen merkitykset ovat erilaisia. Eikä laulukäännöksiä voi testata kuin laulamalla. Enwald ohjaa lukijaa näkemään miten kovaa työtä käännöstyö on, innoittavasti! Merkitysvastaavuus käännöksessä on aina likiarvo. Paljon Rainer Maria Rilkeä kääntänyt Enwald näyttää onnistuvan missä vain.

Suomentajaksi Enwald kertoo tulleensa sattumalta. Niinhän hyvät asiat usein tapahtuvat

Enwald arvostelee julkisen kielen stiiknafuulia, ja aiheesta. Hän paljastaa samalla huumorintajunsa ja kielinokkeluutensa. Hän nostaa esiin hyvän tyylin puolestapuhujan, Jouko Tyyrin, joka on kirjoittanut: ”Murteet murenevat, korva turmeltuu. Hallinnollinen tyyli hallitsee – –  Sen varsinainen kukka on julkilausuma, joka toteaa ja edellyttää.”

Vallan riemastuttavaa on lukea Jukka Ukkolan Suomen Kuvalehdessä ollutta pakinasitaattia vuoden 2011 vaalien aikaan:

Niin, nythän on niin, että lähtökohtaisesti täytyy sanoa, että liirumpa hyvinkin laarum, jos kohta pitkässä juoksussa ottiatuota vaapulavissum  – – Mutta kyllä toimintaympäristössä tarvitaan dynaamisen nousujohteista itse ohjautuvuutta, koska lähtökohtaisesti tukipaketti on kirvesvartta ja aidanseiväs.” Taitavasti on Enwald lainauksia käyttänyt!

Enpä ole tullut ajatelleeksi tätäkään: mainoksissa ei kannata nostaa esiin sanaa turvallinen, sillä se saa mielen heti ennakoimaan kolaria.

Äitinsä käyttämiä sanoja Enwald luettelee ison joukon ja harmittelee ettei niitä aikanaan tallentanut.

Näitä voi lukija mielessään arvuutella: kutjottaa, hurseltaa, räpelö, nyrpäke, ja entä tämä, hurahtaa kielelle kuin lutjakas sylki.

Monissa kammioissa Enwald on töitään tehnyt, jopa ikkunattomissa yliopiston kopperoissa. Virittyminen yksitoikkoiselta näyttävään tekemiseen antaa elämän maun. Enwald muistaa tiedemiesmesenaatti Einar Reuterin sanat, kun tämä kuuli hänen pyrkivän opiskelemaan kirjallisuutta ja estetiikkaa. Ihana ala! Siinähän on koko elämä.

Teokset: - Luova kirjoittaja. Gummerus 1980. - Kaiken liikkeessä lepo (väitöskirja Mirkka Rekolasta). SKS 1997. - Intervalleja (esseitä). TAI-teos 2001. - Pohjajään ilo. Helvi Juvosen runoudesta. SKS 2006. - Elämä tarinaksi (Marja-Riitta Vainikkalan ja Anja Vähäahon kanssa) KVS 2003. - Virren virtaa (Tuula Hökän kanssa) KVS 2010. - On ruusu putkahtunna. Kirjoituksia joululauluista    (Esko Karppasen kanssa). ntamo 2014. -  Kammioiloa, ntamo 2013

Ja suomennokset:

 

– Rilke, Rainer Maria, Kirjeitä nuorelle runoilijalle. TAI-teos 1993. ntamo 2012

– Rilke, Rainer Maria, Hiljainen taiteen sisin. Kirjeitä vuosilta 1900–1926. TAI-teos 1997. ntamo 2012

– Rilke, Rainer Maria, Marian elämä – Das Marien-Leben. TAI-teos 1998. ntamo 2012

 – Rilke, Rainer Maria, Die Sonette an Orpheus – Sonetit Orfeukselle. TAI-teos 2003. ntamo 2012

 Lisäksi suomentanut n. 50 yksin- ja kuorolaulutekstiä Sibelius-Akatemian Laura-tietokantaan.

 

Katsojakin voi olla ylpeä teatterista

NUORET TÄYTTÄVÄT KUOPION KAUPUNGINTEATTERIN MARIA-NÄYTTÄMÖN TOUKOKUUSSA

 

Työryhmä KV14 Ingmanin valokuvauksen opiskelijat

Valtava otanta ikivihreitä pop- ja rock-klassikkoja kuuluu Minna Canthin lukion ja Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukion yhteistuotanto Back to the 80´s. Mukana työryhmässä on lähes kuusikymmentä nuorta ja puolenkymmentä opettajaa.

Back to the 80´s edustaa Suomessa harvoin näyttämöllä nähtyä High School -musikaalia, jonka toteuttamisesta vastaa kahden kuopiolaislukion oppilaat opettajiensa johdolla, yhteistyössä Kuopion kaupunginteatterin kanssa. Kaikki näyttelijät, tanssijat ja peräti kaksi eri bändikokoonpanoa on kasattu paikallisista oppilaista.  Jopa suomennoskin on tehty oppilastyönä. Luvassa on siis aitoa kasarimeininkiä sellaisten nuorten esittämänä, jotka eivät olleet edes syntyneet kultaisella kahdeksankymmentäluvulla.

Back to the 80´s nuorisomusikaalin ohjauksesta vastaa Kerttu-Liisa Pirinen, musiikin harjoittamisesta Ville Heikkinen, Matti Sariola ja Siiri Ahtola. Koreografioista vastaa Reetta Varis. Lavastuksen suunnittelee Jukka Horsmanheimo ja puvustus syntyy Ingmanin käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen työnä.

Musikaalin ensi-ilta on Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä torstaina 7.5. klo 19. Esityksiä on kaavailtu alustavasti yhteensä viisi.

 

*****

Kuopion kaupunginteatterin näyttelijäkaarti vahvistuu ensi syksynä Mikko Rantanivalla (s.1974). Rantaniva valmistui näyttelijäksi Tampereelta vuonna 2001, ja hän on esiintynyt sen jälkeen mm. Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. Hänet tunnetaan myös televisiosarjoista Tie Eedeniin, Jurismia! ja Alavilla mailla hallan vaara. Tänä keväänä Rantanivan voi nähdä mm. Uuden Iloisen Teatterin revyyssä Linnanmäen Peacockissa.

Mikko Rantaniva debytoi Kuopiossa syksyllä

Rantaniva debytoi Kuopiossa syyskuussa kantaesityksensä saavassa Sylityksin-näytelmässä,

jonka käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa kuopiolaislähtöinen Anna-Elina Lyytikäinen.

 Lyytikäisen uutuusnäytelmä käsittelee lapsettomuuden problematiikkaa Lyytikäiselle ominaiseen

 mustanhuumorin tyyliin.

– Haluamme ottaa ohjelmistoomme vähintäänkin yhden kotimaisen kantaesityksen joka vuosi ja tätä kautta vahvistaa uuden suomalaisen draaman asemaa ammattiteatterikentässä, Laasonen kertoo.

Lyytikäinen myös ohjaa näytelmänsä.

Sylityksin-näytelmän ensi-ilta on 11. syyskuuta Maria-näyttämöllä. Vastakappaleekseen se saa huippusuositun ja hulvattoman Housut pois -musikaalin. Musikaalin ohjaa helsinkiläinen Milko Lehto ja siinä vierailevat mm. TV 2:n Uusi päivä -sarjasta ja Helsingin kaupunginteatterista tuttu Matti Leino sekä Miss Saigon -musikaalin pääroolissa Helsingin kaupunginteatterissa esiintynyt Mika Turunen. Housut pois avaa Kuopion kaupunginteatterin esityskauden 2015–2016. Ensi-ilta on 5.9. Minna-näyttämöllä.

*****

Kuopion kaupunginteatterilla on takanaan uskomattoman upea kausi

Kuopion kaupunginteatterin johtaja Pekka Laasonen kertoo: – Kevätkausi kului evakossa, osa kesästä muutossa ja syksyllä uusittu teatteritalo toi mukanaan monia odottamattomia asioita.

– Mutta tekniikka on pelannut hyvin ja uudet tilat ovat mielestämme erittäin toimivat.

Kiinnostus uutta taloa ja ohjelmistoa kohtaan on ollut valtava. Syksyn kävijämäärä nousi yli 37 000.

– Ja kun puolet vuodesta olimme väistötiloissa, kahdella Kuopion keskustan koululla, niin koko vuoden saldo – yli 56 000 kävijää – on erinomainen saavutus.

Syksyn suosituin näytelmä oli Olli-Matti Oinosen ohjaama The Sound of Music. Sen täyttöaste oli 98 prosentti, mikä merkitsee 15 000 katsojaa.  Maria-näyttämön katsotuin oli Sirpa Kähkösen kirjoittama ja Lasse Lindemanin ohjaama Helene S. – rakkaudella. Se näki viime syksynä yli

4 200 katsojaa.

Erilaisia tapahtumia, näytelmäesitykset mukaan lukien, teatterilla oli syksyn aikana peräti 389 eli keskimäärin yksi tapahtuma joka arkipäivä talon avauksesta jouluun.

*****

Tulossa mielenkiintoinen kevätkausi

Teatterinjohtaja Laasosella riittää uskoa myös tälle keväälle.

Kattauksemme on mielenkiintoinen, hän uskoo. Tammikuun ensi-iltoinamme on kaksi klassikkoa.
Ensimmäisenä on vuorossa venäläisen teatterin kiintotähden – Anton Tšehovin Lokin – uusi ja moderni tulkinta Heini Tolan ohjaamana.
– Toinen ensi-iltamme on ainutlaatuinen teatteritapaus. Mustanhuumorin ja niukan kerronnan mestarin Aki Kaurismäen, jo klassikoksi muodostunut kulttielokuva I Hired a Contract Killer siirtyy valkokankaalta näyttämölle prahalaisen Miroslav Krobotin ohjauksessa. Sen ensi-ilta oli 28.1.

Huhtikuussa on sitten lasten vuoro. Dorothy, Variksenpelätin, Peltimies ja Leijona saapuvat Minna-näyttämölle 2.4. noitien ja Maiskisten kanssa Ihmemaa OZissa. Ohjaajana on Olli-Matti Oinonen.

Odotettu on Eestin Draamateatteri vierailunäytelmällään Virolaiset hautajaiset (31.3.). Tämän vuoden Riksteatterin vierailu on Teatern Galeassenin Vår klass – XIV oppitunnin edestä historiaa (20.4.). Ja 7.5. Maria-näyttämö täyttyy kuopiolaisista koululaisista, kun Neil Goodingin musikaali Back to the 80’s saa ensi-iltansa. Oppilastyönä tehdyssä musikaalissa esiintyy opiskelijoita sekä Minna Canthin lukiosta että Kuopion Yhteiskoulusta.

Syksyltä keväälle jatkavat The Sound of Music, Helene S. – rakkaudella, Kaikki Kivestä, Gabriel, tule takaisin! ja Koko kansan talo.

 

*****

Virpi Rautsialan raportti KOMMANDO – vapautta ja vastuuta laitosteatterissa. Kuopion kaupunginteatterissa toteutettiin vuosien 2012–2014 aikana merkittävä peruskorjaus ja pienen näyttämön uudisrakennushanke. Rakentamisen ajaksi teatteri muutti väistötiloihin. Evakkoajalle normaalin teatteritoiminnan kainaloon perustettiin teatterinjohtaja Lasse Lindemanin toimesta KOMMANDO- ryhmä. Ryhmän tavoitteena oli rakentaa kaupunginteatterin sisään uutta työkulttuuria, toteuttaa uusia esittävän taiteen ajattelutapoja, luoda verkostoja ulospäin ja jalkautua.

Virpi Rautsiala (vas.), Janne Puustinen ja Mikko Paananan

Ydinryhmän muodostivat näyttelijät Virpi Rautsiala ja Mikko Paananen sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja Janne Puustinen. Kahden ensimmäisen vuoden aikana KOMMANDOssa oli mukana joka toinen kaupunginteatterin työntekijä tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän, lavalla tai lavan ulkopuolella.

Yhteistyökumppaneita löytyi odottamattomistakin osoitteista: sairaalasta, poliisista, kadulta.

Teatterinjohtaja Lindeman asetti KOMMANDOn vastuuhenkilöksi näyttelijä Virpi Rautsialan, joka raportoi KOMMANDOn kiitettyä toimintaa kirjallisessa muodossa. KOMMANDO kiinnostaa teatterikenttää valtakunnallisestikin, ja raporttia on odotettu.

 Alun perin raportin oli tarkoitus käsitellä vain KOMMANDOn ensimmäistä vuotta, mutta koska toiminnan luonne muuttui, katsottiin järkeväksi dokumentoida samoihin kansiin hieman myös toista kautta. Raportti on tarkoitettu toimintakertomukseksi, pohdinnaksi, keskustelunavaajaksi, kyseenalaistajaksi, innoittajaksi, työkaluksi erikokoisiin teattereihin ja yhteisöihin sekä erimerkkitapaukseksi erilaisten yhteistyökumppanuuksien luomisessa.

KOMMANDO - raportissaan Virpi Rautsiala avaa toiminnan sisältöjä, erilaisia toteutusmalleja ja pohtii KOMMANDOn kokonaisprosessia normaalin teatteriohjelmiston rinnalla. Raporttia syventävät kentältä tulleet palautteet ja monet valokuvat, jotka värittävät toiminnan luonnetta. Rautsialan päiväkirjalainauksista kuultaa taiteilijan ja organisaattorin työnkuvan moninaisuus kaupunginteatterin ja KOMMANDO-kokeilun antoisalla vuoristoradalla.

”Kommando osoitti kahdessa vuodessa, että laitosteatteri voi säteillä monella hyvällä tavalla ulos- ja sisäänpäin. Teatterin ei tarvitse olla paikka, jossa ´vain´ esitetään ja katsotaan. Laitosteatterikin voi muovautua monenlaiseksi esittävän taiteen toimintakentäksi.”

 

 

 

 

Lindgrenin huumori ihastuttaa ja teksti koukuttaa

Unohdammeko vanhuksemme laitoksiin?

 

Minna Lindgren:

Ehtoolehdon pakolaiset

Teos 2014. 235 s.

 

Minna Lindgren on aloituksen mestari.

Siiri Kettunen, Ehtoolehdon asukas, herää kauheaan meteliin ja luuli joutuneensa helvettiin.

Kirjailija on ottanut sydämen asiakseen ravistella vanhustenhoidon puutteita ja rahastusta. Hän muistuttaa, että vanhoja ihmisiä ei saa unohtaa laitoksiin. Paasaaminen ei auta, satiiri puree kovemmin.

Lindgrenillä on herkkyyttä nähdä vanhojen rouvien elämää. Ehtoolehdon pakolaiset on jatkoa Kuolema Ehtoolehdossa -teokselle, mutta voi sen lukea itsenäisenä osanakin, jos malttaa jättää väliin edellisen.

Ehtoolehdon asukkaita on peloteltu putkiremontilla, mutta todellisuus on paljon pahempaa. Talo on kääritty muoviin. Remonttimiehet ovat Puolasta, Venäjältä ja Virosta.  He eivät puhu suomea, mutta kiroilla he osaavat suomeksi.

Irma tulee kysymään onko Siirillä aamiaista, kätevästi seinän läpi, sillä kylpyhuoneen seinässä on ihmisen kokoinen aukko.

Siinä sitä sitten naiset nauttivat pölyn keskellä kahvia ja kuivakakkua topattuna kahviin – gutaa.

Kauhistuksen hävitys! Ei ole elämä ainakaan tylsää. Putkiremonttia oli kestänyt kaksi tuntia ja talo oli aivan sekaisin. Ruokasalista oli tehty muonituskeskus.

 

Irma on aikaansa seuraava ja oli ostanut iPadin. Siiri epäilee kalliiksi, mutta Irma selittää ostaneensa Stockan kortilla. Koneelta löytyy remontintekijät. Saneerauksesta vastaa virolainen Puts ja Plank Oy. Sama yhtiö, joka sotki täällä aiemminkin kaiken.

Ehtoolehdon toiminnanjohtaja piti hätäkokouksen palvelutalon salissa. Kaikki olivat paikalla. Hän peräänkuulutti reipasta asennetta. ”Iso jaksuhali!”

Vanha veteraani ei voi käskystä huolimatta istua. ”Käskee sairasta istumaan, komentelee vanhuksia kuin kakaroita, perkeleen ämmä.”

Vahatukkainen Jerry Siilinpää selostaa ja piirtää fläppitaululle. Asukkaat kyselevät muuttolaatikoita. Kuka pakkaa?

 

Anna-Liisan mies, suurlähettiläs lähtee huvilalle, lomalle sukulaisten seuraan. Naiset saavat selvitä omin neuvoin. Ehtoolehdossa ravaa ventovieraita ihmisiä.      

Margit kyselee eutanasiasta. Hänen miehensä, Eino, on viety Oravan Pesään dementoituneiden osastolle. Margit huokaa, että on kauheaa katsoa, kun oma rakas on aivan outo ja avuton, haiseekin.

Minun pitäisi tuoda Eino tänne. Jospa hengenvaarallinen pöly olisi helpoin ratkaisu kaikkeen.

 

Siiri katselee raitiovaunusta Taka-Töölön funkkistaloja, tuulettaa ajatuksiaan ja samalla ajattelee madollista uutta asuntoa. Kolmistaan naiset käyvät syömässä. Siiri ja Irma arvelevat, että Anna-Liisa on seuraavana pois pelistä. Heidän on löydettävä suurlähettiläs. He löytävät myös Anna-Liisan korulippaan, joka häviää taas.   

 

Naiset lähtevät katsomaan suurlähettilään asuntoa, josta tulisi heidän kaikkien yhteinen asunato. Yllättäen vapautunut asunto on kummallinen tanssitankoineen, suuri pyöreä sänky isoimmassa huoneessa. Ei mikään perheasunto.

Anna-Liisa pukee sanoiksi muidenkin ajatukset: Melkoisen pornoluolan sinä olet meille löytänyt, Onniseni.

Pian he tajuavat, että kimppakämppä ei ollut pelkkää lystinpitoa, vaikka he innostuksissaan niin ajattelivat. Ehtoolehtoa alkaa olla ikävä.

Anna-Liisa on virkistynyt, hän väsyy asunnossa ravaaviin nääntyneisiin  hoitajiin. Hoitosuhteen purkaminen onkin hankala juttu.

Naiset tutustuvat tummiin miehiin, Muhisi ja Metakka onnistuvat valloittamaan viimeisenkin heistä Siirin avustamina leipomillaan pullilla.

 

Eino on tehnyt hidasta kuolemaa. Naisten surupukujen ostosreissu on ratkiriemukas. Margit sanoo kutsuneensa Taunon Einon hautajaisiin, jotta hänelläkin olisi iloa elämässä.

Onni sairastaa ja kuolema on lähellä. Anna-Liisa lohduttaa: ”Anna mennä, Onni, ei mitään hätää.”

 

Ehtoolehdon pakolaiset -teos oli tämän vuoden Runeberg-palkintoehdokkaana.

 

Uusin kirja, Ehtoolehdon tuho, teossarjaan ilmestyy huhtikuussa.

 

Kuolema Ehtoolehdossa -kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa.

                                                      

Tuleeko jatkoa?



Elämäntarina saa lukijan odottamaan jatkoa

Joni Skiftesvik:

Valkoinen Toyota vei vaimoni
WSOY 2014. 246 s.

Parhaasta esikoisteoksesta, Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) on pitkä ajallinen matka uusimpaan omaelämäkerralliseen romaaniin. Joni Skiftesvik (s.1948) sai novellikokoelmallaan

J. H. Erkon palkinnon. Kirjallisuudentutkija, kääntäjä ja arvostettu  kirjallisuuskriitikko, FT Pekka Tarkka kirjoitti: ”Perinteisestä tarinaniskennästä hänet erottaa ennen muuta näkökulman yllätyksellinen liike.” (Pekka Tarkka: Suomalaisia nykykirjailijoita, 6. uudistettu painos 2000. Kuvittanut Pekka Vuori.

Jo kirjan nimi eksyttää, syntyy ajatus, että toinen mies vei vaimon. Eiväthän Toyotat olleet kai takseina yleisiä. Valkoinen auto oli lohdullinen mustaan taksiin verrattuna.

Ensimmäinen kirjan luku on järkyttävä. Taistelupaikoilta kerätyissä tukeissa oli rautaa. Punaiseksi värjäytynyt tukki kertoo tapaturmasta.

Meilahdesta soitetaan, että odotettu hetki on käsillä. Sopiva sydän odottaa. Taksilla lentokentälle, on kiira. Hilkka-äiti kyselee: onko se varmasti totta. Kassi on pakattuna aina valmiina lähtöön.

Perheenpään sydän on leikattu, kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta outo kipu rutistaa. Oliko se nyt tässä, minun ja Hilkan elämä, hän miettii ambulanssissa sairaalaan kiidätettäessä.  Elämänhalu on molemmilla kova.

Vaimon sydämensiirtoleikkaus onnistuu, mutta jotain komplikaatioita tulee vielä.

Elämänkertaromaani ei etene kronologisesti kuten yleensä. Skiftesvik tekee ajallisia siirtymiä, fyysisesti kuljetaan paikasta toiseen.

Kirjailija kertoo omasta elämästään aina syntymästä saakka. Kätilö moralisoi, eikä lähde auttamaan synnyttäjää kuin vasta pakon edessä. Lukija vaistoaa ivapuheen. Norjan reissu tuo väriä elämään.

Lapsena tuleva kirjailija oli innokas lukija. Äiti sanoi, että kannattaa käydä kouluja, niin voi päästä vaikka presidentiksi. Ei poika innostu presidentistä, vaan hän haluaa kirjailijaksi tai näyttelijäksi.

Oma episodinsa on äitiysloman sijainen, joka opettaa pojalle yksityisesti latinaa, kun kouluopetus ei riitä. Opetusmetodi on omaa luokkaansa.

Kirjailijan toimittajan työvuosia ja liikkuvuutta seurataan myös. Huumoria on usein mukana. Hartiapankkirakentajan työ on rankkaa. Vähän ihmettelen, ettei perheen lasten kiusaajia saatu kuriin. Miten repivää voikaan politiikka olla. Ei auta sosiaaliviranomaisen apukaan. Onneksi tarjolla on työtä toisessa lehdessä. Perhe muuttaa. Hyvä talo menee kaupaksi helposti.

Monitaitoinen ja monipuolinen kirjailija kirjoittaa myös käsikirjoituksia. Ystävät, toverit oli kirjailijalle pettymys. Rauni Mollberg oli muuttanut käsikirjoitusta, mutta Matti Ijästä hän kehuu. Mollesta on ikävä lukea totuuksia.

Äiti oli pitänyt kotitilan kunnossa. Kirjailija lunasti sisaruksilta talon omakseen äidin kuoltua.  Siellä hän kirjoittaa kirjojaan ja kalastelee tutuilla vesillä.

Esikoisteokseen palataan poikien sanojen kautta.

Perhettä kohtasi suuri tragedia ja suru. Oma poika Kim ja Jari olivat erottamattomat kaverit. He hukkuivat. Kirjailija kuvaa asiat lyhyin tosilausein. Tunne kulkee värittämättä mukana.

Viisaan äidin sanat pitävät elämässä kiinni. Meillä ei ole Kimiä, mutta teillä on toisenne, eläkää.

Kirja on hyvän kokoinen nykyään vallalla olevien tiiliskiviteosten joukossa.

Tärkeä hetki lukijalle, kirjailijan omistuskirjoitus

LUKUPÄIVÄNÄ 8.2. luin Joni Skitesvikin teoksen Valkoinen Toyota vei vaimoni. Olin Porvoossa, kun kirjailija sai tämän vuoden Runeberg-palkinnon. Se on järjestyksessä 29.
Vaikuttava juhla; hiljainen hetki vain pari päivää aikaisemmin kuolleen raatilaisen muistolle. Outi Oja puhui lämpimästi ja kunnioittaen Stella Parlandin työtä ja muistoa. Suomensuotsalainen kirjailija Stella Parland syntyi Espoossa 25.maaliskuuta 1974 ja kuoli Helsingissä 3. helmikuuta. 2015.
Joni Skiftesvikin kiitospuhe oli ansiokas ja avasi lukijoille kirjaa houkuttavasti.
Lukemisesta ja lukemisen ymmärtämisestä puhuttiin myös. Uusimaa-lehden päätoimittaja kyseli lukemisen perään. Kykenevätkö ihmiset vain selailuun? Miten on syvälukemisen laita?

Katse kertoo ymmärryksen hetken

 

KUVASSA Bruce Dern (Voody Grant) keskellä etualalla

 

 

Helmikuun elokuva on Nebraska

NEBRASKA on lukuisilla eri festivaaleilla palkittu yhdysvaltalaisen Alexander Paynen ohjaama draamakomedia.  (USA 2013, Suomen ensi-ilta 2014).  Nebraska on myös suomalaisittain ajankohtainen elokuva, sillä kukapa ei tietäisi harhailevista ikäihmisistä, ehkä olemme heitä tavanneetkin.

Kun on Woody Grant (Bruce Dern) ei saa kaveria matkalle hakemaan arpajaispalkintoa, hän lähtee taivaltamaan ja aikoo hakea palkinnon itse. Woodyn vaimo Kate (June Squibb) soittaa heidän poikansa Davidin hätiin. Poika David (Will Forte) tavoittaa karkulaisen, Woody kertoo pojalleen voittaneensa miljoona dollaria ja olevansa menossa Nebraskaan.  Matkasta tulee ikimuistoinen.  Matka kulkee neljän osavaltion alueella. ”Rahamiestä” juhlitaan, vanhoja tuttuja löytyy, myös sukulaisia.

NEBRASKAn koko tekijätiimi on täysillä mukana. Myös elokuvantekijöiden valitsema mustavalkokuvaus sopii mitä parhaiten elokuvan katkeransuloiseen sielunmaisemaan. Katsojat voivat herkutella hetkillä, jolloin poika menee isän todellisuuteen mukaan, ja alkaa vihdoin myös hieman ymmärtää isäänsä.

 

 

Jo Tšehov kaipasi teatteriin uusia muotoja

Anton Pavlovitš Tšehov syntyi 1860 ja kuoli vuonna 1904. Hänet tunnetaan novelleistaan, mutta myös näytelmistään. Hänen kuuluisin näytelmänsä on 1895 julkaistu Lokki, joka aluksi epäonnistui Pietarissa, mutta pääsi suosioon Moskovassa kolmen vuoden kuluttua. Tämän jälkeen Vanja-eno (1900), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904) menestyivät.

Klassikkonäytelmät kuuluvat teatterien ohjelmistoon. Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä ensi-iltansa sai tammikuun lopulla Lokki, mikä todistaa Tšehovin sanojen kestävän voiman ja ajankohtaisuuden. Aiemmin Kuopiossa oh nähty muun muassa Kolme sisarta, jonka ohjasi Heini Tola (s.1953 Tampere). Muitakin näytelmiä Tola on Kuopiossa ohjannut, mutta Tšehovilta ainakin nämä mainitut.

 

 

Näytelmässä ollaan paljon myös selkä katsomoon päin. Se toimii.

Teatterinjohtaja Tola johtaa Teatteri Avoimia Ovia Helsingissä. Tola on johtanut sitä vuodesta 2004. Vuonna 2012 teatterinjohtaja Heini Tola sai Minna Canthin seuran kulttuuripalkinnon.

Lokin on sovittanut ja ohjannut Heini Tola, suomennos Martti Anhavan.

Ohjaaja on skenografi Veera-Maija Murtolan kanssa luonut vaikuttavat puitteet näytelmälle. Näennäisen lavasteettoman näyttämön moninaisuus paljastuu esityksen myötä.
Lassi Krögerin valosuunnittelu näyttää voimansa, samoin Antti Puumalaisen äänisuunnittelu.

Katsomon tavallinen kuhina hiljenee vähitellen, kun tajutaan näyttämömiehen touhuavan lavalla. Näytelmä on alkanut. Myöhemminkin näyttämömiehet kuuluvat näytelmään, huomaamattomina ja itsestään selvänä asiana.

Edessämme on valtavan suuri paljastava näyttämö tummana. Valot saavat näyttämön eloon. Ne myös nostavat vaalean puvun esiin ja häivyttävät tummuuteen.

Lokin neljä näytöstä avataan lukemalla paranteesi. Teatterin lumo saa näkemään sen mitä meille luvataan.

Rakkaus, toteutumatonkin ja taide ovat keskeisiä teemoja. Kaipaus on Tšehovin näytelmissä läsnä. Näyttelijät ovat taiteilijoita, laulajia ja kirjailijoita, mukana on myös lääkäri. Tšehovin omakuva näkyy niin Konstantinin kuin Trigorinin kirjoittamistyössä. Rakkaus on moninainen; äidin omistava rakkaus kuristaa.

Ajattelen, kun ihmiset ovat oikein tosissaan, syntyy komiikkaa ihan itsestään.

Vauhtia esitykseen tuo näyttämön pyörivä keskiosa. Se on käytössä paljon ja näyttää komeasti talon tekniikkaa. Taiteen pohdinta, myös teatterin, on kiinnostavaa. Kysytään: kuka minä olen. Huomaan, että katsomo on aivan hiljainen, ei edes yskähdyksiä kuulu. Intensiivinen puhe vangitsee. Alkaa oma sisäinen pohdinta, mikä jatkuu vielä teatterista poistuessani.

Lokin lento on katkennut, niin myös Konstantinin. Antti Launonen tekee vahvan roolityön.

 

Lina Patrikaista on ilo nähdä pitkästä aikaa teatterin lavalla.

Masa: Minä pidän surupukua elämäni vuoksi. Olen onneton.



Sari Harju ja Antti Launonen

Jo vapaaherrana olevaa Mauri Saikkaosta on mukava nähdä Dornin roolissa. Kuvassa keskellä Annukka Blombergin ja Tarmo Valkosen välissä

HENKILÖT

Irina Arkadina Annukka Blomberg
Konstantin Antti Launonen
Sorin Tarmo Valkonen
Nina Sari Harju
Samrajev Tapani Korhonen
Polina Seija Pitkänen
Masa Lina Patrikainen
Trigorin Karri Lämpsä
Dorn Mauri Saikkonen
Medvedenko Ari-Kyösti Seppo

 Näytelmän jälkeen piti lukea Tšehovin näytelmiä.