Tuleeko jatkoa?



Elämäntarina saa lukijan odottamaan jatkoa

Joni Skiftesvik:

Valkoinen Toyota vei vaimoni
WSOY 2014. 246 s.

Parhaasta esikoisteoksesta, Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) on pitkä ajallinen matka uusimpaan omaelämäkerralliseen romaaniin. Joni Skiftesvik (s.1948) sai novellikokoelmallaan

J. H. Erkon palkinnon. Kirjallisuudentutkija, kääntäjä ja arvostettu  kirjallisuuskriitikko, FT Pekka Tarkka kirjoitti: ”Perinteisestä tarinaniskennästä hänet erottaa ennen muuta näkökulman yllätyksellinen liike.” (Pekka Tarkka: Suomalaisia nykykirjailijoita, 6. uudistettu painos 2000. Kuvittanut Pekka Vuori.

Jo kirjan nimi eksyttää, syntyy ajatus, että toinen mies vei vaimon. Eiväthän Toyotat olleet kai takseina yleisiä. Valkoinen auto oli lohdullinen mustaan taksiin verrattuna.

Ensimmäinen kirjan luku on järkyttävä. Taistelupaikoilta kerätyissä tukeissa oli rautaa. Punaiseksi värjäytynyt tukki kertoo tapaturmasta.

Meilahdesta soitetaan, että odotettu hetki on käsillä. Sopiva sydän odottaa. Taksilla lentokentälle, on kiira. Hilkka-äiti kyselee: onko se varmasti totta. Kassi on pakattuna aina valmiina lähtöön.

Perheenpään sydän on leikattu, kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta outo kipu rutistaa. Oliko se nyt tässä, minun ja Hilkan elämä, hän miettii ambulanssissa sairaalaan kiidätettäessä.  Elämänhalu on molemmilla kova.

Vaimon sydämensiirtoleikkaus onnistuu, mutta jotain komplikaatioita tulee vielä.

Elämänkertaromaani ei etene kronologisesti kuten yleensä. Skiftesvik tekee ajallisia siirtymiä, fyysisesti kuljetaan paikasta toiseen.

Kirjailija kertoo omasta elämästään aina syntymästä saakka. Kätilö moralisoi, eikä lähde auttamaan synnyttäjää kuin vasta pakon edessä. Lukija vaistoaa ivapuheen. Norjan reissu tuo väriä elämään.

Lapsena tuleva kirjailija oli innokas lukija. Äiti sanoi, että kannattaa käydä kouluja, niin voi päästä vaikka presidentiksi. Ei poika innostu presidentistä, vaan hän haluaa kirjailijaksi tai näyttelijäksi.

Oma episodinsa on äitiysloman sijainen, joka opettaa pojalle yksityisesti latinaa, kun kouluopetus ei riitä. Opetusmetodi on omaa luokkaansa.

Kirjailijan toimittajan työvuosia ja liikkuvuutta seurataan myös. Huumoria on usein mukana. Hartiapankkirakentajan työ on rankkaa. Vähän ihmettelen, ettei perheen lasten kiusaajia saatu kuriin. Miten repivää voikaan politiikka olla. Ei auta sosiaaliviranomaisen apukaan. Onneksi tarjolla on työtä toisessa lehdessä. Perhe muuttaa. Hyvä talo menee kaupaksi helposti.

Monitaitoinen ja monipuolinen kirjailija kirjoittaa myös käsikirjoituksia. Ystävät, toverit oli kirjailijalle pettymys. Rauni Mollberg oli muuttanut käsikirjoitusta, mutta Matti Ijästä hän kehuu. Mollesta on ikävä lukea totuuksia.

Äiti oli pitänyt kotitilan kunnossa. Kirjailija lunasti sisaruksilta talon omakseen äidin kuoltua.  Siellä hän kirjoittaa kirjojaan ja kalastelee tutuilla vesillä.

Esikoisteokseen palataan poikien sanojen kautta.

Perhettä kohtasi suuri tragedia ja suru. Oma poika Kim ja Jari olivat erottamattomat kaverit. He hukkuivat. Kirjailija kuvaa asiat lyhyin tosilausein. Tunne kulkee värittämättä mukana.

Viisaan äidin sanat pitävät elämässä kiinni. Meillä ei ole Kimiä, mutta teillä on toisenne, eläkää.

Kirja on hyvän kokoinen nykyään vallalla olevien tiiliskiviteosten joukossa.

Tärkeä hetki lukijalle, kirjailijan omistuskirjoitus

LUKUPÄIVÄNÄ 8.2. luin Joni Skitesvikin teoksen Valkoinen Toyota vei vaimoni. Olin Porvoossa, kun kirjailija sai tämän vuoden Runeberg-palkinnon. Se on järjestyksessä 29.
Vaikuttava juhla; hiljainen hetki vain pari päivää aikaisemmin kuolleen raatilaisen muistolle. Outi Oja puhui lämpimästi ja kunnioittaen Stella Parlandin työtä ja muistoa. Suomensuotsalainen kirjailija Stella Parland syntyi Espoossa 25.maaliskuuta 1974 ja kuoli Helsingissä 3. helmikuuta. 2015.
Joni Skiftesvikin kiitospuhe oli ansiokas ja avasi lukijoille kirjaa houkuttavasti.
Lukemisesta ja lukemisen ymmärtämisestä puhuttiin myös. Uusimaa-lehden päätoimittaja kyseli lukemisen perään. Kykenevätkö ihmiset vain selailuun? Miten on syvälukemisen laita?