Lindgrenin huumori ihastuttaa ja teksti koukuttaa

Unohdammeko vanhuksemme laitoksiin?

 

Minna Lindgren:

Ehtoolehdon pakolaiset

Teos 2014. 235 s.

 

Minna Lindgren on aloituksen mestari.

Siiri Kettunen, Ehtoolehdon asukas, herää kauheaan meteliin ja luuli joutuneensa helvettiin.

Kirjailija on ottanut sydämen asiakseen ravistella vanhustenhoidon puutteita ja rahastusta. Hän muistuttaa, että vanhoja ihmisiä ei saa unohtaa laitoksiin. Paasaaminen ei auta, satiiri puree kovemmin.

Lindgrenillä on herkkyyttä nähdä vanhojen rouvien elämää. Ehtoolehdon pakolaiset on jatkoa Kuolema Ehtoolehdossa -teokselle, mutta voi sen lukea itsenäisenä osanakin, jos malttaa jättää väliin edellisen.

Ehtoolehdon asukkaita on peloteltu putkiremontilla, mutta todellisuus on paljon pahempaa. Talo on kääritty muoviin. Remonttimiehet ovat Puolasta, Venäjältä ja Virosta.  He eivät puhu suomea, mutta kiroilla he osaavat suomeksi.

Irma tulee kysymään onko Siirillä aamiaista, kätevästi seinän läpi, sillä kylpyhuoneen seinässä on ihmisen kokoinen aukko.

Siinä sitä sitten naiset nauttivat pölyn keskellä kahvia ja kuivakakkua topattuna kahviin – gutaa.

Kauhistuksen hävitys! Ei ole elämä ainakaan tylsää. Putkiremonttia oli kestänyt kaksi tuntia ja talo oli aivan sekaisin. Ruokasalista oli tehty muonituskeskus.

 

Irma on aikaansa seuraava ja oli ostanut iPadin. Siiri epäilee kalliiksi, mutta Irma selittää ostaneensa Stockan kortilla. Koneelta löytyy remontintekijät. Saneerauksesta vastaa virolainen Puts ja Plank Oy. Sama yhtiö, joka sotki täällä aiemminkin kaiken.

Ehtoolehdon toiminnanjohtaja piti hätäkokouksen palvelutalon salissa. Kaikki olivat paikalla. Hän peräänkuulutti reipasta asennetta. ”Iso jaksuhali!”

Vanha veteraani ei voi käskystä huolimatta istua. ”Käskee sairasta istumaan, komentelee vanhuksia kuin kakaroita, perkeleen ämmä.”

Vahatukkainen Jerry Siilinpää selostaa ja piirtää fläppitaululle. Asukkaat kyselevät muuttolaatikoita. Kuka pakkaa?

 

Anna-Liisan mies, suurlähettiläs lähtee huvilalle, lomalle sukulaisten seuraan. Naiset saavat selvitä omin neuvoin. Ehtoolehdossa ravaa ventovieraita ihmisiä.      

Margit kyselee eutanasiasta. Hänen miehensä, Eino, on viety Oravan Pesään dementoituneiden osastolle. Margit huokaa, että on kauheaa katsoa, kun oma rakas on aivan outo ja avuton, haiseekin.

Minun pitäisi tuoda Eino tänne. Jospa hengenvaarallinen pöly olisi helpoin ratkaisu kaikkeen.

 

Siiri katselee raitiovaunusta Taka-Töölön funkkistaloja, tuulettaa ajatuksiaan ja samalla ajattelee madollista uutta asuntoa. Kolmistaan naiset käyvät syömässä. Siiri ja Irma arvelevat, että Anna-Liisa on seuraavana pois pelistä. Heidän on löydettävä suurlähettiläs. He löytävät myös Anna-Liisan korulippaan, joka häviää taas.   

 

Naiset lähtevät katsomaan suurlähettilään asuntoa, josta tulisi heidän kaikkien yhteinen asunato. Yllättäen vapautunut asunto on kummallinen tanssitankoineen, suuri pyöreä sänky isoimmassa huoneessa. Ei mikään perheasunto.

Anna-Liisa pukee sanoiksi muidenkin ajatukset: Melkoisen pornoluolan sinä olet meille löytänyt, Onniseni.

Pian he tajuavat, että kimppakämppä ei ollut pelkkää lystinpitoa, vaikka he innostuksissaan niin ajattelivat. Ehtoolehtoa alkaa olla ikävä.

Anna-Liisa on virkistynyt, hän väsyy asunnossa ravaaviin nääntyneisiin  hoitajiin. Hoitosuhteen purkaminen onkin hankala juttu.

Naiset tutustuvat tummiin miehiin, Muhisi ja Metakka onnistuvat valloittamaan viimeisenkin heistä Siirin avustamina leipomillaan pullilla.

 

Eino on tehnyt hidasta kuolemaa. Naisten surupukujen ostosreissu on ratkiriemukas. Margit sanoo kutsuneensa Taunon Einon hautajaisiin, jotta hänelläkin olisi iloa elämässä.

Onni sairastaa ja kuolema on lähellä. Anna-Liisa lohduttaa: ”Anna mennä, Onni, ei mitään hätää.”

 

Ehtoolehdon pakolaiset -teos oli tämän vuoden Runeberg-palkintoehdokkaana.

 

Uusin kirja, Ehtoolehdon tuho, teossarjaan ilmestyy huhtikuussa.

 

Kuolema Ehtoolehdossa -kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa.